maanantai 8. lokakuuta 2018

Herrasmiehen lähdeluettelo

Syksyn sävel -artikkelille jatkoa siksi, että kaksinkertaisesta voittajasta Erkki Liikasesta on juuri julkaistu kirja (Heikki Haapavaara – Jukka Saastamoinen: Veijari ja herrasmies). Siinä kerrotaan Evakkoreen (1975) voittotarina vivahteikkaammin kuin miten olen sen aikaisemmin kuullut.

Liikanenhan oli mukana Merirosvoradiossa, Ylen tv-hupailussa, ja esitti siinä myöhemmin listoille nousseen biisinsä Meiä Veera. Mutta myös Evakkoreki kuvattiin tuohon ohjelmaan! Lopputuloksen nähtyään Pertti Reponen oli sitä mieltä, että tätä pitää tarjota kilpailevan yhtiön Syksyn säveleen, ja esitysvalmista jaksoa lyhennettiin kolme minuuttia. Yleläisille kerrottiin ”sähköisestä kipinäräpsystä”, jonka takia puuttuva pätkä olisi esityskelvoton.

Kävikö selväksi, mistä poimin oheisen anekdootin? Hyvä. Kirjasta, johon on sattumoisin myös poimittu tietoja minun listajulkaisuistani, mutta se ei käy selväksi lähdeluettelosta. Tietoja on lisäksi tulkittu hieman pieleen. Tämähän on muualtakin tuttua: katsotaan levyn listallenousuajankohta ja paras sijoitus ja oletetaan sijoituksen tulleen tuoreeltaan.

Veijari ja herrasmies -kirjassa sanotaan, että Liikasen ja Kari Tapion Aikapommi-albumi ”nousi 1975 keväällä Suomen listalle kahdeksanneksi”. Ehei. Levy debytoi Top 30:ssä toukokuussa, mutta putosi pois käytyään 19:ntenä ja saavutti huippusijan vasta lokakuussa Meiä Veeran ja Evakkoreen vauhdittamana. Tämä tieto on kaikkien nähtävillä Suomen vanhat albumilistat -sivustollani, jonka saa aivan vapaasti mainita lähdeluetteloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti