torstai 1. heinäkuuta 2010

Osittain toipunut

Eminemin Recovery kerää maailmalla ykkössijoja eikä saanut minkäänlaista vastusta samaan aikaan julkaistusta Ozzy Osbournen Screamistä. Jälkimmäinen nousi brittilistalla 12:nneksi ja USA:ssa sentään neljänneksi, mutta sielläkin myyntiluvut jäivät runsaaseen kymmenesosaan Eminemistä. Meillä kuitenkin Scream debytoi kolmantena ja Recovery vasta kahdeksantena. Läpimurtolevyä The Slim Shady LP (1999) ei näkynyt Suomen albumilistalla, mutta kaikki sen jälkeiset Eminemit ylsivät kahdeksikkoa parempaan.

Yllättävän paljon uutuuksia vuodenaikaan nähden – ensitutustumisina australialainen Sia (24), kotimainen hengellinen rockryhmä The Truth (40) ja rappari Super Janne (50). Danzig (26) on listalla ensi kertaa 2000-luvulla, ja Alexander Rybak sai toisen albuminsa listalle (32:nneksi), mikä on ulkomaiselle viisuvoittajalle harvinaista. Jos Celine Dionia ei lasketa, kaikki aiemmat olivat ruotsalaisia (Abba, Herreys ja Carola).

Viikon kaksi metallikokoelmaa ovat ihmeen alhaalla esittäjiensä aiempaan ansioluetteloon suhteutettuna. Charonilla on takanaan kolme Top 20 -albumia (korkein sija 3) ja Entwinella neljä (korkein sija 9), mutta A-sides, B-sides & Suicides debytoi 21:ntenä ja Rough n’ Stripped vasta sijalla 37.

Anna Puu pitää paalupaikkaa jo viidettä viikkoa, mutta erikoisempana pitäisin sitä, että Jenni Vartiaisen Seili on ollut neljäntenä seitsemän viikkoa peräkkäin. Ei tule kakkossijan alapuolelta mieleen yhtään noin pitkää putkea. Stingin Fields of Gold – The Best of Sting (1994) oli muinoin kahdeksan viikkoa perätysten kakkosena eikä ylemmäs päässytkään.

2 kommenttia:

  1. Osaatko Timo kertoa, miksi toisilla artisteilla sinkut ei menesty myynnillisesti ja radiosoitossa, vaikka levy myy hyvin. Esim. Anna Puun sinkut uudella levyllä eivät ole olleet menestyksiä vaikka levy koko ajan ykkösenä. Myös esim. Juha Tapio ym artistit ovat samanlaisia, että sinkut ei myy.
    Sitten taas esim. Jenni Vartiaisen sinkut näyttää myyvän hyvin ja radiosoittoa piisaa reilusti ja levykin myy.

    VastaaPoista
  2. Haluaisin uskoa, että kyse on yksittäisen biisin viehätysvoimasta. Kyllähän Anna Puulla ja Juha Tapiollakin on ollut singlemenestyksiä. Enemmän mua ihmetyttävät single- ja radiolistoilla juhlivat artistit, joiden albumi ei liiku meillä mihinkään, kuten vaikka Taio Cruz ja David Guetta.

    VastaaPoista