Etsä fiitsisitsä

Tässä olisi kai jonkin 2022-katsauksen paikka, ja tehdään se kertaamalla vuoden innokkaimpia hittivierailijoita – sellaisia, jotka omien levyjensä ohessa useimmin fiittasivat muiden Top 40 -striimihiteillä. Homma tuntui kotimaisilla musamarkkinoilla vain kiihtyvän syyskaudella. Alla vähintään viisi fiittihittiä tänä vuonna tehneet artistit.

Fabe on näissä kuvioissa vielä tuore tapaus – esikoisalbumi ilmestyi syyskuussa – mutta ehti viiteen vierailuun neljän kuukauden sisällä. Cledos: Mis oot ollu (#9), Davi: Kato mua nyt (#39), Infernal: From Paris to Berlin (#8), MDS: Vihatuin (#6), Pihlaja: Heaven (#18).

JVG:n hittimylly pyöri hurjana läpi vuoden, mutta albumin nopeahkosta putoamisesta päätellen kyllästymistäkin on havaittavissa. 50/50-single SMC Lähiörottien kanssa (Niin siin vaan kävi #19) poislukien viisi fiittausta. Bbno$: Edamame remix (#2), Mikael Gabriel: Nallekarkit (#2), Evelina: Galileo Galilei (#23), Fabe: Koko yö (#3), Ramses II: Löylyä lissää (#13).

Cledosin kuusi vierailua tapahtuivat myös tiiviiseen hitti per kuukausi -tahtiin. Isac Elliot: 20min (#1), Davi: Kato mua nyt (#39), Nebi: Ylös/alas (#8), Vitunleija: Make-up (#3), Mikael Gabriel: Drama (#6), Kerza: Kädet ilmaan (#15)

Mestaruuden nappasi kuitenkin seitsemällä visiitillä William, joka ei julkaissut omaa musiikkia lainkaan. Jambo: Tarviin tilaa (#14), Joe L: Käytöstapoi (#3), Isac Elliot: 20min (#1), Bizi: Draama (#6), Vitunleija: Make-up (#3), Mikael Gabriel: Aika on rahaa (#25), Jore & Zpoppa: Bämä (#9)

Joulutilasto remonttiin

Jouluaaton Spotify-päivälista oli aika hapokasta luettavaa: Top sataan mahtui vain kolme ei-joulubiisiä sijoille 60, 85 ja 97. Seuraavana päivänä uudemmat hitit ottivat jo aimo loikkia ylös perusasemiinsa. Jouluhittien järjestyksen muuttumattomuus vähän huolestuttaa, mutta terävimmän kärjen takana on sentään vähän vaihtelua: aaton seitsemänneksi eteni Jose Felicianon Feliz Navidad (1970), jonka paras viikkolistasijoitus aiempina vuosina on ollut 34.

Olen koonnut vuosilistasivustooni erillisen jouluhittilaskelman, jota päivitetään joka sesongin jälkeen. Se on kuitenkin yhdistelmänä vähän kömpelö. Ikuisuusviisujen seassa nimittäin on kappaleita, jotka saivat julkaisuvuonnaan hyvät listapisteet, mutta joilla ei nykysirkukseen ole minkäänlaista asiaa. Kuten Hanoi Rocksin Dead by Xmas ja Bat & Ryydin Ryydjoulu.

Lastchristmasit ovat hallinneet niin kauan, että niille pitäisi asettaa sama pisterajoitus kuin mikä on koskenut ajankohtaishittejä jo muutaman vuoden ajan: sekä striimi- että radioviikkolistoilta huomioitaisiin yhteispisteisiin maksimissaan 40 parasta sijoitusta. Sen edellyttämien tietojen kaivaminen vuosien takaa ei käy käden käänteessä, mutta onnistunee silti. Kerron kun on valmista.

Fairytale of Gramex

Vaikka joulupäivien sijainti suhteessa viikkolistan laadintapäivään ei asettunut optimaalisesti, muutama ikihitti onnistui saavuttamaan radiolistalla ennenkokemattoman korkeuden. Erityisesti Chris Rean Driving Home for Christmas (1988), joka paransi huippusijansa 14:stä 11:een. Leevi and the Leavingsin Jossain on vielä joulu (1990) sivusi kahdeksatta sijaa, jolle ensi kerran kiipesi kaksi vuotta sitten.

Tiedotan myös, että The Poguesin ja Kirsty MacCollin Fairytale of New York on ylempänä kuin koskaan, sijalla 52. Miksikö tiedotan? No, media taas levitti käsittämättömän innokkaasti Gramexin tiedotetta kaupallisen radion VIIME VUODEN soitetuimmista joululauluista. Rumban toimittaja lisäsi juttuunsa oman huomion: ”Hieman yllättäen The Poguesin sekä Kristy McCollin Fairytale of New Yorkia ei top 20 -listalta löydy.”

Niin mukava biisi kuin onkin kyseessä ja niin paljon kuin britit jaksavatkin sitä rakastaa, Fairytale of New Yorkin suomalainen cv on vaatimaton. Tätä ennen sen paras radiosijoitus oli 75, ja Spotify-merkinnät ovat vielä matalampia. Kworbin mukaan vuosikymmenen mittaan biisi on yltänyt Top 200 -viikkolistalle vain kolmena vuonna, korkeimmillaan 97:nneksi. Vuoden 2015 jouluaatolta on paras päiväsijoitus 56.

Biisit.infosta saisi eriteltyä tietoa eri asemien soitoista, mutta sen käyttöliittymä esittäytyy tässä tapauksessa kehnoimmillaan. Koska palvelu poimii kirjoitusasut radioiden nettinäytöistä ja koska kyseessä on fiittilevytys, tietokannassa on sille peräti 12 erilaista kappale–esittäjä–fiittaajayhdistelmää.

Hyvää joulua!

3077. postaus

Vuodenvaihteessa tulee täyteen 15 vuotta Listablogia, mikä on suunnilleen yhtä kauan kuin mitä 50 hittiä -lista sitä ennen toimi. On syytä miettiä, mitä tämän kanssa aikoo tehdä. Tammikuulle tulee erästä vanhaa sarjaa hyödyntävä jälkiviisastelu, mutta pitempijännitteiset suunnitelmat koskevat vain sitä, mitä en tee. Kuten olen sanonutkin, en aio enää arkistoida albumilistaa.

1.1.2023 julkaistava lista on vielä osa tulevan kirjan ajanjaksoa. Se mittaa päiviä 22.–28. joulukuuta eli on yhä vahvasti sesongin värittämä. Tänä vuonna kiihkein jouluhuuma jakautuu kahdelle listaviikolle, mikä näkyy eri tavoin radiossa, striimissä ja albumeissa. Post-jouluromahdusta ehtii ilmetä viikon 52 osalta vain radiolistalla, koska striimien aattoeskalaation vaikutus koko viikkoon on niin suuri.

Yksi ennakoimani jouluilmiö ei näytä toteutuvan. Listareaktio Vesa-Matti Loirin kuolemaan elokuussa oli hämmentävän vaisu, vain pari pikaista re-entryä. Arvelin tämän jotenkin kompensoituvan Sydämeeni joulun teen -biisin ja -albumin korostuneena kuunteluna, mutta tästä ei ole merkkejä. Tosin mikä tahansa re-entry albumitilastoon olisi plussaa viime vuoteen verrattuna – silloin sitä ei tapahtunut lainkaan, vaikka Top 50 oli muutoin väärällään joululevyjä.

1–2–3–4–5–6–7–8–9–10

Kun kartoitin tiettyjen albumilistasijojen kertymistä tietyille esittäjille, seurasin myös, kuka on kyennyt keräämään kaikki Top 10 -huippusijat. Se tuntui ihan normitempulta, kunnes tajusin, että monella kestosuosikilla on ollut vaiheita, jolloin oletusarvoisesti kaikki levyt nousevat ykkösiksi. Saavutus siis edellyttäisi pitkää mutta ei tasaisen huippuvireistä uraa. Ja kaksi sellaista löytyikin terävimmän kärjen takaa. Molemmilla on vain yksi ykkönen.

Yksi sijoitus täydestä ketjusta puuttuu seuraavilta: Elvis Presley (#2), Deep Purple (#3), Scorpions (#5), Hector (#6), Katri Helena (#7), Juice Leskinen (#8), Smurffit (#9), The Rolling Stones (#10), Bruce Springsteen (#10) ja Kari Tapio (#10). Mutta koko sarjan keräsivät seuraavat nimet:

Leevi and the Leavings
#1: Musiikkiluokka 1989
#2: Häntä koipien välissä 1988, Käärmenäyttely 1996, Keskiviikko 1997
#3: Rakkauden planeetta 1995
#4: Turkmenialainen tyttöystävä 1993
#5: Hopeahääpäivä 2003
#6: Torstai 2001, Keskeneräinen sinfonia 2004, Stereogramofoni 2021
#7: Bulebule 2000
#8: Unelmia ja toiveita 1989, Onnen avaimet 2002
#9: Menestyksen salaisuus 1992 (2020)
#10: Kerran elämässä 1998

Popeda
#1: Svoboda 1992
#2: Pohjantähden alla 1985, Ei oo valoo 1987, Pelkkää juhlaa 2002, Täydelliset miehet 2008
#3: Harasoo 1984, Kans’an Popeda 1990, Haista Popeda 2017
#4: Hallelujaa 1988, Voitto 2011
#5: 15GT Golden Turpo 1986, 500cc 1997
#6: Kaasua 1983
#7: Vieraissa 1999
#8: Hittejä, kersantti Karoliina 1997, 30-vuotinen sota 2007, Pitkä kuuma kesä (live) 2010
#9: Hullut koirat 1981
#10: H.Ö.N.Ö. 1994

42 vuotta kuplinut Sika

Albumilistan historiassa on tilastoitu toistasataa yksittäisten esittäjien joululevyä, mutta ensimmäistä niistä saatiin odottaa lähes 15 vuotta. Se oli Juice Leskinen Slamin Kuusessa ollaan (#10, 1980). Leskinen teki vain tämän levyn Poko-yhtiölle, jollei huomioida hänen mukanaoloaan Tuuliajolla-soundtrackillä (1981).

Sen ilmestyessä Leskinen oli juuri noussut suosiokuopasta, jota ei nykyisin tunnuta juuri muistavan. Ensimmäinen Slam-kokoonpanon älppäri Tauko I (1978) jäi ulos Top 30:stä, ja seuraaja Tauko II sai tyytyä sijaan 29. Alkuvuonna 1980 tulivat sitten XV yö ja single Ei elämästä selviä hengissä. Jo helmikuussa 1981 Johanna julkaisi albumin Ajan henki, joka otti artistin siihen asti parhaan kakkossijan.

Kuusessa ollaan sisälsi vain muutaman alkuperäislaulun, joista tunnettuudessa yli muiden on tietenkin päätösraita Sika. Sitä ei julkaistu singlenä, eikä kappale ole myöhemminkään onnistunut etenemään arkistokelpoiseksi hitiksi. Vuonna 2018 se kävi lähellä, radiolistan 22:ntena. Striimeissä hittirajan ylitys näyttää epätodennäköisemmältä, mutta viime jouluaaton Spotify-striimeissä Sika kiipesi sijalle 76.

Ibeinen kakkonen

Iben ansiosta edellisen postauksen teema, kakkossijakertymät, sai jatkoa. Sunnuntaina hopeakorokkeella debytoi näet Nonsense, vain yhdeksän kuukautta edellisen kakkosen Vion perään. Jostain syystä lähes parivuotias striimihitti West Side Baby (#4) ei ollut Violla mukana, vaan vasta nyt Nonsensella. Aiemmista Ibe-albumeista Ibelius (2019) oli myös kakkonen ja Perkele! (2020) kolmonen.

Sellaisten esittäjien joukossa, jotka eivät ole koskaan yltäneet listakärkeen, tuo kolme kakkossijaa on paras saavutus. Trion ovat heistä aikaisemmin saaneet kokoon Village People, Eva Dahlgren, Ace of Base ja Evelina. Dahlgren on kyllä paalupaikan välttelijänä omaa luokkaansa, sillä hänen cv:ssään on peräti yhdeksän Top 5 -albumia.

Koska Ibekään ei onnistunut syrjäyttämään Gettomasaa, tämän Vastustamaton viettää jo viidettä viikkoa listakärjessä. Taitaa viettää myös vuodenvaihteen yli, vaikka tuore Costi-albumi Limbo sen hetkellisesti ohittaisikin. Mitään erityisen vetovoimaisia joulujulkaisuja ei näytä ilmestyneen.

666 = 22222

Kuten olen silloin tällöin maininnut, jotkut viimeaikaiset klassikkolevyjen uusintajulkaisut ovat nousseet listalla korkeammalle kuin alkuperäiset versiot. Esimerkiksi neljä viikkoa sitten HIMin Greatest Lovesongs Vol. 666 (1997) paransi vanhan nelossijansa kakkoseksi. Vasta myöhemmin hoksasin, että siitä tuli yhtyeen viides kakkoseksi yltänyt/jäänyt albumi, ja tämä on jaettu ennätys.

Muut hopeahimit ovat And Love Said No – The Greatest Hits (2004), Venus Doom (2007), Screamworks: Love in Theory and Practice (2010) ja Tears on Tape (2013). Mutta ketkä jakavat tuon ennätyksen?

Hector: Hotelli Hannikainen (1976), Kadonneet lapset (1978), Nuku idiootti (1987), Yhtenä iltana (1990), Ei selityksiä (2004).

Madonna: Who’s That Girl (soundtrack, 1987), Bedtime Stories (1994), American Life (2003), Celebration (2009), Rebel Heart (2015).

Ismo Alanko: Taiteilijaelämää (1995), Hallanvaara (2002), Ruuhkainen taivas (2006), Yksin Vanhalla (2017), Minä halusin olla niin kuin Beethoven (2019).

Oi Suomi kuuntele

Itsenäisyyspäivän vaikutusta Spotify-striimeihin on kiinnostavaa seurata, koska se täsmäkeskittyy vain yhteen päivään toisin kuin se iso J. Vertasin tämänkertaisia tuloksia viimevuotisiin ja Suomi 100 -kekkereihin (2017) ja löysin yleisiä trendejä Finlandia-instituution takaa.

Toissapäivänä Top 60:een nousi viisi Finlandiaa esittäjinään Polyteknikkojen kuoro (#15), Sjöroos & Vesala (#17), Lahti Symphony Orchestra (#42), Jarkko Ahola (#49) ja Club for Five (#59). Kahden ensimmäisen summa olisi jo tuonut ykkössijan, ja viiden summa olisi ollut yli kaksinkertainen listan johtajaan (Gettomasa: Vastustamaton) nähden.

Finlandian kokonaisteho on hieman laantunut – LSO soi peräti kolmantena viisi vuotta sitten – mutta muita sävelmiä on noussut rintamaan. Maamme (nyt #43) oli tuolloin vasta 156:s, Porilaisten marssi (#54) ja Veteraanin iltahuuto (#110) puuttuivat Top 200:sta. Viehätystään ovat menettäneet Olen suomalainen, Minun Suomeni ja Myrskyluodon Maija. Nämähän ovat myös soittolistakysymyksiä – 2017 kuunneltiin paljon kaikentyyppisiä kotimaan kestosuosikkeja.

Ison J:n nousu lähtee aina aaltoina, viikonloppuina ja juhlapäivinä edetään, arkipäivinä taannutaan. Vuoden 2017 itsenäisyyspäivänä korkein jouluhitti oli vasta sijalla 22, vuonna 2021 ne muodostivat kärkinelikon. Nyt oli hieman enemmän malttia mukana: neljä kuunnelluinta keräsivät sijat 3, 5, 6 ja 8. Ne samat.

Fyysisiä veteraaneja

Uusimmalla fyysisellä albumilistalla on tuliterä Raskasta joulua -levy poislukien pelkkiä uusintajulkaisuja. Aikahaarukka ylettyy vuoden 1980 Hurriganes-albumista 10/80 vuoden 2007 Eppu Normaali -albumiin Syvään päähän. Viikkoa aiemmin tuoreet äänitteet muodostivat vielä puolikkaan listasta, joten tilanne on sattuma – joskin enteellinen.

Moni noista näyttäytyy myös päälistalla ja jopa parantelee alkuperäistä sijoitustaan. Ensimmäisen merkinnän (#31) Mokomalle vuonna 2003 tuonut Kurimus on nyt 29:ntenä ja The Curen Wish (#18, 1992) sijalla 17. Historian paras curenumero ei jäänyt kauas, sen näet toi Bloodflowers (#15, 2000). Uutta albumiahan kovasti odoteltiin loppuvuodelle, ja pöytä oli katettu huippusijalle.

Parannusta menneisyyteen voi perustellusti odotella myös Leevi and the Leavingsin Varasteleva joulupukki (#20, 1990), joka teki re-entryn 23:nneksi. Kaikille joululevyille ei vuoden viimeinen kuukausi kuitenkaan ole pelkkää nousua. Viikko sitten 19:ntenä debytoinut Emma Salokosken Joulu, joulu, jul putosi saman tien ulos.

Laserleikkaus menneeseen

On aika puhua historiamme vaietusta vaiheesta. 1970- ja 1980-lukujen kolmesta rinnakkaisesta listalaatijasta yksi, Mitä Suomi soittaa, kokosi kolmena viimeisenä toimintavuonnaan, helmikuusta 1986 helmikuuhun 1989, erillistä cd-myynnin Top 10 -tilastoa. Ehkä siksi, että markkinoille tullessaan cd maksoi paljon enemmän kuin lp tai c-kasetti. Ehkä siksi, että cd-versio yleensä julkaistiin myöhemmin kuin toiset.

Koska en ottanut sitä huomioon koostaessani kolmen listan (Suosikki, Seura, MSS) yhteisvaikutukset uusiksi tilastoiksi, en ole missään vaiheessa katsellut sitä tarkemmin. Itse ostin cd-soittimen vasta 1990-luvulla, joten tiesin skenestä vain juppistereotypiat. Nyt näkee, että kolmessakin vuodessa tuo skene ehti muuttua.

Ekaa kymmenikköä johti Saden tuoreehko kakkosalbumi Promise, mutta tuntumassa vaani Pink Floydin The Dark Side of the Moon (1973). Kolmosena Sibeliusta. Huhtikuussa ykköseksi riensi Jean-Michel Jarren Rendez-vous, varmaan siksi että cd-versio ilmestyi yhtä aikaa muiden kanssa. Jarrehan ei koskaan päässyt meillä päälistan kärkeen – muista ”vain cd-ykkösistä” mainittakoon Kate Bush, George Thorogood ja Miles Davis.

Listasisällön ero päälistaan tasoittui hiljalleen, mutta muutama poikkeuksellinen pärjääjä pistää silmään. Grace Jonesin kokoelma Island Life vietti kolme kuukautta Top 10:ssä! Yllättävää, koska yleensä lista oli vitivalkoinen ja vaihtuvuus suurta, joskus kymmenikkö muuttui kuukauden aikana kokonaan. Suzanne Vegan Solitude Standing ylsi kuitenkin sijoitusputkeen 2–2–2–4–2–9.

Kuvan listaleike, jossa Eppu Normaalin Valkoinen kupla debytoi ykkösenä, on helmikuulta 1987. Levyhän ilmestyi jo vuoden 1986 puolella. The Beatlesin cd-julkaisut olivat tuolloin myös isoja tapauksia, Sgt. Pepper piti kärkisijaa kaksi kuukautta. Vuonna 1988 metallikin löysi tiensä tilastoon, ja viimeistä listaa johti Roy Orbisonin Mystery Girl.

Joulukuun lapset

Sarjassa listataan kussakin kuussa syntyneiden sooloartistien suurimmat hitit Suomen listoilla vuosina 1960–2020 ja vertaillaan eri kuukausien satoa. Yksi hitti per artisti. Sarja päättyy.

Täältä se löytyi, sarjan ainoa 2000-luvun lapsi. Billie Eilish, Britney Spears ja Taisto Tammi olivat kaikki suunnilleen samanikäisiä (17+) isoimman hittinsä noustessa listoille. Mukana on yksi jouluaattona, kaksi joulupäivänä ja yksi tapaninpäivänä syntynyt.

1. Reijo Kallio 27.12.1933 (Yksinäinen 1979)    
2. Alannah Myles 25.12.1958 (Black Velvet 1990)    
3. Marion 7.12.1945 (El Bimbo 1975)    
4. Ricky Martin 24.12.1971 (Livin’ la vida loca 1999)    
5. Taisto Tammi 10.12.1945 (Tango merellä 1963)    
6. Jörgen Petersen 2.12.1931 (Boulevard of Broken Dreams 1962)    
7. Riki Sorsa 26.12.1952 (Reggae OK 1981)    
8. Cheek 22.12.1981 (Timantit on ikuisia 2013)    
9. Billie Eilish 18.12.2001 (Bad Guy 2019)    
10. Dido 25.12.1971 (Here with Me 2001)    
11. Britney Spears 2.12.1981 (Baby One More Time 1999)    
12. Sinéad O’Connor 8.12.1966 (Nothing Compares 2 U 1990)

Yhteensä 79190,43 – sijoitus 4/12

Catch 22

Googlailin eilen kovasti taustaa tiedolle, joka toistui sekä suomalaisissa että ulkomaisissa uutisissa koskien Pet Shop Boysin ensivuotista, Helsinkiinkin saapuvaa hittikiertuetta. Sille, että konsertissa kuultaisiin duon ”kaikki 22 Euroopan Top 10 -hittiä”. Mitä tuo tarkoittaa? Jäi vähintäänkin epäselväksi.

Ensinnäkin pelkästään Suomen singlelistalta on lohjennut 25 Top 10 -sijoitusta plus parille muulle vastaava radiosija. Eli tuohon summaan ei ole päädytty haarukoimalla koko maanosa. Toisaalta jos katsoo duon huippuaikoina toiminutta Eurochart Hot 100 -listaa, niin sieltä on saatu vain kymmenen Top 10 -merkintää. Ruotsista 14, samoin Saksasta.

Ahaa, Britanniasta 22! Näinkö yksinkertaista se oli? Ei toki, sillä noista 22:sta peräti kuusi puuttuu kiertuesetistä. Niiden tilalla ovat muun muassa Opportunities, jonka ainoat Top 10 -sijat tulivat USA:sta ja Uudesta-Seelannista, ja Jealousy, joka ylsi Irlannin kärkikymppiin. Toisaalta niin ylsi myös poisjätetty DJ Culture, joten tuokaan ei ole kriteeri.

Ehkä tietoni esitettävistä biiseistä eivät pidä paikkaansa. Kiertueesta löytyy vain yksi Wikipedia-sivu, espanjaksi. Sen konekäännöksen mukaan settiin kuuluu muun muassa hitti "Jätetty omille laitteilleni”.

Teitä on varoitettu

Spotify-kuuntelukulttuurista hyötyjiin kuuluvat muun muassa lapsille soitettavat kehtolaulut. Kun olen katsellut eri esittäjien soitetuimpia biisejä, niin esimerkiksi kaksi Top 10 -albumia ihan aikuisille tehneen Vuokko Hovatan koko kärki muodostuu uni- ja lastenlauluista. Samoin Suvi Teräsniskan Iltalauluja (2020) on edennyt artistin eniten listaviikkoja (64) keränneeksi albumiksi.

Teräsniskalla on myös kolmen menestyneen joululevyn tekijänä edessä jälleen mehukas sesonki. Viimevuotinen Tämä maailma tarvitsee joulun kiipesi ykköseksi ja Joulun henki (#4, 2014) komeili sekin kahdeksantena. Ensimmäinen Tulkoon joulu (#3, 2009) nähtiin viimeksi kahdeksan vuotta sitten Top 50:ssä, mutta jostain syystä se ja vain se oli tänään re-entryn tehneiden joulualbumien joukossa, sijalla 20.

Teräsniska on Warnerin artisti, kuten ovat kaksi muutakin korkeaa listallepalaajaa Sia ja Michael Bublé. Samaa kaartia nykyisin on Spinefarmin jättänyt, yhdeksännellä levyllään Viides adventti seitsemäntenä debytoinut Raskasta joulua -projekti. Joulualbumin Top 10 -sija jo marraskuun puolella on harvinainen ja lupailee nousua.

Paraatista paraatiin

Useissa historiikeissa, myös Wikipediassa, mainitaan Marionin saavuttaneen listamenestystä 1970-luvulla Länsi-Saksassa. Ainakaan myyntilistalla sellaista ei tullut, arkistot ovat tarkat, eikä muista tilastoista ole tietoa. Mutta Youtubesta löytyy ainakin kuusi näytettä esiintymisistä hyvin suositun näköisissä sikäläisissä tv-ohjelmissa.

ZDF-kanavalla pyöri kauan Starparade- ja Hitparade-ohjelmat. Starparade oli pitempi ja kansainvälisempi ja lähetettiin muutaman kuukauden välein. Hitparade tuli kerran kuussa ja esitti vain saksankielistä musiikkia. 5.12.1974 Marion esitti Starparadessa sekä El Bimbon että sen b-puolen Rikke ding, rikke dong. Ehtipä vaihtaa leninkiäkin välissä ja antaa haastattelun saksaksi.

Hitparade-tallenteissa ruutu näyttää suurikokoista numeroa, jota voisi ohjelman nimikin huomioiden luulla listasijaksi. Katsottuani kokonaisen jakson tajusin, että numerot olivat postikorttiäänestystä varten! Suosituimmat pääsivät ohjelmaan uudelleen, ja näin kävi myös El Bimbolle. Kaikki artistit istuivat siellä täällä studioyleisön seassa ja nousivat vuorollaan esiintymään.

Tubevideo on olemassa myös El Bimbosta ohjelmassa Die Nacht mit Musik (1975). Vuonna 1976 Marion palasi Hitparadeen biisillä Der Bauer und sein Weibchen, alkujaan Ballerino, suomeksi Kylähäät. Melko pian tämän jälkeen Saksa-projekti artistin itsensä mukaan ”vain hiipui”.

Kolinaa Pörsänmäeltä

Kuukausi sitten kirjoitin artistin toiselle tekemistä tribuuttilevyistä. Eilen tuli syy muistella saman aiheen toista variaatiota, albumeita joissa laumana kunnioitetaan jonkun tuotantoa työnjaolla biisi per artisti. Vuoden takaisesta The Metallica Blacklist -levystä huolimatta ne ovat viime vuosina olleet harvinainen listanäky, mutta nyt sijalla 21 komeilee Egotripillä, varsin nimekkäiden esittäjien Egotrippi-tulkintoja.

Ensimmäinen lajityypin lista-albumi oli syöpäyhdistykselle varoja kerännyt Eino Partasen kauneimmat laulut (#19, 1978) ja toinen teatteriesitykseen perustuva Laulusi elää, Brel! (#18, 1984). Pari hittiäkin poikinut Toivo Kärki muistoissamme (1992) jäi sijalle 12, mutta oli kai jonkinlainen pioneerijulkaisu. Kaikki parhaat sijat (Top 10) ovat peräisin kahdeksan vuoden sisältä, aikaväliltä 2006–2014.

Tässä kahdeksikko aikajärjestyksessä.
Kaikki paitsi Mårtenson on turhaa #8, 2006
Melkein vieraissa – tribuutti Leevi and the Leavingsille #2, 2007
Sanat Jukka Virtanen #6, 2008
Mestaria kunnioittaen – tribuutti Tapio Rautavaaralle #6, 2008
Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo #8, 2008
Pörsänmäen sanomat – tribuutti Jaakko Tepolle #10, 2009
Eput rautaa #3, 2014
Nyt kolisee #1, 2014

Tuo ainoa ykkönenhän oli hiphoppareiden uusionäkemys ja anagrammi J. Karjalaisen vuotta aiemmin julkaistusta Et ole yksin -albumista.

Ydinvoimaa kannatetaan taas

Syksyn mittaan on radiolistan Top 20:ssä nähty paljon biisejä, jotka eivät yltäneet striimien Top 40:een eli pääsevät suureen hittiarkistoon radiosijoituksensa ansiosta. Tuoreimpana eilen 20:nneksi eteni saksalaisen Topicin ja ruotsalaisen A7S:n kolmas yhteishitti Kernkraft 400 (A Better Day). Kuten viimevuotinen Your Love (9 AM) tämäkin versioi vuoden 1999 saksalaista teknoa.

Zombie Nationin Kernkraft 400 nousi kotimaassaan aikoinaan vain sijalle 22 eikä menestynyt Suomessa, mutta oli iso suosikki muualla Euroopassa, muun muassa brittilistan kakkonen. Yllättävää, että sen tylystä sointimaailmasta (joka kuulosti hengenheimolaiselta Mr. Oizon tuolloiselle Flat Beat -hitille) on Topicille pälkähtänyt päähän loihtia ja A7S:n laulaa noinkin vetoava nykyveisu.

Osui silmään, että Top 20:ssä on Kernkraftin lisäksi myös kolme muuta ulkomaista hittiä, joiden nimissä käytetään sulkeita. 17:nneksi nousi Lizzon 2 Be Loved (Am I Ready), 11:nneksi Lil Nas X:n Star Walkin’ (League of Legends Worlds Anthem) ja ykköseksi David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue). Kotimaisia sulkubiisejä ei ole Top 100:ssa ollenkaan.

Top 24 -kynnyksen korkeudesta

Älkää kertoko kenellekään, mutta aion laittaa joulukalenterin siviili-facebooksivulleni. Erään operaation seurauksena järjestelin vanhat vinyylialbumini uudelleen – siis oikeasti vanhat, en ole ostanut niitä yhtään koko 2000-luvulla. Ja taas yllätyin, kuinka indie/kuriositeettivoittoinen kokoelmani on. Tätä ei taatusti löydy Spotifysta, eikä tätä.

Ja siinä kalenterin juoni: joka luukusta paljastuu omistamani lp-levy, jota ei ole tarjolla Spotifyssa. Ennalta puntaroin, saanko 24 kokoon, mutta tarjontahan paisui niin, että oli karsittava julmalla kädellä. Pois putosi muun muassa oheinen The Flying Lizardsin ihana Top Ten (1984). Kyytiä sai myös Raptorin listaykkönen Moe! (1990). Pitkänniminen kakkosalbumi on mulla cd:nä, ja niitä en katsastanut lainkaan.

Albumin poissaolo Spotifysta ei aina tarkoita, että sen sisältämä musiikki olisi myös poissa. Vaikka meillä aikoinaan silmittömästi myynyt Baccaran esikoislevy puuttuu, sen hitit ovat saatavilla alkuperäisessä muodossaan kymmenillä eri äänitteillä. Mutta minun älppäreistäni moni puuttuu ihan kokonaan. Ainakin juuri nyt, niitähän tulee ja menee.

Netflixissä on ruotsalainen kuusiosainen minisarja The Playlist, joka kertoo dramatisoidusti Spotifyn synnystä ja vähän tulevaisuudestakin. Sitä voi lämpimästi suositella – fiktiona. Aika fiktiivistä on esimerkiksi sen vaikerointi, että meillä on maailman kaikki musiikki, paitsi nyt ei ole Taylor Swiftiä, voi kääk mikä kriisi.

Kehno tv-hittisyksy

Kun Alfa-tv viime vuonna elvytti Syksyn sävelen, katsoin muistaakseni aika pitkänkin pätkän finaalia. Neljän viikon takainen kisa meni täysin ohi, kunnes eilen kuulin voittajan (Leif Lindeman: Sydämes on kultaa vieläkin) päässeen radion Poppikoulun kysymyksen aiheeksi. Mitähän tuollaisella meriitillä striimaa Spotifyssa? Ei järisyttävästi, alle 20.000 kertaa.

Moni muu finaalibiisi on jäänyt muutamaan tuhanteen, Tero Vaaran Menköön kaikki jopa alle kahdentonnin. Paras potti on Frederikillä, Revontulten alla lähes 52.000. Viimevuotinen voittaja (Saija Tuupanen: Kuurasydän) on 86 tuhannessa, eikä mikään muukaan tuonkertainen ole yltänyt kuusinumeroiseen kertymään.

Noihin lukemiin verrattuna kolmastoista Vain elämää -kausi näyttäytyy suurena ja mahtavana, mutta omaan historiaan suhteutettuna saldo on heikko. Ei yhtään Top 40 -striimiviikkosijaa, ei toistaiseksi yhtään Top 100 -radiomerkintää. Ainoana yli 500.000 kuuntelua on haalinut Erika Vikmanin Ihmisen ikävä toisen luo. Yllättäen kakkosena, ehkä Spektin vierailun takia, on Meiju Suvas toisella Mikko Alatalo -coverilla Tytöt tahtoo pitää hauskaa.

Vaikea vastustaa

Viime perjantaina julkaistun Gettomasa-albumin Vastustamaton kaikki 11 raitaa mahtuivat vielä kuudentena päivänäkin Spotifyn 40 striimatuimman joukkoon ja kolme niistä kärkiviisikkoon. Yksitoista on albumiannoksena paljon verrattuna miehen kahden edellisen levyn kahdeksaan ja seitsemään kappaleeseen. Ensi sunnuntain ykkössija näyttää selviöltä.

Edeltäjä Kalamies (2020) jäi kakkoseksi ja häipyi (toistaiseksi) Top 50:stä 75 viikon jälkeen. Sen sijaan toukokuussa 2019 ilmestynyt Diplomaatti oli kärjessä kaksi viikkoa, eikä sillä ole edes aikomusta poistua minnekään. 180 listaviikon aikana on alimmillaan käyty sijalla 30, ja tästä pohjakosketuksesta on aikaa yli vuosi. Finnishcharts.comin Best of all time -listan ykkössija on karttunut ylivoimaiseksi. Sen biiseistä kaikki paitsi yksi ovat striimanneet vähintään platinarajan, neljä miljoonaa.

Tuore hittiryöpsähdys nostaa Gettomasan Top 40 -hittien määrän lähelle neljääkymmentä, vierailut mukaan lukien. Mutta Top 100 -radiolistalla ei edelleenkään ole käyty kuin kahdesti, ja visiiteistä onnistuneempi (Muijii Stadis) tuotti 63. sijan.

Yksi ep vastaa kolmea albumia

Muutaman normaalimmalta näyttäneen viikon jälkeen albumilista palasi taas outoon nykyjamaansa. En tarkoita pelkästään Nightwishin ennätyksellistä Top 10 -dominanssia, vaikka sehän ensimmäisenä pistää silmään. Yhtyeen vanhojen levytysten spesiaalipainokset ilmaantuivat sijoille 2, 3, 4, 5 ja 7. Iäkkäimmät niistä, Angels Fall First ja Oceanborn, vieläpä paransivat alkuperäistä sijoitustaan.

Sijan 7 Over the Hills and Far Away julkaistiin alkujaan vuonna 2001 neljän ennenjulkaisemattoman biisin ep:nä, joten ei ihme että se myi ”singleksi” valtavasti. Uuden painoksen jatkeena on kahdeksan liveraitaa, joten nykyisin se on enemmän ”albumi” kuin moni muu ja ansaitsee debyyttimerkinnän, vaikka riitasointuja menneisyyden kanssa ei voi välttää.

Jako single- ja albumilistan sisältöjen välillä on ajan mittaan vaihdellut railakkaasti. 1980-luvulla alle 20-minuuttiset maxi-ep:t kuten Peer Güntin Through the Wall ja Kauko Röyhkän Mutta, mutta päätyivät albumilistalle, samoin George Michaelin Five Live (1992), joka kuitenkin juhli muiden maiden singletilastossa.

Myöhemmin taas jopa yli tunnin mittaiset eepokset määriteltiin fiilispohjalta ep:ksi ja sitä kautta singlelistalle, esimerkiksi Moonsorrow’n Tulimyrsky (#2, 2008). Sillä on enemmän kestoa kuin vuosien 2018–2021 kolmella Cledos-albumilistamerkinnällä yhteensä. (Boboff Tape 18:42, Ceissi 27:58, Kazama 15:14)

Sinistä ja tulikuumaa

Julkaisin täällä viimeisen Suomi Hot 50:n tasan viisi kuukautta sitten. Lopetusperusteluni oli Spotifyn muuttunut listasivusto, josta ei enää saanut dataa entisenlaisessa muodossa. Myöhemmin huomasin, että taulukkona tallentaminen oli yhä mahdollista, mutta homma ei enää houkuttanut lainkaan. Striimi- ja radiolista ovat entisestään erkaantuneet ja Youtube-tilasto oudosti näivettynyt.

Jos lista yhä pyörisi, sen kärjessä olisi jo tovin komeillut ylivoimaisesti David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue), striimien taannoinen ykkönen ja radiosoiton nykyinen kakkonen. Sen takana hajonta on niin suurta, että toisena olisi varmaan jokusen viikon viettänyt Kuumaan Tulipalo, striimien hiljattainen yhdeksikkö, joka eilen harppasi radion viitoseksi.

Vaikka Kuumaa julkaisi ensisinglensä vuonna 2017 ja kävi albumilistalla toukokuussa 2019, se on tänä vuonna käyttäytynyt kuin hitaasti löydetty tulokas. Keväällä Oo vielä sekunnin mun palloili kauan Top 20:n alapuolella, ja Tulipalo oli myös verkkainen kiipeäjä – sen matka kärkikymppiin kesti 15 viikkoa. Yleensä tuollaista harrastavat vain ulkomaiset läpimurtajat. Uusin single Edelleen sua lähti oikeaoppisesti laskuun jo toisella viikollaan.

Kivulloinen ihanuus

Viivin ja Robinin uutuusbiisi Ihana kipu rynni Spotifyn päivälistan kärkeen saldolla 289.285, joka ainakin Kworbin arkistojen mukaan on historian toiseksi korkein. Edellä on Sannin Että mitähän vittua (304.106) ja tuntumassa Isac Elliotin, Williamin ja Cledosin viimekesäinen 20min (284.955). Viidentenä päivänä Ihana kipu ehti kuitenkin vajota pienempin kuunteluihin kuin 20min, vertailuluvut 151.612 ja 170.282.

Vaikka moni muukin striimisuosikki vierailee ahkerasti muiden biiseillä, tuo Cledos tuntuu tällä hetkellä muodostuvan omaksi luvukseen. Muutaman viikon sisällä häntä on kuultu Nebin (Ylös/alas), Vitunleijan (Make-up) ja Mikael Gabrielin (Drama) Top 10 -hiteillä. Aiemmista fiiteistä tunnetuimpia ovat 20minin ohella Kuben Japanese drip ja A36:n Samma gamla vanligan lokalisoitu versio.

Itähelsinkiläinen rappari taitaa hitinteon myös isännän roolissa ja on vuodesta 2018 lähtien käynyt Top 10:ssä kymmenellä biisillä, joista Kysymys (ft Pyhimys) nousi ykköseksi ja Life (sun luo) (ft Behm) kakkoseksi. Ainoa varsinainen albumi Ceissi (2020) eteni myös listakärkeen, ep:t Boboff Tape ja Kazama sijoille kuusi ja viisi.

Marraskuun lapset

Sarjassa listataan kussakin kuussa syntyneiden sooloartistien suurimmat hitit Suomen listoilla vuosina 1960–2020 ja vertaillaan eri kuukausien satoa. Yksi hitti per artisti.

Marraskuun potissa on historian suurin hitti, mutta silti se jäi kuukausivertailussa huonompaan puoliskoon. Tuon kärkihitin laulaja Mauno Kuusisto on myös vanhimmaksi elänyt sarjan artisti, 92-vuotiaaksi.

1. Mauno Kuusisto 3.11.1917 (Kertokaa se hänelle 1960)    
2. Bryan Adams 5.11.1959 ((Everything I Do) I Do It For You 1991)
3. Kim Wilde 18.11.1960 (Kids in America 1981)    
4. Virve Rosti 10.11.1958 (Kun Chicago kuoli 1975)    
5. Joe Dassin 5.11.1938 (Taka-takata 1973)    
6. Pasi Kaunisto 9.11.1950 (Koskaan et muuttua saa 1969)    
7. Robin 3.11.1944 (Vuonna 2525 / Prinsessa 1969)    
8. Tina Turner 26.11.1939 (The Best 1989)    
9. Diana King 8.11.1970 (Shy Guy 1995)    
10. Lauri Tähkä 9.11.1973 (Palavaa vettä 2019)    
11. Lost Frequencies 30.11.1993 (Are You with Me 2015)    
12. Brian Hyland 12.11.1943 (Sealed with a Kiss 1962)    

Yhteensä 77737,06 – sijoitus 7/12

Mobilisointitrilleri

Kun amerikkalainen listalaskenta siirtyi kappale- ja soittomäärämittaukseen 1990-luvulla ja netti kehittyi, listoihin alettiin kohdistaa fanimobilisaatioita. Esimerkiksi Backstreet Boysin ja Nsyncin ihailijat ryhtyivät rikkomaan viikkomyyntiennätyksiä aina uuden albumin ilmestyessä. Striimiaikakaudella sesonkijulkaisut, etenkin joululevyt, alkoivat vahvistaa asemiaan.

Tämä on johtanut ilmeisesti Twitteristä lähteneeseen hankkeeseen: Michael Jacksonin Thriller-single halutaan saada halloween-viikolla ensi kertaa Billboard Hot 100:n ykköseksi. Kuulostaa hurjalta, vaikka viime vuonna se nousi jo 19:nneksi ilman erityisiä kampanjoita. Hot 100 on monimutkaistunut niistä ajoista, kun ynnättiin vain fyysisten sinkkujen myyntiä ja radiosoittomääriä.

Veljenpoika Taj Jackson kutsui viikko sitten livestriimiinsä tohtori, politiikan tutkija Andrew Greenen selittämään, kuinka kulutus tulee optimoida. Ohjeita on myös twiitattu monena päivänä. Nämä Spotify-versiot huomioidaan laskennassa, näitä ei. Älä kuuntele näin, ettei sinua luulla botiksi. Ota nyt käyttöön Youtube-tutustumisjakso, kuuntelusi saa paremman painoarvon. Älä käytä VPN:ää. Älä vaimenna ääntä alle 50 prosentin. Jne.

Jacksonin kannattajathan ovat joutuneet paneutumaan monenlaisiin aiheisiin taistellessaan ns. laatumedian harhaväitteitä vastaan: oikeustieteeseen, taloustieteeseen, lääketieteeseen, musiikkibisneksen lainalaisuuksiin... Ihan hyvä saada lisätietoa myös listojen logiikasta, koska joskus somessa näkee Jacksonin listameriitteihin liittyviä myyttejä yritettävän kumota aika heppoisilla selityksillä. Parempiakin olisi.

Mittausjakso alkoi tänään ja kestää ensi torstaihin. En jaksa uskoa ykkössijaan enkä todellakaan ole mobilisoinnin ystävä, mutta katsotaan nyt. Ehkä Elon Musk ehtii tuhota Twitterin ennen kampanjan loppua? Jo Top 10 -sijoitus toisi uuden ennätyksen peräkkäisten Top 10 -vuosikymmenten määrässä. Harmillinen muotoseikka koskee 1960-lukua: lista, jossa The Jackson 5:n I Want You Back nousi 17. sijalta kahdeksanneksi, laadittiin ja lehtikin julkaistiin vuoden 1969 puolella, mutta on päivätty viikon loppumisen mukaan 3.1.1970.

Miljoonan sanan otsikko

Yksi klikkiotsikkobisneksen lieveilmiöistä on se, että jutun kohde banalisoidaan huomiohakuisilla määritelmillä. Moni esimerkiksi ilmaisi somessa närkästystään, kun kuolin- ja kuolinsyyotsikoissa Robbie Coltranea nimitettiin ”Harry Potter -tähdeksi”, vaikka hänen merkittävin roolinsa oli tv-sarjassa Fitz ratkaisee (Cracker).

Vaikutusta yritetään usein tehdä myös suurilla luvuilla, vaikka ne jäävät lukijalle abstrakteiksi. Viime sunnuntain tapahtumista V2 loihti otsikon ”Suomen virallisella listalla yli 100 miljoonaa albumia myyneen bändisuosikin uutuus jäi ulos kolmen kärjestä”. Tällä lienee viitattu Red Hot Chili Peppersiin, jonka Return of the Dream Canteen debytoi neljäntenä.

Suhtaudun hyvin skeptisesti maailmanlaajuista levymyyntiä hehkuttaviin väitteisiin. Mutta jos vertaillaan 1980-luvulla läpilyöneitä, noihin lukemiin oletetusti yltäneitä kuusikymppisten bändejä, niin aika kova vaatimus on olettaa niiden yhä nousevan kärkikolmikkoon. Def Leppard? Bon Jovi? Guns n’ Roses? U2?

Red Hot Chili Peppersin ansioluettelo toki on vahva, viisi ykkösalbumia. Uutuus kuitenkin ilmestyi vain puoli vuotta edellisen perään ja on tehty samoissa sessioissa. Tämänkaltaisissa hankkeissa jatkolevyt ovat perinteisesti menestyneet melko kehnosti, paitsi jos niiltä irtoaa hitti. Näinä 20-minuuttisten albumien aikoina kannattaa mainita, että kummallakin levyllä on 17 biisiä ja kestoa yli 70 minuuttia.

Keskiöiden aikaan

Muutama vuosi sitten yhtenään nähdyt odotettujen albumien biisiryöpsähdykset striimilistan kärkeen ovat käyneet harvinaisiksi. Tähän nähden Taylor Swiftin Midnights näyttäytyi perjantaina Spotifyssa varsin vahvasti – siltähän ei julkaistu mitään etukäteen. Albumin perusversion 13 biisiä ilmaantuivat sijojen 8–68 väliin, ja aamuyöllä perään tulleita bonusraitojakin ehti alemmille sijoille neljä.

Swifthän ei ole koskaan kunnolla lyönyt Suomessa läpi. Toissavuotinen Folklore kävi ykkösenä, mutta katosi listalta viidessä viikossa, mikä onkin hänen albumiensa listaviikkojen keskiarvo. USA:ssa suosio on huidellut huimana vuosikaudet, ja myös Midnights ehti jo rikkoa jonkin striimimääräennätyksen.

Vaikka Swiftin saavutuksista uutisoidaan usein Suomessa, juttujen sävy on jotenkin erilainen kuin toisella amerikkalaisartistilla, jonka kaupallisesta glooriasta haihtuu Atlanttia ylittäessä vielä suurempi osa. Täkäläisessä mediassa se kuitenkin hehkuu täysillä: Beyoncén megatähti-jumaluutta ei voi koskaan liiaksi korostaa. Usein mainitsemassani, pian valmistuvassa Top 1000 -artistipisteytyksessä Swift on Beyoncén edellä jo ennen uuden levyn osuutta, eikä hänenkään sijoituksensa päätä pökerrytä.

Jännittävät jänteet

Albumimarkkinoiden kulta-aika ei palaa, mutta koronasiirtymät ovat saaneet tämän syksyn näyttämään vireältä. Listalla on nähty monta pitkältä tauolta palannutta, kuten The Rasmus viiden, Erin kuuden ja Scandinavian Music Group seitsemän vuoden mittaiselta. Maija Vilkkumaakin venyi seitsemään, jos digi-ep:tä Joku muu, mikä ei lasketa. Viime viikolla 22-pistepirkko näyttäytyi listalla ensi kertaa sitten vuoden 2011.

Pirkot jäivät ulos Top 10:stä eikä listaviikkojakaan liene ylenmäärin luvassa, mutta asemat tulevassa Top 1000 -artistitulostuksessa kohenivat mukavasti. Yksi kriteeri kuudesta kun on aikajänne vanhimman ja uusimman listakäynnin välillä. Myös Björk otti selvän askeleen ylöspäin aikajänteeseen lisätyillä viidellä vuodella, vaikka Fossora ei yltänyt 30. sijaa korkeammalle.

Ei kannata silti liiaksi korostaa yhden muuttujan merkitystä – esimerkkinä Scandinavian Music Group ja Ultra Bra. Jännevuosissa SMG on edellä 20 vastaan 5 ja lista-albumeissa 10 vastaan 5. Ykkösiäkin on yhtä monta, kolme. Ultra Bran Top 1000 -sijoitus pysyy silti parempana. Ykkösviikkoja on 12 vastaan 3, ja pelkästään Kroketilla on melkein yhtä paljon listaviikkoja kuin SMG:n koko tuotannolla.

Järnfara, spjutkastare

Olen tänä syksynä mukana järjestämässä Wizard of Loose -musavisaa, jonka pitopaikka Bar Loose juhlisti sunnuntaina 20 vuoden toimintaansa. Tulevan kirjani sivutuotteena kehitin kysymyksen tribuuttilevyistä, joissa artisti/yhtye versioi albumin täydeltä toisen artistin/lauluntekijän tuotantoa.

Kahdeksan tuollaista albumia – kaikki kotimaisia – on näet yltänyt listaykköseksi. Visassa piti tietää kaksi nimiparia, esittäjä ja kohde, mutta ei levyn nimeä. Ihan hyvin sujui, suurin osa sai mainintoja. Tässä kahdeksikko.
– Vesa-Matti Loiri: Eino Leino
– Vesa-Matti Loiri: Juha Vainio (Ystävän laulut)
– Pate Mustajärvi: Juice Leskinen (Ollaan ihmisiksi)
– Pate Mustajärvi: Johnny Cash (Musta)
– Sielun veljet: Tuomari Nurmio (Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta)
– Rajaton: Abba (Rajaton Sings Abba)
– Olli Lindholm: Vexi Salmi (Maailma on kaunis)
– Suvi Teräsniska: Yö (Hän tanssi kanssa enkeleiden)

Tein toisenkin huomion, ehkä turhan vaikean visailuun: listoilla on nähty viisi albumitribuuttia Tapio Rautavaaralle. Eka oli erikoisin: vuosi laulajan kuoleman jälkeen ruotsinhollantilainen Cornelis Vreeswijk levytti Suomessa lp:n En spjutkastares visor, joka miehen ainoana listamerkintänä ostettiin 24:nneksi tammikuussa 1981. Tässä muut neljä.
– Eri esittäjiä: Sunnuntaina sataa aina #24, 1989
– Tapani Kansa: Tapsa ja Rautavaara – lauluja elämän poluilta #5, 2004
– Eri esittäjiä: Mestaria kunnioittaen – tribuutti Tapio Rautavaaralle #6, 2008
– Waltteri Torikka Trio: Sininen uni – Rautavaaran lauluja #8, 2017

Yksikään tapsabiisi ei ole mukana kaikilla viidellä.

Pitkiä ja lyhyitä häntiä

Kun Tiktok jatkuvasti elvyttelee striimihiteiksi vanhoja biisejä, oli vain ajan kysymys, milloin myös Eminem pääsee mukaan nosteeseen. Vuonna 2005 vaisuhkosti menestynyt (50 hittiä -listan 34:ntenä) Mockingbird lähti menneellä viikolla Spotifyssa riuskaan nousuun, tuorein sijoitus 37.

Eminemin kyky maleksia loputtomiin listan alasijoilla kävi ilmi jo ennen Tiktokia, ja sen näkee kworb.netin totaalitilastosta, jossa ovat kaikki Top 200 -päivälistalla syksystä 2014 eteenpäin käyneet 11.832 biisiä. Jos vertailee sellaisten hittien saldoja, jotka eivät ole koskaan käyneet Top 50:ssä, parhaiden joukosta löytyvät Lose Yourself (#58) 7.122.638 striimillään, Till I Collapse (#66), 4.918.079 ja The Real Slim Shady (#51), 4.426.147.

Samalta sivulta voi tutkia päinvastaista ilmiötä: päivälistan ykkösiksi rynnineet, jotka kuitenkin jäivät matalaan kokonaispottiin. Esiin arvatenkin nousevat poikkeustilanteisiin liittyvät kappaleet kuten DJ ILGin Löikö Mörkö sisään, Abban kohuttu paluu Don’t Shut Me Down ja ukrainalaisen Kalushin euroviisuvoittaja Stefania.

Heikkojen ykkösten kategoriassa toistuu myös lajityyppi ”suositun artistin ei-niin-iskevä single”, siellä on kosolti Antti Tuiskua ja Sannia. Oma lukunsa oli viisi–kuusi vuotta sitten Arttu Lindeman. Esimerkiksi Menee tunteisiin on yhä korkeimpien päiväsoittopottien vertailussa seitsemäntenä (201.614), mutta kokonaissoitoissa vasta sijalla 726.

11 miljoonalla mukaan

Vaikka tuuppaan tänne riesaksenne monenmittaisia tekstilistoja, olen toki tietoinen kuvan ja äänen voimasta. Järjestys menee paremmin perille videopotpurina, kun on ”pakko” hiljentyä jokaisen näytteen kohdalle ja aikaansaada jonkinlainen reaktio. Niinkin kulahtaneen aiheen kuin Spotifyn kuunnelluimpien Abba-kappaleiden parissa. Youtube-video kertoo Top 50 -tilanteen lokakuun alussa.

Abba on siinä mielessä kiinnostava aihe, että sen 40 vuoden aikana, jolloin ei tullut uutta musiikkia, tuli kuitenkin monta isoa projektia, joiden biisivalinnat ovat saaneet muokata mieltymyksiämme. Gold-kokoelma, Mamma Mia -musikaali ja elokuva jatko-osineen ja uusimpana Voyage-konserttisarja. Toisaalta viimevuotinen Voyage-albumi oli niin maltillinen striimimenestys, että sekään ei näy tuloksissa erityisen vääristävästi.

Kirjoitin muinoin siitä, kuinka systemaattisesti vuoden 1978 single Summer Night City on syrjäytetty kaikista projekteista. Tähän pimentoon nähden Spotify-listan 35. sija on melkeinpä hyvä saavutus. Albumiraidan Slipping Through My Fingers paikka Top 20:ssä on myös sangen ymmärrettävä, kun muistaa sen keskeisen aseman Mamma Miassa. Koska Abban diskografia ei ole huiman laaja, listan pohjille on päässyt jopa deep cuteiksi luokiteltavia biisejä.

Kärkipäästäkin löytyy jotain yllättävää. Suomessa ja Ruotsissa täysin flopannut Lay All Your Love on Me komeilee kuudentena, hienoa. Top 10:ssä on myös pari muuta meillä huonosti tai ei ollenkaan tilastoitunutta, S.O.S. (#10) ja Take a Chance on Me (#5). Mamma Mian kolmossija ei yllätä, vaikka en sitä kummoisenakaan levytyksenä pidä. Gimme! Gimme! Gimme! on kakkonen ja Dancing Queen ykkönen.

Vuoden tulokas

Sunrise Avenue ylsi parhaimmillaan kahdesti kakkossijalle albumilistalla, eli Samu Haber on nyt ekalla soololevyllään ylempänä kuin koskaan ennen. Tosin Vain elämää -kuvioista ykkösyys on enemmän kuin tuttua – miehellä taitaa olla jopa sarjan paras ansioluettelo. Hän oli mukana kuutos- ja kymppikausilla, joiden molemmat albumikattaukset menivät listakärkeen, ja kymppikauden (2019) joululevykin nousi ykköseksi.

Haberin voi sanoa pohjustaneen sooloalbumiaan perusteellisemmin kuin ehkä kenenkään aiemmin, koska esimerkiksi radiolistan kakkoseksi soitetusta Hiljaisuus-hitistä on jo yli viisi vuotta. Koronallakin oli osuutensa aikatauluun – sen takia kaikkien piti kaksi ylimääräistä vuotta odotella jäähyväiskonsertteja ja teeskennellä, että Haber ja Sunrise Avenue olivat jotenkin olennaisesti kaksi eri asiaa.

Mielenkiintoista nähdä, kehdataanko 46-vuotias Haber nimetä ehdokkaaksi tulokas-Emma-sarjaan. Kahdeksan vuotta Nylon Beatissä hittejä laulanut Erin nimittäin kelpasi yksinään ehdolle, samoin Kemopetrolissa albumiykkössijaa juhlinut Laura Närhi. Sunrise Avenue voitti yhtyetulokassarjan vuonna 2006.

Ei sen enempää

Vuosi sitten ilmestyneen 1000 listan kirjan kaikki listat olivat Top 12 -mittaisia, ja sellaiset tehtiin myös kaikista Vain elämää -kausista hittipisteytysten pohjalta. Syksyn 2021 tuotantokauden tilanne oli tuolloin vielä kesken, mutta sen selvästi menestyneimmäksi esitykseksi osoittautui vahvoine radiosoittoineen Abreun, Evelinan ja Nelli Matulan Levoton tyttö.

Kaikilta muilta kausilta saatiin pistevertailulla vaivatta kokoon Top 12 paitsi surullisenkuuluisasta toisesta Espanjan-sessiosta keväällä 2018. Vain viisi esitystä keräsi minkäänlaisia pisteitä (silloin oli vielä latauslista), ja loput sijat piti poimia Spotifyn Top 200 -viikkolistan sijoituksista. Parhaiten striimasivat Arttu Wiskarin Tahdon olla sulle hellä (#25) ja Kasmirin Nelkytviis (#29) ensimmäiseltä Dannyn päivältä.

Koska hitit tuppaavat muutenkin valikoitumaan alkupään jaksoista, tämänsyksyinen saldo ei näytä hyvältä. Kolmen viikon aikana ei ole saatu yhtään Top 40 -viikkosijaa. Parhaaseen päivämerkintään 34 on yltänyt Erika Vikmanin Ihmisen ikävä toisen luo. Näyttää siltä, että jatkossa pistekynnyksen ylittämiseen tarvitaan jotain todella kohauttavaa. Radioreaktioita ei ole havaittu, mutta nehän tulevatkin hitaammin.

Listamusiikin sosiologisesta kauneudesta

Otsikko on lähtöisin Teoston ja Musiikkituottajien teettämästä tutkimuksesta. Siinä on jonkin verran kiinnostavaa numerotietoa eri ikäryhmien tottumuksista ja artistien tunnettuudesta, mutta myös toteamuksia, joiden seuraksi kaipaisi esimerkkejä tai perusteluja.

”Somevaikuttajia palkataan nostamaan hittejä ja uusia artisteja. Mikrovaikuttajien käyttö korostuu, jotta videoversiointi leviää.”
”Keskittyneen kuuntelun osuus on kääntynyt uudelleen nousuun.”
”Oppi: Jos haluat ymmärtää, mitä Suomessa syvimmiltään tapahtuu ja ajatellaan, seuraa mitä suosituimmissa hiteissä lauletaan.”

Tuo viimeinen on vähän ristiriidassa sen huomion kanssa, että uusien artistien ja listapopin asema yleisessä tietoisuudessa on heikentynyt.
”Noin 30 ikävuoden kohdalla menee melko jyrkkä raja listapoppiin suhtautumisen myönteisyydessä: suhtautuminen muuttuu ensin kielteisemmäksi ja 60 ikävuoden jälkeen hyvin etääntyneeksi.”
Kiinnostavaa, t. nimim. syntynyt 1962.

Etääntynyt papparainen hätkähti eniten sitä tietoa, että 78 prosenttia 13–18-vuotiaista on viimeisen viikon aikana kuunnellut musiikkia auton radiosoittimesta. Miksi noin moni 13–18-vuotias edes viettää aikaansa autossa, musiikkia tai ei? Mun normiviikkooni tuossa iässä sisältyi nolla sekuntia autossa, vaikka isäni oli autoharrastaja ja ajoi työkseenkin. Juu en tarvitse luentoa harrastuksiin kuljettamisesta.

Tiktokista puhutaan tutkimuksessa tietysti paljon. Se on ”osavaikuttajana siihen, että kesän listabiisien tyypillinen kesto lyhyempi kuin koskaan – usein noin 2 minuuttia 30 sekuntia”. Paljon konkreettisempi syy lyhenemiseen on kyllä Spotifyn tilitysmalli. Mitä lyhyempi biisi, sitä useammin kassa kilahtaa.

Oma lukunsa ovat raportin kelvottomat grafiikat. Kun pylväsdiagrammi pitenee, sen ei kuulu leventyä yhtä paljon. Kun tutkimuksen mukaan ulkomaisten rapparien vertailussa Eminem on 20 kertaa niin tunnettu kuin Post Malone, niin grafiikassa ero on 400-kertainen. Klikkaa suuremmaksi.

Lokakuun lapset

Sarjassa listataan kussakin kuussa syntyneiden sooloartistien suurimmat hitit Suomen listoilla vuosina 1960–2020 ja vertaillaan eri kuukausien satoa. Yksi hitti per artisti.

Aika legendaarisia yhden hitin ihmeitä on osunut lokakuulle: Pekka Himanka, Sam Brown ja George McCrae. Ja melkeinpä suomiperspektiivistä joukkoon kuuluisi Toni Braxton, jolla on sama syntymäpäivä kuin Brownilla.

1. Behm 26.10.1994 (Hei rakas 2019)    
2. Kim Lönnholm 4.10.1961 (Minä olen muistanut 1989)    
3. Joel Hallikainen 11.10.1961 (Kuurankukka 1992)    
4. Loreen 16.10.1983 (Euphoria 2012)    
5. Pyhimys 28.10.1981 (Muistuta mua 2019)    
6. George McCrae 19.10.1944 (Rock Your Baby 1974)    
7. Eminem 17.10.1972 (Lose Yourself 2003)    
8. Toni Braxton 7.10.1967 (Un-break My Heart 1997)    
9. Pekka Himanka 17.10.1943 (Kankaan kaunis Katriina 1976)
10. Sam Brown 7.10.1964 (Stop 1989)    
11. Katy Perry 25.10.1984 (Hot n Cold 2008)    
12. Eero Raittinen 6.10.1944 (Vanha holvikirkko 1968)    

Yhteensä 73919,34 – sijoitus 9/12

Kakkosesta kakkoseen

Runsas vuosi sitten Haloo Helsingin Reiviluola debytoi striimien kakkossijalla tuoreen Älä pelkää elämää -albumin raitana. Nyt samainen laulu on radiolistan kakkosena, ja tässä välissä on tapahtunut niin paljon, että oli pakko vääntää siitä käyrä. Tai kaksi: sininen näyttää Top 100 -viikkostriimisijoitukset, punainen radiolistasijoitukset.

Striimisuosio ei jäänyt ryöpsähdykseksi, vaan laulu laskeutui levollisesti viihtyen Top 40:ssä vielä helmikuussa. Toukokuussa se näytti putoavan sadan joukosta, mutta lähti tasaisehkoon nousuun, joka palautti sen parhaimmillaan kymmenenneksi. Radiokäyrä sen sijaan on paljon levottomampi.

Reiviluola löydettiin ensin rotaatioon maaliskuun alussa ja pienen vauhdinoton jälkeen kurkotti huhtikuussa 20:nneksi. Sitten se osallistui samaan konkurssiin striimikäyrän kanssa, mutta elpyi, haahuili Top 40:n tuntumassa, katosi taas mutta ponkaisi syksyn tullen jyrkkään nousuun. Mahdollisimman ennakoimatonta toimintaa tämmöisen hittivuosijakoratkaisuihin pyrkivän jäärän silmissä.

Ehdin jo julistaa 2021-listan sellaisessa muodossa, jossa Reiviluola oli mukana kiistattoman striimimenestyksensä ansiosta, mutta kai se pitää sieltä poistaa – nyt sen uran hiipumista on mahdoton ennustaa. Siirrän eteenpäin samalla Vesalan Pahanilmanlinnut, joka myös on vironnut haudan partaalta seitsemänneksi.

Oikeasti, katsokaa tuota radiokäyrää, klikatkaa isommaksi. Vähemmästäkin alkaa listafanin kiinnostus hiipua.

 

Puolakin pääsi mukaan

Kun tein testauslaskentaa tulevaa albumilistakirjaa varten siitä, millaisilla saavutuksilla pääsee tuhannen menestyneimmän artistin joukkoon, arvelin että eihän tilanne tästä enää juuri muutu. Jos laskenta huomioi 57 vuoden ajanjakson, niin tuskin puoli vuotta tai vuosi mitään mullistaa. Eikä kai mullistakaan, mutta kyllä tässä on lisäsäätöjä saanut tehdä.

Olen jakanut 1000 esittäjää kolmeen menestyskategoriaan. Kun sijoitukset muuttuvat kategorian sisällä, ei ongelmia. Mutta kolmos- ja kakkoskategorian rajalla tapahtuu koko ajan jotakin, ja koska nyt syksyllä ilmestyy paljon levyjä, pitää varautua muuttamaan usean esittäjän tekstimittoja.

Siihen tietysti varauduin, että tuhannen joukkoon etenee vielä uusia nimiä, ja se on tervetullutta – mukaanpääsykynnyksessä on yhä kohoamisen varaa. Eilen tähän ylsi kolmannen Top 10 -albuminsa julkaissut Behemoth, yhtye josta en tiennyt mitään. Olin kyllä merkinnyt arkistoihini ja varmaan saman tien unohtanut, että se on puolalainen. Musiikkityylin tietysti arvasin sinnepäin.

Eniten tässä projektissa minua on viisastuttanut se, että olen joutunut ottamaan selvää tsiljoonasta metallibändistä, jotka ovat esiintyneet Suomessa tsiljoona kertaa ilman että olisin koskaan noteerannut. Useimmilta olen kuunnellut suosituimman Spotify-biisin, tosin Behemothin kohdalla jätin kesken. Jotenkin tuntuu, että jopa alan harrastajat saattavat vielä yllättyä kirjan metallipitoisuudesta.

Sininen on uusi sininen

David Guettan ja Bebe Rexhan I’m Good (Blue) palasi Spotifyn viikkolistan kärkeen ja tehnee saman sunnuntain singlelistalla. 54-vuotiaan Guettan edellinen Top 10 -single Flames oli keväältä 2018 ja Rexhan In the Name of Love syksyltä 2016. Heillä on kaksi aiempaakin yhteishittiä, Hey Mama ja Say My Name. Ja uutuushan lainailee Eiffel 65:n biisiä Blue (Da Ba Dee) vuodelta 1999.

Huomionarvoisen hyvin kappale pärjää siihen nähden, että ulkomaisten suurhittien puute on jo pitkään ollut ilmeinen. Kaksi seuraavaa tuontibiisiä ovat sijoilla 14 (Ghost: Mary on a Cross) ja 24 (Tom Odell: Another Love), kumpikin Tiktokin elvyttämiä. Toiseksi korkein tämänvuotinen on One Republicin I Ain’t Worried 29:ntenä.

I’m Good (Blue) eteni tänään radiolistalla 23–14, eli siinä on aineksia myös hyvään vuosilistasijoitukseen. Harry Stylesin As It Was onkin aika yksinään saanut kamppailla vuoden 2022 osalta suomalaisvoimia vastaan. Sen alapuolella kolme seuraavaa ulkomaalaista ovat kaikki viimevuotista tuotantoa, mutta kategorisoitu eteenpäin radiolistan hidastelun takia.

Läpsyvien käsien vuosi

Saan Facebookissa päivittäin Radio 1 Chart Shows from this day in history -ryhmästä linkkejä äänitallenteisiin, jotka käyvät tuosta nimestä aika hyvi ilmi – Radio 1 on siis BBC:n kanava. Joskus harvoin klikkailen niitä soimaan muistellen, kuinka itse muinoin yritin saada niitä kuulumaan keskiaaltoradiosta.

Tänään otin kuunteluun 20.9.1981 lähetetyn show’n ihan mielijohteesta. Nykyisin tuosta ajasta tulevat kai ensiksi mieleen syntikkapop ja uusromantiikka, mutta ne kuuluivat valtavirrassa yhtä vähän kuin punk neljä vuotta aiemmin. Ison roolin otti alkuvuonna hollantilaisen Stars on 45:n käynnistämä diskomedleyvillitys. Monotoninen handclap-rytmi lisättiin milloin minkäkinlaisen potpurin päälle, klassista musiikkia unohtamatta.

1970-luvun alusta toiminut ”maailman huonoin orkesteri” The Portsmouth Sinfonia tarttui trendiin singlellään Classical Muddly, jossa edes tuo käsienläpsytys ei pysynyt kasassa, muusta puhumattakaan. Se nousi listan 38:nneksi ja pääsi aloittamaan maan kuunnelluimman radio-ohjelman. Ihana kappale, piti kelata se pari kertaa alkuun.

Classical Muddly löytyy myös Youtubesta, mutta jos kuuntelee sen osana ohjelmaa, niin perässä tulee monta näytettä nopeasti vesittyvästä sikermäkuumeesta, joka näkyi Suomessa onneksi vähän lievempänä.

Syyskuun lapset

Sarjassa listataan kussakin kuussa syntyneiden sooloartistien suurimmat hitit Suomen listoilla vuosina 1960–2020 ja vertaillaan eri kuukausien satoa. Yksi hitti per artisti.

Tämä jakso piiloutui johonkin ja tulee hiukan myöhässä, Anastacian synttärinä, onnea. Muistutan vielä, että sarjan laskelmassa huomioidaan vain täyssoolous, siksi esimerkiksi Arttu Wiskarilta ei ole mukana Tässäkö tää oli. Hän ja Avicii ovat selvästi eri sukupolvea kuin muu porukka.

1. Kaija Koo 10.9.1962 (Kuka keksi rakkauden 1993)    
2. Avicii 8.9.1989 (Wake Me Up 2013)    
3. Irwin Goodman 14.9.1943 (Rentun ruusu 1988)    
4. Arttu Wiskari 16.9.1984 (Suomen muotoisen pilven alla 2018)
5. Pave Maijanen 3.9.1950 (Lähtisitkö 1985)    
6. Vera Telenius 24.9.1912 (Miljoona ruusua 1984)    
7. Danny 24.9.1942 (Kesäkatu / Hiljainen kitara 1967)    
8. Steve Kekana 4.9.1958 (Raising My Family 1982)    
9. Kirka 22.9.1950 (Surun pyyhit silmistäni 1988)    
10. Lasse Mårtenson 24.9.1934 (Myrskyluodon Maija 1977)    
11. Anastacia 17.9.1968 (Left Outside Alone 2004)    
12. Freeman 14.9.1951 (Ajetaan tandemilla 1976)    

Yhteensä 77901,17 – sijoitus 6/12

Yhä pinnalla: viisut ja kesä

Arttu Wiskarin Elämän kova koulu sai radioasemilla hämmästyttävän vaisun alkureaktion, mutta vauhtiin lopulta päästyään se loikkasi tänään radiolistalla kahdeksannelta sijalta kärkeen. Huomattava etenijä (16–6) on myös armenialaisen Rosa Linnin Snap, joka sijoittui euroviisuissa vain 20:nneksi, mutta eteni Tiktokin kautta laajaksi striimihitiksi. Se on korkeimmalle noussut ulkomainen viisu sitten Loreenin ykkösen Euphoria (2012).

Täpärästi kakkoseksi Wiskarin taakse jäi Olli Halosen Suomen kesä, joka sai pitkään katsella Bessin EI-ennätysbiisin Ram pam pam kantapäitä eli ei ole yltänyt ykköseksi. Mutta hetkinen. Joulubiisien radiosoitto katkaistaan aina tylysti jo ennen joulun loppumista, mutta kenties historian laskelmoiduin kesäkappale soi yhä syyskuun puolessavälissä?

Tälle löytyy vertailukohta 20 vuoden takaa. Mamban Vielä on kesää jäljellä (2002) alkoi soida Radio Suomessa heti juhannuksen jälkeen, ja muiden mukaantulo nosti sen kuudeksi viikoksi radiolistan kärkeen. Se jatkoi rotaatiotaan, vaikka uudempikin single Meille vai teille oli sangen radiomyönteinen, kunnes ikään kuin yhteisestä sopimuksesta vaikeni vasta syyskuun vaihduttua lokakuuksi. Onko tämä Halosen tie?

Pitkä raskas matka kärkeen

Koska olen vielä vähän aikaa kiinnostunut albumilistasta, niin ollaan sitten kunnolla ja juhlitaan Megadethiä. Vuonna 1983 perustettu yhtye nimittäin sai eilen The Sick, The Dying and the Dead! -albumilla vasta ensimmäisen ykkössijansa. Se oli aiemmin käynyt kolmesti kakkosena: Youthanasia 1994, Cryptic Writings 1997 ja United Abominations 2007.

Sama ilmiö näyttää toistuvan juuri metalliveteraanien kohdalla. Vuonna 1976 Länsi-Saksassa perustettu Accept eteni kolmoseksi jo vuonna 1986, mutta ykkössijaa se sai odottaa vuoteen 2014 (Blind Rage) – tosin välissähän oli yksi 14 vuoden levytystauko. Judas Priest perustettiin 1969 ja kiipesi pronssikorokkeelle vuonna 1988, mutta sillekin järjestyi paikka listakärjessä vasta 2014 (Redeemer of Souls), muutama viikko ennen Acceptia.

Listakäyntien määrässä ennen huipun saavuttamista menee noidenkin edelle mikäpä muu kuin Motörhead. 1975 perustettu trio ylsi nimittäin albumitilastoon 21 kertaa ennen kuin viimeiseksi studiolevyksi jäänyt Bad Magic kävi ykkösenä syyskuussa 2015. Sitä ennen korkein sijoitus oli kolmesti saavutettu viitonen.

2000-luvun yllätysykköset

Pikku muistutus alkuvuonna lanseeratun Suomen radiolista-arkiston olemassaolosta. Siellä on paljon tietoa, jota ei muualta löydä. Voi vaikka mielensä mukaan koota Top 10:n yllättävimmistä 2000-luvun radioykkösistä, kuten minä sattumoisin tein. Nämä ovat aikajärjestyksessä.

Tomas Ledin: Sommaren är kort 2000
Tämähän on radiostandardi, mutta 18 vuotta vanhan singlen elvyttäminen ei yleensä onnistu ihan näin. Läpy markkinointiportaalle.

Green Day: Boulevard of Broken Dreams 2005
Kymmenen vuoden suosio ilman yhtään radiohittiä ja sitten ykköseksi. Sekä yhtyeen että listan piti vähän liikahtaa tämän eteen.

Lab: When Heaven Gets Dirty 2005
Englanninkielisen suomirockin huippukauteen mahtuu unohtuneitakin menestystarinoita. Labistä ei tämän jälkeen paljon kuultu.

Milow: Ayo Technology 2009
Belgialaishepun akustinen versio 50 Centin singlestä.

Volbeat: Fallen 2010
Metallivaikutteista tanskalaisbändiä ei tunnettu edes hitintekijänä, saati radiohitintekijänä.

Billy Talent: Surprise Surprise 2012
Äänekäs irtohitti yhtyeeltä, jonka myyntisuosio oli jo laskussa.

Stooshe: Black Heart 2012
Brittiläisen naistrion r&b/popviipale soi ykkösviikollaan tasaisesti lähes kaikkialla, eniten Novalla.

Redrama ft Kristinia Debarge: Let Go 2014
Englanninkielinen suomimusa oli tällöin jo vahvassa vastatuulessa. Edellisen backstreetboy-dueton soittamisen ymmärtää, mutta Debargehan oli tuntemattomuus.

Chisu: Ihana 2015
Iskelmän ja Nelosen musiikkipäälliköt myönsivät podcastissa, että Ihana otettiin tehosoittoon testitulosten vastaisesti. Kun todettiin, että vastaanotto ei tuputtamalla parane, biisi putosi kuin kivi. Oli vieläpä listahistorian eka ykkösdebyytti.

Olli Lindholm: Tuhoutuva tarina 2017
Radioseula Vain elämää -biiseille on tunnetusti tiheä, ja harvoista pärjääjistä tämä oli oudoin: 10. sijalta kärkeen, siitä neljänneksi, yhdeksänneksi ja alas.