keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Mustan musan paluu

AC/DC ehti vaivattomasti parin päivän myynnillä Suomen albumilistan kärkeen. Black Ice on bändin viides peräkkäinen ykköseksi noussut studioalbumi – välissä Live (1992) kävi kolmantena, ja viime vuonnahan muinainen Back in Black (1980) hortoili muutaman viikon Top 40:ssä. Hyvä että hortoili, sillä ilmestymisvuonnaan se ei tilastoihimme yltänyt, vaan kuparisen rikkoi sitä seurannut For Those About to Rock.

Muut uutuudet eivät saaneet aikaan mitään ikimuistoista, muutama jäi yllättäen listalta kokonaan ulos. Esimerkiksi Keane sai kuluttajilta kylmää kiskoa, ja Tean toinen sooloalbumi on yksi vuoden dramaattisimmista flopeista. Michael Jacksonin kokoelmat eivät täkäläisille putoa – ei tämänkertainen King of Popkaan, vaikka sen sisältö koottiin Radio Aallon nettiäänestyksellä. 17 mukaan päässeestä biisistä vain neljä on samoja kuin minun blogini Top 17:ssä.

Pinkin So What on parantanut myyntiään kahdeksana peräkkäisenä viikkona, mikä tässä vaiheessa riittää singlelistan kakkossijaan. Turhaa kiirettä ei ole myöskään pitänyt Apocalyptican I Don’t Care, joka debytoi Top 20:ssä viisi kuukautta myöhemmin kuin radiosoiton Top 40:ssä. Uutiset biisin menestyksestä Billboardin rocklistalla lienevät vaikuttaneet lataustiheyteen.

6 kommenttia:

  1. I Don't Care yltää tällä viikolla kolmantena suomalaisena (okei, lavea käsite, mutta kuitenkin) hittinä Hot 100-listalle. Sijoitus on 92. Hieno saavutus!

    VastaaPoista
  2. No niinpäs ylsikin. Eikä sen tarvitse kovin paljon parantaa saavuttaakseen Suomen ennätyksen. Mikäs se HIMin numero olikaan, 78 tai jotain?

    VastaaPoista
  3. Apocalyptican alkuinnoituksena ollut Metallica kerää kovin metallisen numerosarjan Suomen albumilistalla, jossa ilmoitetaan tämän ja viime viikon sijoitus ja listaviikot: 6-6-6.

    VastaaPoista
  4. Muutamakin nettilähde tarjoaa Wings Of A Butterflylle sijaa 87, mikä on minusta kovin alhainen. En löytänyt kyllä muutakaan, paitsi yleensä luotettavan Allmusicin 97, mikä oli sinkun debyyttisijoitus.

    Suomen ennätys taitaakin täten olla Sandstormin 83. Tämäkin tosin on Allmusicin tieto.

    Tuosta Michaelin King Of Pop -kokoelmasta: saattaisi mennä meilläkin kaupaksi, jos sitä promottaisiin Brittien tavoin kykyjenetsintäkarkeloissa.

    VastaaPoista
  5. En kyllä usko tuohon kykykisan pr-mahdollisuuteen. Ensinnäkin tuntuu tähänastisten näyttöjen perusteella mahdottomalta, että Suomen Idolsiin ikinä eksyisi yhtään kokelasta, jolla olisi pisaraakaan ns. rytmiä veressä, ja vaikka sellainen pääsisi näyttämään kykyjään, homma kaatuisi pökkelöön taustaorkesteriin.

    VastaaPoista
  6. Sandstorm tosiaan ylsi Hot 100:ssa sijalle 83 ja oli listalla peräti 10 viikkoa. Sandstormin debyyttisijakin oli muuten sama 92 kuin nyt I Don't Carella. Wings Of A Butterfly nousi toisella viikollaan 87:nneksi ja putosi sen jälkeen pois.

    VastaaPoista