Uudet ikäpresidentit

Ifpin tilasto kaikkien aikojen myydyimmistä kotimaisista singleistä painottuu vahvasti 1950-lukuun, ja silloinhan ne kävivätkin parhaiten kaupaksi. Tuolloin myyntilukuja ei tarkistutettu kattojärjestöllä, joten niitä ei ehkä kannata ottaa edes niin todesta kuin alan dataa yleensä. Listasta puuttuu paljon levymerkkien nimiä, vaikka netissä on useita sivustoja, joista ne voisi hakea.

Tieto täsmää listatapahtumien kanssa siinä suhteessa, että ykkösenä on sama biisi kuin kirjani Top 1000 -laskelmassa, Mauno Kuusiston Kertokaa se hänelle. Mutta esimerkiksi lähelle kärkeä päätyneet 50-luvun lopun Lasse Liemola -sinkut Anna pois ja Diivaillen jäivät ulos listoilta. Niitä tosin laadittiinkin tuolloin epäsäännöllisemmin. Georg Malmstenin väitetään saaneen kultalevyn 1953, vaikka kaikkien lähteiden mukaan ensimmäinen sellainen myönnettiin Annikki Tähdelle vasta 1955.

Mukana on myös Pirkko Jaakkolan käännöshitti Preerian keltaruusu (1953). Kun laitoin ikäjärjestykseen vanhimmat elossa olevat lista-artistit joulukuussa 2020, Jaakkola oli suomalaisten kärjessä, mutta hän kuoli myöhemmin 94-vuotiaana. Kato on käynyt muutenkin, sillä 1920-luvulla syntyneistä ovat enää jäljellä Mel Brooks ja Leroy Van Dyke. Iäkkäin suomalainen on nykyisin Hirvenmetsästys-sinkulla pärjännyt Pertti Metsärinne (s. 1930).

Ruuhkaa linjoilla

Striimimäärien kasvaminen tarkoittaa sitä, että kynnys päästä Spotifyn Top 200 -päivälistalle kohoaa myös jatkuvasti. Tähän asti en ole havainnut rajan menevän yli 10.000:n muulloin kuin jouluna, mutta perjantain tulostuksessa sijaan 200 vaadittiin 11.343 kuuntelua. Syynä se, että tilastoon rynni 60 uutuutta, ja osasyynä tähän Kuumaan ja Taylor Swiftin uudet albumit.

Tuoreehkoillekin hiteille tämä merkitsi dramaattisia suhdannemuutoksia. Esimerkiksi Viivin Kävi mitä kävi sul on mut paransi torstaista striimejään (34.617 vastaan 32.627), mutta sijoitus romahti 29:nnestä 62:nneksi. Kärkilukemat eivät silti olleet mitenkään tähtitieteellisiä. Kuumaan aloitusraita Pisara meressä debytoi kakkosena (125.639) ja Swiftin Fortnight 11:ntenä (86.529).

Lauantain listaraja oli yhä varsin korkealla (9.482), mutta tilanteet tasoittuivat ja nähtiin 15 re-entryä. Swiftit putosivat jyrkemmin kuin Kuumaat, joita päätynee Top 50 -singlelistalle jopa seitsemän – Swifteistä vain tuo Post Malone -yhteistyö Fortnight.

Koska Swiftin The Tortured Poets Department -albumin 31 kappaleesta kaikki olivat ennenjulkaisemattomia, sen kuuntelumääriä pitempään seuraamalla saa aika hyvän käsityksen albumiformaatin todellisesta kuluttaja-arvosta. Mitä suuremmat erot raitojen välille kehittyy, sitä vähemmän tapahtuu perinteistä albumi-alusta-loppuun-kuuntelua. Ekan päivän saldot putosivat melko tasaisesti biisijärjestyksen myötä.

Ihonsa rikkoneet

Viikon takainen uutuusperjantai tarjosi harvinaisuuden, kun listasijoista asettuivat kamppailemaan Sannin ja Gettomasan Paperihaavoja sekä Melon Paperihaavoi. Ne debytoivat Spotifyssa sijoilla 2 ja 12, mutta viikkosingletilasto näytti lopulta vaisumpia lukemia 6 ja 26. Vuonna 2001 listoilla nähtiin Linkin Parkin Papercut, mutta nimisana ei esiintynyt tekstissä lainkaan.

Listahistorian suomenkielisistä biisinnimistä löytyy vain kaksi haavaviittausta: Topi Sorsakosken Haavoittuneet ja Yölinnun Haavoittumaton. Ei paperiteemakaan ole mikään runsaudensarvi: Eppu Normaalin Tahroja paperilla, Turo’s Hevi Geen Santapaperi, Popedan Paperitähdet, Hanna Pakarisen Paperimiehen tytär ja Robinin Paperilennokki.

Harvinaisuus debytoi myös singlelistan 13:ntena: Jaxomyn ja Agatino Romeron remix Raffaella Carràn vuoden 1980 levytyksestä Pedro. Viime vuosisadallahan italia oli meillä yleisempi hittikieli kuin espanja, mutta Eros Ramazzottin ja Laura Pausininkin viimeisistä menestyksistä on jo 20 vuotta, eikä sen jälkeen ole käytännössä saatu kuin Måneskinin viisuihme Zitti e buoni. Jos eläisi, Carrà olisi nyt 80-vuotias.

Kuuden vuoden cooliaisuus

Maanantain Spotify-listan sijalla 198 näyttäytyi uutuutena Sipen Tesomanjärvelle. Ensimmäinen tarkistus: sekö Sipe? Ei, vaan Simo Silvennoinen ilmeisestikin Tampereen Tesomalta. Tarkistuksen oheishuomio: biisi on kerännyt elokuusta 2022 eteenpäin 2,7 miljoonaa striimiä. Siis yli kultarajan ilman että on koskaan käynyt Top 200:ssa. (Joo se raja on aina vain naurettavamman alhainen.)

Lisähuomio tuli kappaleen videosta: silläkin 2,2 miljoonaa käynnistystä, ja se on ladattu Youtubeen jo heinäkuussa 2018! Onkohan tuosta pikkulammikosta (jonka oikeassa nimessä ei ole n-kirjainta) tulossa jokin kulttikohde? Sleeper-hittejä on nähty kautta pophistorian, mutta miksi kesäinen ralli ylitti listarajan keskellä takatalvea vastaan kamppailevaa huhtikuuta? Biisit.info näyttää sille nollaa radiosoittokertaa.

Sipe on julkaissut Tesomanjärven jälkeen 11 sinkkua tai ep:tä, mutta striimikehitys näyttää alaspäin. Toiseksi eniten kuunneltu 2015 on yltänyt puoleen miljoonaan.

Sirkuksen katto tuli vastaan

Katsastelin albumitilastomme listaviikkoja ja huomasin, että kahdelle levylle oli merkitty samat 255 viikkoa: Teflon Brothersin Circus ja Gettomasan Diplomaatti. Häh, eikös Tefloneilla ollut melkoinen etumatka kauan sitten viimeksi katsoessani? Selailin taaksepäin, ja edellisessä listassa trion saldo oli myös 255, samoin sitä edellisessä, jne. Jumittuukohan Gettomasakin tuohon samaan kohtaan?

Todellinen Circusin ennätyslukema on ehkä 276 viikkoa, laskuri meni jumiin jo viime heinäkuussa ennen ulkoasu-uudistusta. Gettomasan listataival on kuitenkin selvästi kunniakkaampi, koska Circus on viettänyt Top 10:ssä vain 13 viikkoa (korkein sija 4) ja Diplomaatti peräti 98 viikkoa.

Finnishcharts.comissa pyörii sijalukupisteytykseen perustuva Best of all time -laskelma, joka alkaa vuodesta 1995. Siinä Diplomaatti pitää ylivoimaista ykkössijaa, ja Behmin Draaman kaari viehättää on yhtä tukevasti kakkosena. Circuksen pisteet riittävät vain 11. sijaan, ja kaikki sen edellä ovat 2010- tai 2020-luvulta. Singlepuolen huippu on Behmin Hei rakas, jota Kuumaan Tulipalo saattaa uhata, jos jaksaa jatkaa 79-viikkoista Top 50:ssä roikkumistaan.

Daamit vaihtavat kapulaa

Suomalaiset naisartistit tekevät tilaa toisilleen radiolistan kärjessä. Kaksi viikkoa sitten Jenni Vartiaisen Lanka luovutti kultakorokkeen Mirellan Timantteille, joka viikko sitten puolestaan päästi Sara Siipolan nauttimaan Paskana ykkössijasta. Eilen kapula vaihtoi taas omistajaa, uutena vastaanottajana Behmin Syntymäpäivä (vielä krran jee).

Timantit, paska ja syntymäpäivä ovat nasevia jättihitin aiheita, ja ensimmäinen niistä on tuottanut useita radioykkösiä: Cheekin Timantit on ikuisia, Sunrise Avenuen Diamonds ja Rihannan Diamonds. Paskassa ei ennen ollut samaa potentiaalia, eikä muissakaan kirosanoiksi luokiteltavissa kirjainjonoissa, mutta yksi salakavala ykköspoikkeus löytyy: Roope Salmisen Madafakin darra.

Syntymä- tai muilla merkkipäivillä ei ole aiemmin juhlittu, eikä viikonpäivilläkään kuin kerran (Erinin Yhtenä sunnuntaina). Kalenteripäivistä yli muiden on tietenkin JVG:n Ikuinen vappu, mutta yllättäen joululauluilla ei ole menty kärkeen. Whamin Last Christmas ja Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan ovat (toistaiseksi) saavuttaneet vain kakkossijan.

Kuu sydämen edessä

Pitkin Pohjois-Amerikkaa maanantaina näkynyt täydellinen auringonpimennys sai aikaan hienoja ja hauskoja meemejä ja myös tilastollisia reaktioita, vaikka ei muutamaa minuuttia pitempään kestänytkään. Spotifyn USA:n päivälistalle ilmaantui teemaan sopivia kappaleita 1900-luvun neljältä viimeiseltä vuosikymmeneltä:

36. Bonnie Tyler: Total Eclipse of the Heart
49. Bill Withers: Ain’t No Sunshine
65. Soundgarden: Black Hole Sun
127. Creedence Clearwater Revival: Bad Moon Rising
140. The Beatles: Here Comes the Sun

Total Eclipse of the Heartin uutisoitiin nousseen Itunes-digimyyntilistan ykköseksi. Tuosta listasta enää harvoin puhutaan, ja syystä – kuka muka ostaa biisilatauksia? Digital Sales Data -sivusto ei saa enää käyttöönsä myyntilukuja, ja arvio siitä että päivätilaston kärkeen pääsee parilla kolmella tuhannella lienee myös vanhentunut. Suomen Itunes-listalla on täysin random-tavaraa – ehkä vuosittain laadittuna siihen saisi vielä jotain tolkkua.

Englanti englantilaisille

Brittimies Artemas nousi vihdoin 13. omakustannesinglellään muutaman listan alasijoille, ja nyt kuudestoista omakustannesingle I Like the Way You Kiss Me on lyönyt hänet kansainvälisesti läpi. Suomessa se eteni suorastaan luonnonoikkumaisesti singlelistan viidenneksi, ylemmäs kuin kotimaassa. Viittaan luonnonoikulla ulkomaisten hittien surkeaan menekkiin striimimarkkinoillamme.

I Like the Way You Kiss Me on Youtubessakin selvästi katsotuin ulkomainen musiikkivideo (sija 14, seuraava sijalla 40), vaikka tuossa videossa ei juuri tapahdu mitään. Se on tänä vuonna korkeimmalle meillä noussut englanninkielinen single, koska vaikka Windows95manin No Rules kävi Spotifyn päivälistan kärjessä, viikkotasolla se eväät riittivät vain kuudenneksi.

Raja venyy tarvittaessa

Eilen julkaistun albumilistan kärkikisa oli varsin vaisu, mikä sai yli vuoden vanhan Kuumaa-levyn palaamaan ykköseksi. Siltikin Beyoncén Cowboy Carter debytoi vaatimattomasti sijalla 11. Siis tuo supermegatähden hehkutettu äänite, josta Ampparit-otsikkopalvelun mukaan eräskin pääkaupunkiseudun paikallislehti julkaisi ainakin neljä juttua ja josta Ylessäkin on kiitettävästi keuhkottu.

Beyoncélla ei ole koskaan ollut meillä yhtään ka-ching-hittiä. Hän oli viimeksi 14 vuotta sitten radiolistan Top 20:ssä, silloinkin vierailijana Lady Gagan singlellä. Vuosi sitten julkaisemallani albumilistahistoriamme menestyneimpien esittäjien listalla hän on sijalla 420 ja Destiny’s Child 989:ntenä. Silti ainakin mediassa häntä usein kohdellaan myös suomalaisten ykkösjumalattarena.

Cowboy Carter on perus-Beyoncésta erkaantuneimmillaankin jonkinlaista americana-folkia, ei countrya. Tästä huolimatta Ylessä nostettiin sen yhteydessä esille countryn ”kasvanut suosio”, kuten yleensä tavataan tehdä jonkin kantrahtavan valtavirtahitin syntyessä. Tosiasiassa countryn asema Amerikassa on ollut jokseenkin järkähtämätön niin kauan kuin kukaan muistaa.

Jotkut countryartistit kautta vuosikymmenten ovat tehneet erimittaisia visiittejä popsuosioon kuten Patsy Cline, Willie Nelson, Kenny Rogers, Shania Twain, Keith Urban tai viime vuonna Luke Combs, jonka Fast Car palkittiin parhaana singlenä CMA-gaalassa. Kyseessähän on alkuperäiselle uskollinen versio Tracy Chapmanin kappaleesta vuodelta 1988. Tuosta ja Beyoncén kelpuuttamisesta countrylistalle näkee, että ala osaa sopivasti venyttää tyylilajin rajoja.

On myös karsinaansa jääneitä tähtiä kuten Garth Brooks, joka myi USA:ssa yli sata miljoonaa albumia ilman kunnon crossover-menestyksiä. Tai Loretta Lynn, josta tehty oscar-leffa Kaivosmiehen tytär (1980) tuli äskettäin taas tv:stä. Hänen pikkusiskonsa Crystal Gayle sen sijaan sai pophittejä – esimerkiksi Don’t It Make My Brown Eyes Blue (1977) eteni Hot 100:n kakkoseksi ja Britanniassa viidenneksi.

Voitto tuntuu voitolta

Lauantaina tulee 50 vuotta siitä, kun Abba voitti euroviisut Brightonissa. Tieto ei ole mikään yllätys, sitähän kelattiin jo viime vuonna: Loreen sai murskaäänimäärän tuomaristolta mukamas siksi, että viisuorganisaatio haluaa Waterloon 50-vuotisjuhlat Ruotsiin. Hohhoijaa.

Harvemmin on ollut puhetta siitä, että Waterloon kokonaispisteistä peräti 21,74 prosenttia tuli Suomesta. Voittajakappale on saanut yksittäisestä maasta isomman prosenttiosuuden vain parissa varhaisemmassa kisassa, joissa oli vain 12 tai 10 osanottajaa. Seuraavana vuonna 1975 tuli käyttöön nykyjärjestelmä, jossa maksimipistemäärä on 12, eikä yksittäisen maan osuus ole sittemmin yltänyt edes 10 prosenttiin voittopotista.

Vuoden 1974 järjestelmässä joka maassa oli 10 tuomaria, jotka antoivat pisteen suosikkibiisilleen. Jaossa oli siis 170 pistettä, joista Waterloo sai suhteellisen vaatimattomat 24. Suomen tuomareista viisi äänesti sitä. Jos kolme heistä olisi Ruotsin sijasta antanut äänensä Italialle, kokonaistulos olisi muuttunut.

On ratkaisematon ikuisuuskysymys, kuinka paljon voitto vaikutti Abban uraan. Viisuorganisaatio tietysti hehkuttaa sen merkitystä pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan, mutta Waterloohan eteni USA:ssakin kuutossijalle, ja siellä ei vieläkään useimmille euroviisut merkitse yhtään mitään. Kiinnostavaa muuten, että yksi isoimmista Abba-fanimaista eli Britannia antoi Waterloolle nolla pistettä.

Heikkouteni on vahvuus

Mirellan Timanttei eteni perjantaina radiolistan ykköseksi. Koska singlekärkeä piti jo toista viikkoa uudempi Mirella-biisi Uuteen eiliseen, syntyi harvinainen tilanne: sama artisti, mutta eri kappale johtaa kahta tärkeintä hittilistaamme. Edellinen kerta oli viikolla 8/2023, jolloin sinkkuykkönen oli Kuumaan Ylivoimainen ja radioykkönen Tulipalo.

Uuteen eiliseen pysyi kärjessä vain täpärästi, sillä jo tiistaina sen ohi Spotify-striimeissä nousi Joren & Zpoppan Heikkouteni. Koska biisi kesti myös perjantaisen Gettomasa-hyökkäyksen, se on hyvin todennäköinen seuraava ykkössinkku. Paalupaikka tulee poikkeuksellisen hitaalla kiipeämisellä: Heikkouteni on tähän asti kerännyt viikkosijat 8–4–3–2.

Vaikka Mirellan esikoishitti Sua sattuu kävi ylimmillään vain seitsemäntenä, sitä kuunnellaan yhä niin, että seitsemän miljoonan Spotify-striimin raja ylittyy tuota pikaa. Häneltä on tarjolla vain kolme levytystä, joiden yhteissaldo on yli 20 miljoonaa. Jos löydät vastaavan kotimaisen ansioluettelon, kerro. Hugoltakin on jo julkaistu viisi omaa ja yksi iso fiitti.

Luistelemme taloon autioon

Viime viikon MM-kisoja seuratessani panin merkille, että jäätanssin rytmitanssissa oli pakollisena teemana 80-luvun musiikki – on ollut koko kauden. Selostajat kertoivat tuomarien ottaneen niin tiukan kannan, että he käskivät vaihtaa vanhempien biisien kasaricoverversiot aitoon kasariin. Tämän seurauksena 36 parin kilpailussa soivat lähes pelkästään varman päälle -hitit. En katsonut kaikkia tansseja, vaan luin tiedot netistä.

Useimmin eli neljässä ohjelmassa pääsi ääneen yllättäen Bonnie Tyler. Äänitaustat olivat 2–5 biisin potpureita, ja ainoana kolmella täyspotpurilla muistettiin Princeä. Yellon The Race soi kahdesti, mikä ei ollut yllätys, koska muistan useasti kuulleeni sen instrumentaali-editiä jo takavuosina, jolloin laulettua musiikkia ei vielä sallittu.

Luistelijathan eivät olleet vielä elossa 80-luvulla, joten biisivalinnat taisivat olla koreografien tms. vastuulla. Suomalaisparien sikermissä soivat Madonna ja melko omaperäisesti Taylor Dayne. Omaperäisempääkin olisi voinut toivoa. Ranskalaispari soitti meille Mylène Farmeria, joka tunnetaan vain ranskankielisessä Euroopassa. Mikseivät suomalaiset laittaneet kaiuttimiin vaikka Dingoa tai Kake Randelinia? Hittimusaahan hekin tuolloin tekivät.

Vaikea toinen päivä

Perjantai oli vilkas julkaisuvuorokausi, ja Spotifyn päivälistalle ilmaantui 36 parhaan joukkoon 11 kotimaista uutuutta. Siinä oli kunnon otanta seuraavaan vertailuun: paljonko striimimäärä putoaa toisena päivänä? Ainakin tällä kertaa muut tulivat alaspäin yli 25 prosenttia, mutta Olgan debyyttisingle Uus bitch vain 8,5 – ja tuo riitti nostamaan listasijoituksen 13:nnesta yhdeksänneksi. Alla kaikki tulokkaat kehitysprosentteineen.

4. Kuumaa: Tuhoaisti –30,4 %
6. William: 25 –28,7 %
7. Viivi: Kävi mitä kävi sul on mut –29,7 %
9. Costi: Gambiitti –41,3 %
12. Keko Salata ft Jore & Zpoppa: Minne vaan –34,1 %
13. Olga: Uus bitch –8,5 %
21. Ege Zulu: Ei! –40,0 %
27. Suvi Teräsniska: Kaikki mussa tahtii –36,0 %
33. Turisti: Yks kaks –25,7 %
34. F & Sanni: Sitä sattuu –40,5 %
36. Turisti: Häivytään –41,5 %

Melkein suoraan ykköseksi

En osaa valita, kumpi on parempi strategia: täysin sivuuttaa nykyjamaisen albumilistan olemassaolo vai joskus poimia esimerkkejä sen rappiosta. En tiedä onko tämä välttämättä esimerkki rappiosta, mutta aika poikkeuksellista kuitenkin: Kingston Wall nousi ensimmäistä kertaa koskaan ykkössijalle. Siis vuosina 1992–1994 varsinaisen tuotantonsa julkaissut yhtye.

Kärkipaikkaa pitää nyt III Tri-Logy (2024 Mix) eli taas uusi versio albumista, joka tuoreeltaan nousi kahdeksanneksi ja vuoden 2016 julkaisuna kolmanneksi. Ensimmäisen kakkossijansa trio sai II-levyn uusintajulkaisulla vuonna 2015. Lyhyestä toiminta-ajastaan huolimatta Kingston Wall on näyttäytynyt listoilla 14 eri kalenterivuonna – esimerkiksi seitsemänä vuonna peräkkäin aikavälillä 2011–2017.

Manserock-eepos

Kävin Vapriikin Manserock-näyttelyssä. Se on hyvin kuvapainotteinen, ja Eppu Normaalin aitiossa on jopa vanhojen kansien kuvausrekvisiittaa. Jonnekin kuitenkin unohtui se kuuluisa peräpukamakansi. Myyntiin laitettu satasivuinen Soundin erikoisnumero on viitseliäästi toteutettu.

Koska en ole täällä juuri kierrättänyt vuosi sitten julkaistun Albumilistahistorian Top 1000 -kirjan sisältöä, tulkoon tästä Manserock-erikoispostaus. Näyttelyyn esille otetuista esittäjistä tuhannen sakkiin mahtui vain kahdeksan, joiden tekstit ja sijaluvut toisinnan nyt. En jaksa lihavoida enkä kursivoida.

1. Eppu Normaali
PÄLP-2 on kataloginumero Poko Rekordsin toiselle ja ylöjärveläisen Eppu Normaalin ensimmäiselle lp:lle Aknepop. Se listattiin 16:nneksi toukokuussa 1978, ja seuraaja Maximum jee & jee (1979) nousi jo kolmanneksi. Kolmosalbumista Akun tehdas (1980) tuli ensimmäinen yhtyeen 14 listaykkösestä. Singlehittejä oli tässä vaiheessa jo kertynyt, mutta Puhtoinen lähiöni eteni jukebox-soitossakin nelossijalle. Entinen punkbändi oli nyt Suomen huipulla.
Ihan pelkässä studioalbumien ykkösputkessa ei vielä eletty, vaan Cocktail Bar (1981) jäi kakkoseksi ja Aku ja köyhät pojat (1983) viidenneksi. Lisäksi ilmestyi oheistavaraa kuten harvinaisuuskokoelma Hatullinen paskaa (#12, 1984), mutta senkin jatko-osa Paskahatun paluu (1991) ostettiin listakärkeen. Livelevyillä tähän ei ylletty, vaan kolmella yrityksellä saavutettiin sijat 6, 3 ja 11 (toistaiseksi viimeinen Eppu-julkaisu Ratina 2016).
Ykkösputkea Rupisia riimejä ­karmeita tarinoita 1984, Kahdeksas ihme 1985, Valkoinen kupla 1986, Imperiumin vastaisku 1988, Historian suurmiehiä 1990 ja Studio Etana 1993 seurasi 11 vuoden levytystauko, jolloin ne kunnon tilastotulokset vasta tehtiin: vuoden 1996 tupla-cd Repullinen hittejä hallitsi albumilistaa 12 viikkoa ja oli mukana 113 viikkoa. Toinen annos Reppu 2 nousi nelossijalle.
Tauon katkaissut Sadan vuoden päästäkin (2004) sai seuraajan Syvään päähän jo kolmen vuoden päästä, ja Mutala (2011) sisälsi akustisia sovituksia vanhoista kappaleista. Kaikki ykkösiä, kuinkas muuten. Eppu Normaali on myös muodostanut kolmasosan kahden elokuvan soundtrackeistä, Tuuli­ajolla (#16, 1981) ja Vuonna 85 (#9, 2013).

9. Juice Leskinen
Juankoskella varttunut mutta Tampereella musisoimaan ryhtynyt Juice Leskinen (Juhani, 1950–2006) teki aluksi single- ja albumibiisit erikseen. Vuoden 1973 lp Juice Leskinen & Coitus Int nousi listalle vasta kesäkuussa 1974 Marilyn-hitin saaman huomion myötä. Se ostettiin kolmossijalle ja Per Vers, runoilija neljänneksi vielä loppuvuoden aikana. Toiseltakin levyltä jätettiin pois samanaikainen ykkössingle Jyrki Boy.
Rauli Badding Somerjoen tapaan myös Leskisen herkempiä biisejä kuten Syksyn sävel tai Luonas kai olla saan aluksi vierastettiin. Levymyynti madaltui jopa Top 30:n ulkopuolelle, kunnes XV yö – Tauko III (1980) kiipesi taas kuutossijalle. Sen singlestä Ei elämästä selviä hengissä tuli jukebox-ykkönen ja koko 1980-luvusta Juice-älppäreiden menestysputki.
Vuosina 1980–1992 miehelle rekisteröitiin 12 Top 10 -albumia, joista ykkösiksi etenivät Sivilisaatio, Kaksoiselämää-jättihitin sisältänyt Yölento, Sinä ja Taivaan kappaleita. Eniten listaviikkoja keräsivät Ajan henki ja tupla-lp Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä. Lastenlevy Haitaribussi (1993) poislukien myöhemmätkin albumit nousivat kärkiviisikkoon, mutta putosivat nopeahkosti alas.
Kun Leskinen kuoli marraskuussa 2006, kokoelmat kävivät kaupaksi. Vuonna 1997 nelossijalle ostettu Kautta aikain palasi kakkoseksi, ja midprice-listalla oli kolme Juicea. Yhteensä tilastoissa on nähty 11 eri kokoelmaa. Miehen muille kynäilemistä hiteistä isoimpia olivat Jonna Tervomaan Rakkauden haudalla, Apua-orkesterin Maksamme velkaa ja bändikaveri Mikko Alatalon Maalaispoika oon.

28. Popeda
Tampereella 1977 perustettu Popeda esittäytyi listalla toisella albumillaan Raswaa koneeseen (#21, 1980) ja eteni siitä tasaisesti. Hullut koirat (1981) oli yhdeksäs ja Kaasua (1983) kuudes. Edistys­askeleen otti myös Harasoo (#3, 1984). Siihen asti yhtye oli pärjännyt lähinnä coversingleillä, mutta Harasoolta löytyi kaksi kunnon alkuperäishittiä, singlekakkonen Matkalla Alabamaan ja jukebox-kakkonen Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen).
Vuosien 1985–1990 neljä lp:tä ostettiin kaikki kärkiviisikkoon, mutta listaviikot alkoivat huveta ja hitit kutistua. Ryhtiliikkeenä tehtiin kolme peräkkäistä sinkkuykköstä 1991–1992: Punaista ja makeaa, Kirje ja ensimmäinen iso radiolistamenestys Kersantti Karoliina. Kauan odotetun albumilistan paalupaikan toi Svoboda, jonka neljäskin single Repe ja Lissu kävi kakkossijalla.
Tuon putken jälkeen singleosastolla hiljeni ja albumikysyntäkin alkoi lähennellä Top 20:n alasijoja, kunnes uuden piristysruiskeen antoi kakkoseksi noussut ja 23 listaviikkoon yltänyt Täydelliset miehet (2008). Sen kappale Elän itselleni soitettiin radiolistan viidenneksi. Linjan ovat pitäneet nelos- ja kolmossijoineen Voitto (2011) ja Haista Popeda (2017). Kaikki levyt on julkaistu Poko-merkillä, vaikka Poko-yhtiö on myyty isommilleen.
Popedan kokoelmat ovat aina pärjän­neet, niillä on menty muun muassa kakko­seksi (2002), viitoseksi (1986) ja kahdesti kahdeksanneksi (1997 ja 2007). Livetallenteita on tilastoitu kolme. Laulaja Pate Mustajärvellä on laaja soolotuotanto, ja kitaristi Costello Hautamäki listautui 25 vuoden välein levyillä A Little Bit Crazy (#31, 1988) ja Kun mies unelmoi (#14, 2013).

110. Pate Mustajärvi
Tampereella 1956 syntynyt Pate (Pauli) Mustajärvi tunnetaan ensisijaisesti Popedan laulajana, mutta käännöspainotteisia soololevyjä ja irtosinglejä alkoi tulla bändin uran lähtiessä nousuun. Nyt! (1984) ylsi yhdeksänneksi ja Lago nero (1988) kolmanneksi. Ikurin Turbiini (1995) ja Vol. 4 (1998) jäivät sijoille 18 ja 20, Ukkometso (2000) 22:nneksi – siitäkin huolimatta, että ajan myötä sen nimiraidasta on tullut valtava striimisuosikki.
Ajan päivin, ajan öin (#7, 2005) käänsi kurssin, ja sitä seurasi kaksi cover-ykköstä, Juice Leskistä versioiva Ollaan ihmisiksi (2009) ja Johnny Cash -teemainen Musta (2010). Nostetta hyödynsivät Patentoitu (#3), Taivas on täynnä (#4), 2018 (#2) ja Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä (#11).
Soolouraa on tehty paljolti Popedan ehdoilla, mutta levytauot ovat aina pysyneet alle viiden vuoden mittaisina kokoelmien ansiosta. Pam pam Pauli vaan (1991) nousi seitsemänneksi, 50-vuotislevy Miehen tie (2006) kahdeksanneksi ja 60 – suurimmat hitit 1983–2016 yhdeksänneksi.

206. Mikko Alatalo
Tamperelaisessa Coitus Intissä mainetta saaneen Mikko Alatalon (s.1951) ensimmäinen oma albumi Maalaispoika oon nousi alkuvuonna 1975 nelossijalle ja vietti listalla 22 viikkoa, jotka molemmat ovat yhä hänen parhaita merkintöjään. Jatkolevyt Juice & Mikko (Juice Leskisen kanssa), Hasardi ja Rokkilaulaja pysyttelivät Top 20 -tasolla.
Syksyn sävelen voittoputki lisäsi kuuluisuutta, mutta ei näkynyt albumitilaston tapahtumissa. Päinvastoin, 1980-luvun korkeimman kuutossijan tuoneen Iso joki tulvii -lp:n (1981) myyntivaltti oli toisen kilpailun satoa, euroviisuehdokas Leuhkat eväät. Viimeinen varsinainen Alatalo-albumi listalla oli seuraavan vuoden III tasavallan vieraana. Sen jälkeen on saatu kaksi kokoel­maa (1993, 2021) ja toinen Juice-yhteistyö Senaattori ja boheemi (#5, 2004).

505. Kaseva
Love Records sopi levynteosta nimettömän tamperelaisbändin kanssa sillä ehdolla, että kieli vaihtuu englannista suomeksi. Näin tapahtui, ja Kasevan lp Silloin kun nousi listan 13:nneksi syksyllä 1974. Ensimmäisten keikkojen (!) jälkeen erillinen single Mari soitettiin jukebox-listan viitossijalle, ja yhtye lähti tuottaja Henrik Otto Donnerin kanssa Tukholmaan levyttämään kakkosalbumia Kun maailma elää. Se piti 12. sijaa keväällä 1976.
Loven konkurssin jälkeen Kasevan kolmas levy Meidän huoneessa ilmestyi vasta 1982 EMIn kautta ja eteni tuttuihin korkeuksiin 16:nneksi. Yhtye hajosi, mutta ei unohtunut. Vuonna 2003 oli aika kokoelmalle, joka nimettiin Monen vuoden jälkeen -kappaleen mukaan ja kiipesi kolmossijalle, yhdeksi joulun ostetuimmista albumeista. Sen jälkeen Kaseva on taas keikkaillut.

621. Alwari Tuohitorvi
Tamperelaistunut kvartetti Alwari Tuohitorvi levytti pari singleä Lovelle, mutta tarkennettuaan tyyliään glam rockin suomiversioksi se alkoi menestyä EMIn suojissa. Rokataan vaan -single komeili Top 10:ssä kesällä 1974, ja syksyllä nimetön lp eteni sijalle 17. Seuraavan vuoden jukeboxeissakin soinut hitti Älä iske Tuijaa vauhditti Asia on ananas -albumin nousua yhdeksänneksi.
Vuoden 1976 Top 20 -single oli Lazy Lady ja älppäri kahdeksannella sijalla Light Me! Kyllä, esityskieli vaihtui englanniksi, mikä hyvän alun jälkeen saattoi vauhdittaa yleisökatoa punkin tullessa. Vuoden 1978 Silver Ball jäi sijalle 27. Jo sitä ennen basisti-laulaja Mika Sundqvist kävi albumilistalla Aurinkolaiva-soolollaan. Hänen lisäkseen rumpali Seppo Tammilehto näyttäytyi myöhemmin listoilla parilla radiohitillä.

692. Kontra
Kesällä 1975 Haloo-albumillaan listalla käynyt tamperelaisyhtye Virtanen jakau­tui sooloilevaksi Veltto Virtaseksi ja Kontravirtaseksi, joka yhden ep:n jälkeen lyhentyi muotoon Kontra. Tuo ep:kin kävi listalla, ja loppuvuonna 1977 Aja hiljaa isistä tuli Top 10 -single. Vuoden vaihduttua lp Ei kontrollia ostettiin seitsemänneksi. Albumin ja ep:n Muumi muumi versioitiin vuonna 1988 Raaka-Arskan ja Popedan Top 20 -singleksi.
Syksyllä 1978 Kontran Jerry Cotton, versio The Kinksin albumiraidasta Jack the Idiot Dunce, hallitsi listoja ja paisui vuoden suurimmaksi hitiksi. Sitä seurannut Kontran toinen puoli nousi tammikuussa 14:nneksi. Kolmas albumi Mieto levy (1979) jäi ulos Top 30:stä. Kokoelma Suurimmat iskut kävi midprice-listalla vuonna 2003 ja päälistan pohjasijalla vuonna 2020.

Tonnin setelit

Hittipisteytykseni juuret ovat yli 30 vuotta sitten perustetussa Rumban 50 hittiä -listassa. Siinä oli paljon enemmän laskentaelementtejä, ja yleinen pisteskaala muotoutui aika sattumanvaraisesti. Koska yhteispistetilanteen seuraaminen oli olennainen osa listan ideaa, keksin että kertynyttä saldoa voisi kuvata biisinnimen perään merkityillä ”napeilla”, jollaisen sai tuhannesta pisteestä.

Nykysysteemissä 1000 pisteen nappirajan ylittää vuosittain vajaat sata kappaletta. Tuoreista saavuttajista on mainittava Sannin Mielenmaisemat, joka joltisenkin poissaolon jälkeen palasi perjantaina radiosoitossa sijalle 36. Tuo pikkubonus riitti hilaamaan biisin täpärästi rajan yli. Edellisen kerran Sanni ylsi tonniin vuonna 2021.

Gettomasan ja Sexmanen Hautajaiset mitteli tammikuussa tiukasti Spotifyn ykkössijasta samaan aikaan julkaistun Timanttein kanssa, mutta on ehtinyt valua ulos Top 40:stä. Se sai sentään kokoon yli tuhat pistettä, mikä ei ole paljon takavuosien Gettomasa- tai Sexmane-hitteihin verrattuna, mutta nappi mikä nappi.

Cha cha chan suosio nosti listoille pari Käärijän vanhaa raitaa (Välikuolema ja Viulunkieli), joita seurasi uusia sinkkuja (It’s Crazy It’s Party ja Huhhahhei) ja vierailuja (Antti Tuiskun Auto jää ja Elastisen Toiset samanlaiset). Nuo kaikki jäivät kuitenkin nopean putoamisen myötä kauas nappirajasta. Erika Vikmanin kanssa levytetty Ruoska ylitti juuri tuhat pistettä. Tuplanappi jäänee silläkin haaveeksi.

Vuorikitaran comeback

Joskus laitan soimaan MTV Live HD -kanavan, joka nimensä vastaisesti esittää ensisijaisesti tuoreita musiikkivideoita. Toisinaan toiveikkaasti tsekkaan myös Alt.Rock.Indie-ohjelman, vaikka sain tarpeekseni noista kirjainyhdistelmistä jo 90-luvulla. Genren huonosta hapesta kertoo se, että ohjelma tuuttaa yhä jotain Gallagherin veljeksiä. (Montako heitä oikein on, neljä vai viisi?)

Mutta näin siinä myös Benson Boonen uutuuden Beautiful Things, joka on todennäköisesti tänään ainoa sekä single- että radiolistan Top 40:stä löytyvä ulkomainen biisi. Se on paljon rokkaavampi kuin hänen läpimurtohittinsä Ghost Town, mikä on kai kitaramusiikille hyvä uutinen – sikäli kun radio soittaa sitä eikä akustista ghosttownmaista kakkosversiota.

En kuitenkaan enää haluaisi nähdä niitä kitaroita vingutettavan vuoren huipulla kasarihenkisesti vaikka jonkun Roland Orzabalin tapaan kuten videolla valitettavasti tapahtuu. Kaikkea ei kannata yrittää tuoda takaisin. Jotkut musavideoiden retroilmiöt kyllä lämmittävät kuten se, että Dua Lipan kaksi uusinta klippiä ovat 4:3-kuvasuhteessa eli niissä on mustat reunapalkit.

Paluu unohduksista

Tulevat Ruotsin euroviisuedustajat Marcus & Martinus harppasivat karsintavoiton myötä Spotifyn päivälistalla 145. sijalta 33:nneksi. Ruotsissa Unforgettable on ykkönen ja kaksosten kotimaassa Norjassa sijalla 14. Vaikka duo menestyi vahvasti albumitilastossamme 6–7 vuotta sitten, varsinaisista hiteistä ei voinut puhua, kun lyhyitä merkintöjä tuli vain kuolinkouristuksia poteneelta latauslistalta.

Koska kappale näyttää keräävän ainakin jokusen listapisteen, veljekset liittyvät aika pieneen joukkoon: ulkomaiset esittäjät, jotka saivat meillä hitin jo ennen viisuedustusta ja myös viisubiisillään. 2000-luvulla pisteytys on tehnyt tempusta helpomman, ja neljä alimmaista onnistuivat siinä rimaa hipoen. Oheiselta tusinalta mainitaan viisun seurana vain ensimmäinen hitti.

Jørgen Ingmann
Pepe/Apache ••• 1961, Dansevise 1963
Cliff Richard
The Young Ones •••• 1962, Congratulations ••• 1968
The New Seekers
I’d Like to Teach the World to Sing •• 1972, Beg Steal or Borrow •• 1972
Mouth & MacNeal
How Do You Do • 1972, I See a Star • 1974
Abba
Ring Ring 1973, Waterloo ••••• 1974
The Shadows
The Young Ones •••• 1962, Let Me Be the One •• 1975
Baccara
Yes Sir I Can Boogie ••••••• 1977, Parlez-vous Français •• 1978
Toto Cutugno
L’italiano ••••• 1983, Insieme 1992 1990
Katrina & The Waves
Walking on Sunshine 1985, Love Shine a Light • 1997
Las Ketchup
The Ketchup Song (Asereje) ••••••• 2002, Un Blodymary 2006
DJ Bobo
Somebody Dance with Me • 1993, Vampires Are Alive 2007
Anouk
Nobody’s Wife •• 1998, Birds 2013
Måns Zelmerlöw
Cara mia 2007, Heroes 2015

Ylivoimaisen voittajat

Hiljattain kauhistelin täällä, kuinka Spotifyn päivälistan Top 40:ssä oli nolla ulkomaista biisiä. Tilanne on hieman elpynyt, ja pelastajana toimii Stranger Things -sarjan näyttelijänä tuttu Joe Keery, muusikkonimeltään Djo. Alkujaan syksyn 2002 albumilla ilmestynyt End of Beginning julkaistiin Tiktok-suosion takia singlenä ja nousi torstaisissa soitoissa sijalle 18.

Access All Areas -podcastissa esitettiin kiintoisa näkökulma tuontimusan katoon: se hankaloittaa hittiradioiden toimintaa, koska niiden formaattiin kuuluu soittaa paljon ulkomaista. Kotimaiseen siirtyminen muuttaisi niiden olemuksen genreradioiksi. Tosin nykytilanteessa riittää vielä siirtymävaraa. Katsoin biisit.infosta eri kanavien alkuvuoden soitetuimpia, ja ulkomainen jyllää näin: Nova 15/20, NRJ 16/20, Loop 17/20 ja Basso 18/20. Yle X:n suhdeluku on 9/20.

Vaikka Kuumaan Ylivoimainen mitattiin viime vuoden isoimmaksi radiohitiksi, asemakohtaisissa huippusaldoissa juhlivat muut: Loopissa Lewis Capaldin Forget Me 2991 soittoa ja Radio Top 51:ssä Tove Lon 2 Die 4 2730 soittoa. Valmistumistaan odottavalla hittivuosilistalla on 86 yli tuhanteen pisteeseen yltänyttä biisiä, joista kymmenellä ei ole lainkaan striimipisteitä. Niistä kahdeksan on ulkomaisia – seuranaan Alman Summer Really Hurt Us ja Vesterisen yhtyeineen Kohti sydänpeltoja.

Jawohl, Ich kann boogie

Areenaan alkuviikolla tullut kolmiosainen dokumentti Diskon aikakausi saa monesti käsitellystä aiheestaan jotain uuttakin irti kuvatessaan skenen syntyä New Yorkissa. Näytetään, kuinka diskon nostamina naiset, mustat ja homot pääsivät parempiin asemiin musiikkibisneksessä – kunnes mahtava rocktaantumusto sai tarpeekseen.

Aihepiiri rajautuu niin visusti Yhdysvaltain rajojen sisälle, että ei uskoisi sarjaa BBC-tuotannoksi. Tarkemmin miettien brittien poissaolon kyllä ymmärtää: vaikka sikäläisten muusikoiden 1970-luku sujui hyvin rapakon takana, heidän diskosaavutuksissaan ei ollut paljon kehumista. Irralliset hitit kuten Average White Bandin instrumentaali Pick Up the Pieces tai Hot Chocolaten You Sexy Thing vain hipoivat ilmiön ydintä. Suomessa suosittu Tina Charles ei ylittänyt Hot 100 -kynnystä.

Kun britit sivuutettiin, ei muutakaan Eurooppaa ollut syytä mainita. Baccara tai Boney M. toki jäivät USA:ssa statisteiksi, mutta esimerkiksi länsisaksalainen naistrio Silver Convention ylsi ykköseksi ja kakkoseksi sinkuilla Fly, Robin, Fly (1975) ja Get Up and Boogie (1976). Albumilistan kärkikympissäkin käytiin. Suomalaisia he eivät hurmanneet, paitsi Penny McLean, jonka soolosingle Lady Bump eteni Top 10 -hitiksi.

Minusta jokseenkin

Yhden hitin ihmeen käsite jatkaa hämärtymistään, kun netissä eri maailmankolkkien markkinamuistelot sekoittuvat ja vanhojen biisien striimilukemat näyttävät aivan muunlaista statusta kuin listahistoria. Mutta oli hauskaa lukea aiheesta vauva.fin ketjua, jossa tätä kirjoittaessani on 417 vastausta.

Se on iloinen sekoitus kelpo oivalluksia, itsestäänselvyyksiä ja sekä tahallista että tahatonta häröilyä. Jotkut pitävät yksihittisyyttä loukkauksena, johon pitää keksiä puolustus. Vastaus Lou Reedin Walk on the Wild Siden mainitsemiselle: ”Reed loi pitkän ja arvostetun soolouran, ja oli ennen sitä osa Velvet Undergroundia, jolla taas on ollut melkoinen merkitys rock- ja pop-musiikin historiassa.”

Jopa Lou Begalle osoitetaan tukea hieman vaikeaselkoisesti: ”I Got a Girl soi tiuhaan radiossa ja julkaistiin 20 eri sinkkujulkaisun muodossa. Mambo No. 5 toki poiki 37 eri sinkkuversiota ympäri maailmaa.” Irtokommentti Virve Rostista: ”Menee jotenkin Saijonmaan tai jonkun kanssa sekaisin muistoissa.” Sinéad O’Connorista: ”Oli sillä joku biisi minkä videolla hehkulamppu räjähti.”

Eräs käytti määritelmänä itse äänittämiään kasetteja ja löysi tikkunsa nokkaan REMin Losing My Religionin lisäyksellä: ”Ei kaikkien mielestä yhden hitin ihme, mutta minusta jokseenkin.”

Päivä nujersi viikon

Pari viikkoa julkaisuaan odotellut Pilvi Hämäläisen ”hyllytetty” UMK-biisi Mon chéri kirmasi Spotify-listan kärkeen lähes 200 tuhannen päivästriimauksilla. Vauhti kuitenkin laiskistui jatkovuorokausina niin, että miljoonan viikkohaamuraja jäi haaveeksi ja Mirellan ikihitti Timanttei kiilasi takaisin huipulle. Virallisen singlelistan ykkössija meni sentään Hämäläiselle.

Spotifyn paalupaikka poiki tuoreeltaan paljon Pilvi-otsikoita, mutta virallinen ykkösyys ei yhtään – ja noinhan mediamme nykyisin toimii. Pistää miettimään, miksi kaikki yhä noudattavat perjantaiaikataulua. Se on edullinen viikkolistan kannalta, mutta jos viikkolista ei enää kiinnosta muita kuin minua, niin voisiko hyödyntää ”helpompia” päivälistapaikkoja, vaikka tiistaita tai keskiviikkoa?

