lauantai 26. maaliskuuta 2016

Vanhassa vaara vähempi

Radiolistan kärkikymmenikkö ihmetyttää koostumuksellaan. Neljä tuoreehkoa ulkomaista (parhaina Fast Car ja Faded) ja kuusi vahvasti viimevuotista kotimaista, korkeimpana kolmossijalla jo viime kesäkuussa ilmestynyt Johanna Kurkelan Kuolevainen. Spotifyssa juhlivat uudet suomalaisjulkaisut eivät näytä kelpaavan radioille – sen sijaan striimeissä flopannut Vesalan Tytöt ei soita kitaraa harppasi 56. sijalta 12:nneksi.

Spotify-ykkösenä jatkavaa Elastisen ja Lauri Tähkän Lempoa on turha hakea radio- tai latauslistoilta. Elastinen feat. -ohjelma pyörii MTV3:lla, jolla ei enää ole radiosisaruksia Novan päädyttyä Bauer Median omistukseen. Nelosella niitä riittäisi, ja voisi kuvitella niiden myös soittavan Lempoa innokkaasti, jos se olisi tehty omien puolella. Biisit.infon tietojen perusteella se näyttää olevan kaikilla kuudella kanavalla täysboikotissa. Luulin jo viimevuotisen Vauvoja-kesäkumibiisin läpimurron vähentäneen tätä ghettoutumista.

Lukas Grahamin Mama Said ja Coldplayn Hymn for the Weekend ovat pitkään kärkkyneet suoratoiston Top 20:n tuntumassa, mutta pysyneet virallisen singlelistan ulkopuolella. Mahdollisuus tilastomerkintään on avautumassa radiosoitossa, jossa ne nousivat eilen sijoille 21 ja 22. Hyvin etenee myös Tinie Tempah’n ja Zara Larssonin yhteistyö Girls Like, airplayssä 44–24, latauksissa 29–9 ja Spotifyn päivälistan numero 22.

2 kommenttia:

  1. Kurkelan menestys kyllä hämmentää. Kuinka poikkeuksellista on, että noin kauan sitten julkaistu biisi nousee radiolistalla 9kk julkaisunsa jälkeen korkeammalle kuin aiemmin?

    VastaaPoista
  2. Ei tule vastaavaa mieleen. Sinä ansaitset kultaa nettosi nelossijansa yli puoli vuotta listalla oltuaan, mutta Kurkelalla on jo 44. listaviikko, eli se taisikin ilmestyä jo toukokuussa.

    VastaaPoista