En haluaisi käynnistää vuotta näin marmattavaisissa merkeissä, mutta jotain on sanottava viime viikon albumilistasta. Ykkösenä debytoineella Alan Walkerilla on ollut paljon hittejä ja täten uskottavuutta myös albumikärkeen asti, mutta Different Worldin olisi pitänyt näkyä jo edellisellä listalla. Esimerkiksi Ruotsissa se oli toissaviikon sijalla 15 ja putosi siitä 33:nneksi. Edes miehen kotimaasta Norjasta ei irronnut kärkipaikkaa.
Näyttää siltä, että Different World olisi jäänyt epähuomiossa pois julkaisuviikkonsa listalta ja puuttuvat pisteet olisi ynnätty seuraavaan listaan. Näin on tehty ennenkin, mutta ei niin että se olisi vaikuttanut ykkössijakamppailuun. Seuraava sijoitus on kiinnostava: toisaalta Walkerille voisi veikata jättipudotusta, mutta toisaalta ylihuominen tilasto on paljon striimipainotteisempi, kun joulumyynti katoaa.
Toinen marmatuskohde on raportointi soitetuimmista radiohiteistä. Yleensähän media tarttuu Gramexin ikivanhoihin tietoihin, jotka perustuvat pelkkiin soittomääriin, vaikka tarjolla olisi myös Radio Monitorin tuore ja kuuntelijamääriä painottava tulospalvelu. Keskiviikkona Warnerilta lähti levitykseen Radio Monitorin 2018-vuosikatsaukseen perustuva tiedote, mutta siinä on lahjakkaasti sotkettu asiat.
Kuuntelijapainotetun tilastoinnin mukaan vuoden suurin radiohitti oli Antti Ketosen Olisitpa sylissäni, jota tiedote hehkutti: ”Olisitpa sylissäni on soinut 40 asemalla yhteensä 9117 kertaa. Se on ylivoimainen ykkönen, sillä listan kakkosella on soittokertoja 5951.” Juuri kuten EI olisi pitänyt hehkuttaa.
Nuo eivät olleet suurin ja toiseksi suurin soittomäärä – ainakin Luis Fonsin Echame la culpaa soitettiin enemmän kuin Ketosta, ja Monitor-listan kakkonen, Evelinan Tornado, ei soittomäärälaskennassa mahtuisi edes kärkikymppiin. Todellisuudessa järjestys perustui biisien saavuttamiin kuuntelijamääriin, ja tämä luku oli Ketosella yli 176 miljoonaa. Eikös media rakasta isoja numeroita, miksei niitä hyödynnetä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti