keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Emma eksyi markettiin

Ennen nykyistä j-rockvillitystä japanilaista listavoimaa edusti Suomessa vain 1980-luvun tukkaheviryhmä Loudness kolmella Top 20 -albumillaan. Viime vuoden 26. sijalta neljänneksi petrannut An Cafe on kaikkien aikojen ensimmäinen saarivaltion edustaja Top 10:ssä. Jos Harajuku Dance Rock tippuisi saman tien ulos, se ei enää rikkoisi yhden viikon korkeusennätystä – viime viikon nelonen K-system ehti tehdä jo saman.

Uusi ykkönen Koop Arponen viekotteli julkaisuviikollaan enemmän ostajia kuin Pete Parkkonen, mutta vähemmän kuin Kotiteollisuus. Sen verran New Townin ilmestyminen muita pelotti, että samanaikaisiksi listauutuuksiksi uskaltautuivat vain eilen Tavastialla esiintynyt ruotsalainen Fever Ray (29) ja seinäjokelainen Celesty (30). Seuraavaan tilastoon on jo luvassa monenmoista PMMP:stä Maj Karmaan.

Koska tavaratalomyynti raportoidaan listasysteemiin ajalta maanantai–sunnuntai, tämän vuoden suurin Emma-voittaja Egotrippi teki Top 40 -paluun vasta nyt 11 vuorokautta gaalan jälkeen sijalle 35. Viime viikolla sen kysynnässä ei havaittu vielä minkäänlaista nousua, joten jos Emmat jollain tavalla inspiroivat ostamaan levyjä, tämä ei ainakaan tapahdu erikoisliikkeissä. Lataajat palauttivat vuoden biisistä palkitun Chisun listalle jo viikko sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti