Merkityksen merkityksestä

Tänään klo 23.45 Yle Teema uusii Elävä arkisto -sarjan osan Musiikkibisnes, joka kannattaa katsoa sieltä tai paremmalla ajalla Yle Areenasta. Siitä huolimatta, että – ja tässä kohdassa pahinkaan kirosana ei olisi asiaton – ennen niin hyväkäytöksinen Elävä arkistokin on ruvennut barbaarisesti murjomaan vanhaa 4:3-kuvaa 16:9-muotoon. Tähänkin kohtaan kirosana.

Mutta pilattu kuva välittää kiehtovia näkyjä muun muassa musiikkiformaattien historiasta. Vinyylilevyn prässääminen ei ole ihan yksinkertaista puuhaa! Päätoimittajat Tom Pyynönen (Help!) ja Jyrki Hämäläinen (Suosikki) todistelevat kilpailevien myyntilistojensa ylivertaisuutta vuonna 1976, ja Ylen tv-listojen menneisyydestä saadaan myös aika käpäyttäviä näytteitä. Muinainen työkaverini Mari Kakko kuulemma valittiin juontajaksi 350 hakijasta...

Toimittaja Harri Hakanen väittää, että tv-listaa ei enää lähetetä, koska listojen merkitys on vähentynyt. Kommentoija Jari Muikku myötäilee häntä. Jos merkitys on vähentynyt, niin kenen kannalta? Yleisradion, muun median, bisneksen, yleisön? Perustelut jäävät ohuiksi.

On helppo hahmottaa listojen ”kulta-aika” Yleisradion kannalta, mutta täsmääkö se muun todellisuuden kanssa? Jos vedotaan pudonneeseen myyntiin, niin eivät markkinat kukkeimmillaan olleet silloinkaan, kun Yle vastuuseen tarttui. Lamassa kärvisteleville musiikinystäville tarjottiin vanhojen formaattien sijasta pelkkää cd:tä, vaikka valtaosa ei omistanut laitetta sen soittamiseksi. Kulta- ja platinalevyjen rajaa pudotettiin ensimmäisen kerran juuri samaan aikaan, vuoden 1994 alussa.

Listafanina mehustelen 1990-luvun sijasta aikoja, jolloin nykytekniikan mahdollistamat viikkoraportit olisivat tuntuneet paljon kiinnostavammilta. Vaikkapa silloin, kun Dingon Kerjäläisten valtakunta julkaistiin. (Tai toisaalta silloin, kun Dingon seuraava levy Pyhä klaani julkaistiin.) Kyllä tuolloinkin kunnon listoilla olisi ollut merkitystä – monet muut asiat vain olivat toisenlaisia, muun muassa Yleisradio.