keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Rautamies koulupuvussa

No nyt se Jenni on vihdoin ykkösenä, joko puhutaan muusta. Tilanne tuskin oli lisäspekulointia-aiheuttavan täpärä, koska kakkoseksi – korkeammalle kuin koskaan – päätyi 30. listaviikollaan Chisun Vapaa ja yksin. Osatekijänä kenties Stockmannin hullut päivät, joiden vaikutus albumitilastoon ei ollut viime vuosille ominaisen mullistava. Tuomari Nurmion Dumari-boksi palasi nappaamaan tähän asti parhaan sijansa 30.

14:nneksi ehti lyhyellä myyntiajalla AC/DC:n Iron Man 2, erikoinen yhdistelmä soundtrackiä ja kokoelmaa. Ei tosin niin erikoinen, ettei bändi olisi tehnyt samaa ennenkin – vuonna 1986 kuutoseksi noussut Who Made Who oli kytköksissä elokuvaan Maximum Overdrive. Varsinaista greatest hitsiä AC/DC:ltä ei ole tullut koskaan, ja edetessään kärkeen asti Iron Man 2 tekisi listahistoriaa (katso edellinen postaus).

The Black Eyed Peasin hittejä tihkuva The E.N.D. palasi tv-kampanjan tuella vain 21:nneksi eli neljän pykälän päähän viimekesäisestä noteerauksestaan. Francinen kokoelma nousi Trouble-hitillä päivitettynä viisi numeroa ylemmäs (33) kuin vuonna 2007. Oikeita uutuuksia ja listaensikertalaisia ovat sijojen 24 MGMT ja 48 Petos.

7 kommenttia:

  1. Onko se nyt selvinnyt, huomioitiinko Jennin ykkösijaan myös 2 viikon ennakkomyynti Anttiloissa sun muissa? En nyt tiedä, onko sillä merkitystä, mutta kuitenkin. Toisaalta ensi viikollahan näkee, tuleeko suurta eroa tän ja ens viikon sijoituksille.
    Mielestäni uudet kulta ja platinalevy rajat on liian pienet. Ainakin platina, kun sen saa jo 20 tuhannesta. Nyt tuntuu, että levy-yhtiöt voi tehokkaalla mainonnalla saada haluamalleen artistille vähintään platinaa. Tai tuplaplatinaa...
    Hyvä, että Chisu menestyy listalla. Luulisi hänenkin jo kohta platinaa saavan, sitä ei kai vielä ole. Hänen levy tosin saa platinan vasta 30 tuhannesta.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, että Chisu 30 listaviikollaan on sijalla 2.
    Onko listalla kenties hiljaista ja vähän uutuuslevyjä vai mistä moinen??
    Olavi Uusivirran sijoitus laski aika pahasti, vaikka hänen uusin levy on saanut hyvät arviot, mm. Rumban mukaan parempi kuin Jennin levy. Mutta olis tarvinnut Preeriakin varmaan mainontaa ja Olavi mediatilaa. Kai se niin vaan menee...

    VastaaPoista
  3. Timo voisikin vähän avata miten yksipuolisen kehuvat arviot kompensoivat listasijoitusta. Tuskin paljonkaan.

    Eli onko tähän Jennin sijoitukseen laskettu nimenomaan Iltiksen kyljessä myydyt levyt?

    VastaaPoista
  4. Eihän tuommoista voi faktisesti toteennäyttää, koska listat eivät mittaa levynostajien ostomotiiveja. Voi vain arvella.

    Arvelen, että vakiintuneiden artistien kohdalla ensimmäiseen listasijoitukseen eivät vaikuta arvostelut, mutta ei paljon levyn sisältökään. Numero kertoo kaikkein eniten siitä, kuinka paljon levyä on odotettu.

    Läpimurtolevyjen nousua pitkään jatkuva ylistäminen varmaankin edistää jossain täysin määrittelemättömässä mitassa.

    En keksi syytä, miksi Iltis-levyt näkyisivät listalla vasta nyt, jos olisivat näkyäkseen. Onhan listoilla rekisteröitymätöntä myyntiä tehty aina, AC/DC:tä myydään R-kioskissa ja This Is Itiä kaupattiin leffateattereissa ym ym.

    VastaaPoista
  5. Voiko mahdolliseen iltislevyjen näkyvyyteen vaikuttaa se, että kaksi ekaa viikkoa olivat ennakkomyyntiä, joten silloin eivät näkyneet, mutta nyt näkyvät, jos näkyvät.
    Mutta Vartiainen on saanut joka tapauksessa niin paljon mainontaa ja hänestä on ollut paljon juttua, joten sijoitusta on pedattu siltä saralta hyvin näkyvät iltissijoitukset tai eivät. Myihän hänen uutuutensa alle kolmessa viikossa saman, mitä mielestäni parempi esikoislevy vajaassa kolmessa vuodessa. Eli tehokasta on mainonta ollut. Yleensähän kakkoslevyn myynti jää lähes aina pienemmäksi, kuin ykkösen.
    Mielenkiinnolla odotan, onko avomies Immonen satsannut Anna Puun levyyn kuinka hyvin. Annahan on Jennin pahimpia kilpailijoita ja monella Emmalla palkittu
    artisti.

    VastaaPoista
  6. Miksihän Jenni Vartiaisen levyjä myydään halvemmalla kuin muita uutuuksia. Esim. Anttilassa kaikilla muilla uutuuksilla kalliimmat hinnat. Pedataanko tästä jotain Suomen ennätystä myynnissä? Onkohan tukkumyyntihinta kaupoillekin tällöin halvempi?

    VastaaPoista
  7. Mikäs tässä Jennissä nyt niin kiehtoo/riipii?

    Ei kukaan hihkunut missään, kun DNA tarjosi vuosia sitten Robbie Williamsin Intensive Carea ilmaiseksi ja sai sille ÄKT:n tilastoihin ainakin tuplaplatinan. Ei näkynyt listoilla sekään myynti.

    VastaaPoista