maanantai 9. maaliskuuta 2009

Moottorikaupunki on kuuma

Kokoelmalistaamme on jo jonkin aikaa hallinnut kolmois-cd Motown 50, joka tursuaa klassikoita lähinnä hittitehtaan kahden ensimmäisen toimintavuosikymmenen ajoilta. Hienoa. Mutta kuinka moni noista viidestäkymmenestä biisistä ylsi aikoinaan Suomessa listoille? Puolet? Kymmenen?

Ainoastaan yksi, ja sekin aikamoinen ällöke, Lionel Richien ja Diana Rossin duetto Endless Love (1981). Kahdeksan muuta on myöhemmin tilastoitunut covereina: Papa Was a Rollin' Stone, Reach Out I'll Be There, What Becomes of the Brokenhearted, Dancing in the Street, Easy, War, Just My Imagination ja Don't Leave Me This Way.

Ihan noin karusti maamme ei ole kohdellut ihan kaikkea Motown-musiikkia – The Commodoresin single Three Times a Lady (1978) oli melkoinen menestys, ja Stevie Wonder esittäytyi albumilistallamme ”jo” 1973 (Talking Book). Aika irvokasta, että yksi aniharvoista Suomen top teniin yltäneistä Motown-albumeista oli Bruce Willisin If It Don’t Kill You, It Just Makes You Stronger (1989)! 2000-luvulla firman kunniaa on jokseenkin yksinään puolustanut Erykah Badu.

2 kommenttia:

  1. On Motownilla Suomen listaykkösiäkin, mutta mahtaako olla muita kuin Lionel Richie ja Stevie Wonder, jos kokoelmalistaa ei nyt lasketa?

    VastaaPoista
  2. Enpä usko että muita on. Muotoilin vähän epäselvästi tuon Commodores-kohdan, piti painottaa sitä että Three Times a Lady oli Motownin eka listasingle Suomessa. Tosin tuolloin meillä oli kolme rinnakkaista listaa, ja Stevie Wonderin I Wish nousi Suosikin listalle 1977, mutta ei kahdelle muulle.

    VastaaPoista