Tämän vuoden alussa albumilistan painopistettä muutettiin niin, että suoratoiston osuus lopputuloksista kasvoi. En tiedä asioiden yhteydestä, mutta muutoksen jälkeen en ole nähnyt yhtäkään kotimaista äänitettä siirrettävän päälistalta midpriceen, mikä takavuosina oli yleinen ja dramaattinenkin käytäntö – jopa suoraan ykkössijalta saatettiin äänite kipata vähin äänin halpasarjaan.
Mitä suuremmaksi striimauksen rooli kasvaa, sitä naurettavampi tuo hintajako on, koska striimatessa yksittäisellä levyllä ei ole hintaa. Muutaman kerran kävi niinkin, että suositun albumin täydennetty painos komeili päälistalla ja alkuperäinen midpricessa. Oletan, että esimerkiksi Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosanan 20. sijaan sisältyy nyt kumpikin versio – tosin listaviikot on laskettu vain platinapainokselle. Yhteensä niitä on 73.
Aikaisempien Vain elämää -kausien albumit poistettiin päälistalta noin 20 viikon jälkeen, mutta neloskauden levyt saavat toivottavasti sinnitellä niin kauan kuin siivet kantavat. Hiukan on ihmetyttänyt se, että tähänastisen 19 viikon aikana päiväversio on ollut joka ikisellä listalla iltaversion edellä. Joo, siinä on Sata salamaa, mutta iltaversion ekana raitana soi Lähtisitkö, joka radiokannatuksineen on kiipeämässä kauden esityksistä korkeimmalle hittivuosilistalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti