torstai 24. syyskuuta 2009

Soittakaa belgialaisia covereita!

Anna Puun menestysalbumin toinen sinkku Kaunis päivä näytti jäävän hämmentäväksi flopiksi, kun se kääntyi radiolistallakin laskuun 24. sijalta jo monta viikkoa sitten. Yhtäkkinen nousu singletilaston 11:nneksi toki panee epäilemään vilunkia, mutta biisi on ansainnut jonkinlaisen aikakirjamerkinnän. Oudolta näyttää myös -klaanin kaupankäynti: Kiitos ja kunnian fyysinen levymyynti tippui viikossa 75 prosenttia ja Motti-Jussi Hakulisen yli 95 prosenttia.

Robbie Williamsin radiokannatusta eivät tauot horjuta – paluulaulu Bodies loikkasi Music Control -mittauksissa 46. sijalta yhdeksänneksi. Monella menestysmyyntiin ehtineellä sen sijaan takkuaa: Anna Abreun Music Everywhere on 31:ntenä ja yllämainittu Kiitos ja kunnia 39:ntenä. Edelliseltä levyltään useita hittejä lypsäneen Mikan We Are Golden rimpuilee vasta sijalla 80.

Lauri Tähkä & Elonkerjuun Kylkeen kyhnytä debytoi radiolistan 22:ntena ja sysäsi ylivoimaisena ykkösenä kukkoilleen Suudellaan-edeltäjänsä alamäkeen. Uudeksi kärkibiisiksi pulpahti keväästä asti tilastoa kiivennyt belgialaisen Milow’n Ayo Technology. Sehän oli pari vuotta sitten Top 5 -jenkkihitti 50 Centin ja kumppaneiden esittämänä.

6 kommenttia:

  1. Porukat tilasi ilmeisesti Yö:n oman nettikaupan kautta noita sinkkuja "Loisto"- albumin yhteydessä isohkot määrät samassa lähetyksessä? Ei kai sen kummempaa.

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs hyvin tuo singlelista myötäilee iTunesin biisilatauksia? Siellähän Anna Puun Kaunis päivä on viikon ajan ollut hyvinkin korkealla.
    Osasyy tähän selviää katsomalla telkkarista mainosrahoitteisia kanavia.
    Jani K.

    VastaaPoista
  3. Huh. Otsikko sai jo epäilemään Helmut Lotin paluuta.

    Anna Abreun kolmas levy tuleekin nopeasti toisen jälkeen. Tuo edellinen Now menestyi mielestäni yllättävänkin hyvin kamppaillen viime jouluna tasaisesti Loirin ja Tähkän kanssa. Veikataan nyt ettei uusi albumi tule kovin pitkään roikkumaan kärkijoukoissa.

    Idols-lähtöinen julkaisutulva on ollut aika hurja: Ylander, Brask, pian Abreu. Anna Puu yhä top 10:ssä. En ihmettele, ettei uutta tuotantokautta ilmeisesti ole näkyvissä. Vaan näyttääkö vanha kunnon Antti Tuisku vielä uusille kollegoille taivaan merkit?

    VastaaPoista
  4. Vaikea veikata mikä on Tuiskun suosio tauon jälkeen. Sinkkuhan on menestynyt hyvin. Veikkaan silti että Antin uusin jää ilman ykkösviikkoa listalla. Toki tämä johtuu epäedullisesta julkaisuviikostakin. Ensi viikolla uskon että ainakin Tähkä ja ehkä Madonnakin ovat edellä.
    Abreun tapauksessa nopeasta julkaisutahdista on enemmän hyötyä kuin haittaa, joka jouluksi vaan levyä pihalle. Kyllä hienosti nimetty "vaikea kolmas albumikin" ykköseksi menee.
    Jani K.

    VastaaPoista
  5. Jaahas, joku Atria-mainos on tosiaan nostanut Kauniin päivän profiilia. En ole nähnyt sitä.

    Vaikka Yö-sinkut hyötyivät samanaikaisen albumin ilmestymisestä, niin itse albumin myynti ei pudonnut lainkaan niin rajusti kuin sinkkujen.

    Tuisku on arvoitus, mutta väitän että niin on Madonnakin – platinauutisista huolimatta. Edellinen kokoelma GHV2 nousi meillä vain sijalle 11.

    VastaaPoista
  6. Tuo Yö:n uusin oli muuten puolitoista viikkoa jakelijalta loppu. Johtuen ilmeisesti Emi:n varovaisuudesta, sillä levyn menestykseen ei juuri uskottu. Vasta tänään ovat levykaupat saaneet haluamansa määrän levyjä.

    VastaaPoista