sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tuomarin toiseksi paras

Amorphis katkaisi J. Karjalaisen valtakauden neljännellä ykkösellään ja kymmenennellä Top 10 -merkinnällään Circle. Nuo ykköset eivät ole tulleet peräkkäin, vaan Eclipsen (2006) ja Skyforgerin (2009) välissä Silent Waters jäi kolmossijalle. Circle eteni perjantaina ekana Amorphis-äänitteenä Ruotsin listalle, 33:nneksi – kenties koska sen tuottaja Peter Tägtgren on ruotsalainen.

Vaihtokauppana sveduduo The Knife debytoi meillä 26:ntena. Sen sijaan porrasta ylempänä näkyvä Bob Malmström on espoolainen hc-punkryhmä. Noiden lisäksi ensikertalaisina albumitilastoomme nousivat ähtäriläinen Noumena (#27), amerikkalaisheppu Iron & Wine (#48) ja brittityttöryhmä Little Mix (#50). Jotenkin paikan sai myös seiskatuumaisena uudelleenjulkaistu Kaaos-ep Totaalinen kaaos (#32). Rob Zombien edellisestä visiitistä on kohta 12 vuotta.

Kärkikymppiinkin saatiin toki uutuuksia Amorphisin seuraksi. Neljänsuora (#8) antoi kaksi sijaa periksi edellisestä julkaisusta, mutta Dumari ja spuget kolmossijoineen on parasta, mihin Tuomari Nurmio on yltänyt 34 vuoteen! Edeltäjä Paratiisin puutarha kävi viidentenä ja neljä aiempaa Nurmio-albumia neljäntenä. Esikoislevy Kohdusta hautaan nousi ykköseksi vuonna 1979, ja Nurmiolta on täten tullut Top 10 -albumeita viidellä vuosikymmenellä.

2 kommenttia:

  1. Oliko "Karaokekuningas" yksi Nurmion nelossijoista? Löysin Pomus-tietokannasta kolme nelosta ja tiedän, että kyseinen levy oli ainakin top 10:ssä. Varsin mielenkiintoista on se, että kaksi seuraavaa Nurmion albumia ("Tanssipalatsi" ja "Luuta ja nahkaa") eivät nousseet lainkaan albumilistalle (vaikka jälkimmäisen kappale "Rannanjärvi elää" soi jonkin verran radiossa).

    VastaaPoista
  2. Uutterastipa olet pomusta selannut, sen käyttöliittymähän ei ole kovin selaamiskelpoinen. Karaokekuningas ei ole se neljäs, vaan Punainen planeetta. Pomus-kuukausilista näyttää sille viitossijaa, mutta vuosilta 72-85 on kirjaani varten tehty viikkolistat, joissa se nousi pykälää ylemmäs.

    Mua on myös ihmetyttänyt, että Nurmio-levyt joko nousevat verrattain ylös tai sitten eivät lainkaan. Myöhempien levyjen sijat voi katsoa mm. finnishcharts.comista.

    VastaaPoista