sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Näitä tulee enää harvoin

Mitä oivallisin tilaisuus kohottaa Suomen listojen profiilia meni taas medialta ohi. Harvoinpa asettuu uutuuslevyineen samalle lähtöviivalle neljä niin ilmeistä otsikkomagneettia kuin Aku Hirviniemi, Jonne Aaron, Elastinen ja HIM. Miten tätä kilpailutilannetta hehkutettiin, pohjustettiin tai spekuloitiin? Eipä juuri mitenkään.

Paraskin puhuja. No, Listablogia tilanne ei kutkuttanut, koska jokaisen noista menekkiodotus oli otsikkomagnetismia pienempi – oikeastaan kaikki pärjäsivät yläkanttiin. HIMhän on julkaissut seitsemän pitkäsoittoa peräkkäin ilman ykkössijaa, Elastisen paras tähänastinen soolonumero oli kahdeksan, Jonne Aaron sai murskakritiikkejä ja Aku Hirviniemen rahastus alkaa olla jo kovin läpinäkyvää.

Jonne Aaron on nyt ensimmäinen Vain elämää -artisti, joka nousi albumilistan ykköseksi sekä yhtyeessä (Negative) että soolona. HIM otti kahden studiolevyedeltäjänsä tavoin hopeamitalin, Elastinen petrasi neljänneksi ja Hirviniemi jäi kolme pykälää hahmonsa Marja Tyrnin muinaisesta kakkossijasta. Noiden imussa vielä Deep Purple kirjautti uransa 15. Top 10 -merkinnän debytoituaan kahdeksantena.

Ihmettelikö kukaan, miksi sekä latauksia että Spotify-soittoja johtava Psyn Gentleman jäi ns. singlelistalla toiseksi? Vastaus: cd-single. Anttila on siirtänyt myydyimpien levyjen listansa takaisin netanttila.comiin, ja siellä albumien seassa komeilee Isac Elliotin New Way Home perässään hinta 2,99 e. Latauksissa biisi on vasta 13:ntena.

2 kommenttia:

  1. Mahtoiko Sonyn ideana cd-singlen julkaisussa olla juuri tämä, sijoitus sinkkulistan ykkösenä? Vai mikä ihme, tuskin kuitenkaan ihan huvikseen sinkkua fyysiseen kauppaan laittoivat. Joka tapauksessa hienoa, että laittoivat ja elvyttivät hiukan jo sitäkin kuollutta cd-single myyntiä.

    VastaaPoista
  2. Ja paljonkohan sitä myytiin livenä kaupoissa suhteessa nettimyyntiin? Osaako tuollaisia enää myymälöistä etsiäkään.

    VastaaPoista