lauantai 27. lokakuuta 2018

Kuolematon jättiläinen

Yli puolen vuoden soimisen jälkeen Anssi Kelan Ilves nousi yllättäen seiskasijalta radiolistan kärkeen. Onnea Kelalle kuudennesta radioykkösestä, mutta samalla on todettava, että paalupaikka irtosi matalammalla impact-luvulla kuin koskaan ennen: 4,00 miljoonaa. Luku siis saadaan kertomalla viikoittain soittomäärät kanavien oletetulla tuonhetkisellä kuuntelijamäärällä.

Kun Radio Monitor aloitti meillä mittauksensa 2013, huippuluvut ylittivät kymmenenkin miljoonan rajan. Nykyinen Top 20:n keskimääräinen impact-kynnys on suunnilleen sama kuin viiden vuoden takainen Top 40 -kynnys, hieman alle kaksi miljoonaa. En tiedä, onko mittausperiaatteita säädetty vai näkeekö tuosta suoraan kuuntelijalukujen yleisen pudotuksen. Ainakaan hittien huippurotaatiota ei ole olennaisesti taltutettu.

Juuri päättynyt Vain elämää 9 nosti kolmen artistin osakkeita, mikä näkyy radiossa eri tavoin. Edelleen ainoa tehosoittoon edennyt VE-esitys on Ellinooran Funeral Song kuutossijalla. Vaikka Evelinan projekti päätyi myös striimilistan perusteella plussalle, mikään hänen kahdeksasta uusimmasta julkaisustaan ei kelpaa radiokansalle. Kyllä: iänikuinen Tornado on taas elvytetty sijalle 27.

Sarjan isoin striimihitti, Pyhimyksen Mulkut, kärkkyi vielä viikko sitten sijalla 62, mutta nyt sekin sai tehdä tilaa turvakortille: keväällä neljäntenä käynyt Jättiläinen otti jättiloikan 106. sijalta seitsemänneksi. Ei pelkästään Nelosen radioiden ansiosta, sillä myös Bauerin Kiss soittaa sitä ahkerasti. No, tällä manööverillä Jättiläinen sai ainakin tiukemman otteen 2018-vuosilistan kakkossijasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti