sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Seminaarin alamäki

Albumilistan kärkeen ei ollut nyt tyrkyllä niin vahvaa tavaraa kuin viitenä edellisenä viikkona. Yhden ehdokkaan eli Seminaarinmäen mieslaulajien pohjana oli kaksi ykköseksi noussutta studiolevyä (2004, 2007), mutta niitä seurannut live jäi listalta ulos, ja nyt onnenpyörä osoittaa kuorolle numeroa 22. Niinpä korkeimmaksi debyytiksi eteni bostonilainen Killswitch Engage (#8), jonka aiempi paras sija oli 15.

Avantasia (#9) ylitti lopulta Top 10 -kynnyksen. Edelliset viisi visiittiä kestivät kukin yhden viikon – kenties tämä enää ei. Stone Sourin House of Gold & Bones Part 2 tuplasi ykkösosan sijoituksen (#20). Muut uutuudet ovat kaikki ensikertalaisia: tamperelainen Nyrkkitappelu (#17), ylivieskalainen Nicumo (#24), kotkalainen ID: Exorcist (#43) ja helsinkiläinen Widows (#50), jonka Fun? oli ilmestyessään vuonna 1980 eka suomalainen englanninkielinen punk-albumi.

Nyrkkitappelun levyn nimi Bangkok Shocks Saigon Shakes Nyrkkitappelu Rocks viittaa Hanoi Rocksin esikoiseen, joka nousi 14:nneksi keväällä 1981. Onkohan mikään väännösnimetty albumi yltänyt koskaan korkeammalle kuin vääntelyn kohde? Esimerkiksi Sleepy Sleepersin Born in the S.A.V.O. (#11, 1985) ei vetänyt vertoja Bruce Springsteenille, vaikka bändi monta huippusijaa nettosikin. (Eikä Turo’s Hevi Gee koskaan ohittanut kultalevyineen Pedro’s Heavy Gentlemenin 7. sijaa.)

1 kommentti:

  1. Seminaarin ykkössijoihin on tainnut, vähintään teoreettisesti, liittyä äitienpäivä. Voi olla ettei uutuusäänite jaksa enää kuukauden päästä pompata kärkisijoille.

    VastaaPoista