Hämäläisen sinkku seuraa aikaansa: kuten noin 90 prosentissa nykyhittejä, sen kannessa ei ole mitään tekstejä, ja suomenkielisestä lyriikasta huolimatta nimi on vieraskielinen. Ranska on harvinaisempi valinta, mutta tuonkin kategorian kärkeen on vielä matkaa: Anna Puun ensisingle C’est la vie (2009) oli julkaisuvuotensa kolmanneksi suurin hitti Suomessa.

Pöydänsiivous

Syksyllä kirjoittelin biiseistä, jotka ovat nousseet listoillemme kahtena eri käännöstekstinä. Blogasin perään niistä, jotka kilpailivat keskenään ulkomaisen hitin imussa, ja koska muistiinpanoni ovat ajelehtineet pöydällä siitä lähtien, hankkiudun lopuista nyt eroon. Siis ensin alkuperäinen melodia ja sen alla versiot vuosilukuineen. Aiempaa versiota väänteleviä vitsilevyjä ei ole huomioitu.

Für Elise (Rote Rosen werden blüh’n /
Lonely Lovers Symphony)
Tuula Ikäheimo: Kaipuun kukka •• 1960
Fredi: Rakkauden sinfonia ••••• 1973

Somethin’ Stupid
Jarkko ja Laura: Kuin pieni tyhmä 1967
Tuomari Nurmio: Lemmenloruja •• 1995

She’s a Lady
Danny: Hän on lady • 1971
Tapani Kansa: Hän on nainen • 1996
Jean S.: Hän on leidi • 2003 (sama kuin Dannyn teksti)

Living Next Door to Alice
Kari Tapio: Viisitoista kesää •••• 1977
Stormwing & Sundqvist: Hjallis (Kuka hiton hjallis?) 1995

Yes Sir, I Can Boogie
Eini: Yes Sir, alkaa polttaa •• 1978
M.A. Numminen: Yes Sir, olen boogie • 1995

Y.M.C.A.
Tapani Kansa: Laulumme soi 1979
Frederik: Miesstrippari • 1991

Woman in Love
Seija Simola: Jos katsot silmiini mun 1981
Arja Koriseva: Rakastunut nainen • 1995

Words
Berit: Helli mua hiljaa 1983
Hausmylly: Jos ••• 1994

Annie’s Song
Ressu Redford: Taas aurinko nousee •• 1993
Ville Valo: Olet mun kaikuluotain 2016

Spanish Bars
Hanna Ekola: Lämmintä pakkaspäivää herra H 1994
Iskias: Huomisen kyynel • 2007

Somethings Gotten Hold of My Heart
Mustajärvi & Kuosmanen: Sydän syrjällään 1995
Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai •• 2003

”Pötköön ja paloiksi”

Vaikka olen vanha, en niin vanha että muistaisin kuunnelleeni koskaan Yleisradion suursuosittua Lista-ohjelmaa, jota lähetettiin vuosina 1968–1970. Meillä kyllä oli olohuoneen radio päivisin päällä, luultavasti myös sunnuntaisin klo 13–15.30, tai ehkä ei ollut. KV Väkeväinen laittoi Facebookiin oheisen Ilta-Sanomien jutun, jonka kannanottoja voi miettiä myös suhteessa nykytilanteeseen. Klikkaa isommaksi.

Lista kuulemma ”laiminlyö musiikin valtaosan pienen kaupallisen ja samankaltaisen musiikin vuoksi”, ja sen antama kuva musiikista on ”yksisilmäisen puutteellinen, valheellinen ja falski”. Kyseessä oli siis kerran viikossa tuleva ohjelma. Miten oli sen syytä, että muut toistasataa viikkolähetystuntia eivät tarjonneet sille riittävästi vastapainoa? Nykyäänhän tasapainottaminen olisi vaikeampaa, kun ”samassa muotissa valettuja” levyjä soitetaan usealla kanavalla kellon ympäri.

Jo 55 vuotta sitten oli syytä todeta: ”Kuuntelijalle annetaan illusorinen käsitys siitä, että juuri hän, Anssi Ainutlaatuinen, voi vaikuttaa listaan, muuttaa sitä ja tehdä siitä mieleisensä.” Ihan kuin nykytelkkarin lipevä hehkutus, että juuri sinä päätät voittajan. Tosin tuolloin tulos ratkesi vaihtuvan, noin 200-henkisen raadin puhelinäänestyksellä.

Hauskan muotoiseen kuvaan taitetun Henrik Otto Donnerin titteliä ei kerrota, mutta hän oli tuolloin Love Recordsin toimitusjohtaja ja sai seuraavana vuonna Ylen viihdepäällikön pestin. Pekka Gronow teki radioon jazz- ja bluesohjelmia. Listan ruotsalainen esikuva, pelkkää paikallista musiikkia soittava Svensktoppen pyörii radiossa edelleen yli 60 vuoden jälkeenkin.

Suvin ja Samulin pirteys

Alkuvuoden ilmiö, Mirellan Timanttei, on päässyt vauhtiin myös radiosoitossa ja loikkasi tänään 21. sijalta viidenneksi. Tv-koneistojen ulkopuoliseksi tulokasartistiksi läpimurto on ollut sangen nopea, jos vertaa vaikka Beehen, jonka vuoden vanha Viimeisiä sanoja palasi taas ykköseksi. Timanttei on jo tähanastisilla näytöillä vahva ehdokas 2024-listan kärkitaistoon.

Yllättävämpi harppoja 34. sijalta seitsemänneksi on Suvi Teräsniskan syyskuussa julkaistu Seuraavassa elämässä. Se on artistin kymmenes Top 10 -radiohitti, mutta edellisestä merkinnästä ehti kulua seitsemän vuotta, ja senkin aiheutti Vain elämää -vetäisy. Vielä riittää tavoiteltavaa, sillä Kaija Koon samanniminen kappale ylsi kakkossijalle vuonna 1995.

Viikon korkeimmalla 22:ntena debytoi Ellinooran ja Samuli Putron duetto Osuma, eikä tämä ole kummallekaan vielä erityisen mainittava saavutus. Striimipuolella Putro sen sijaan on oudoissa korkeuksissa kahdeksantena. Kun striimimittaus oli vielä alkuvaiheissaan vuonna 2012, Olet puolisoni nyt kävi sijalla 12, mutta sen jälkeiset soolosinglet ovat jääneet kauas Top 50 -rajasta.

Seuraajan peesissä

Kuumaan Ylivoimainen oli hyvin esillä sekä UMK-finaalissa että Emma-gaalassa ja eteni sunnuntain Spotify-kuunteluissa 17:nneksi. Yllättävämpää on se, että toissavuotinen edeltäjä Tulipalo on saanut selvästi vähemmän huomiota, mutta kiipesi sijalle 24. Kumpikin on haalinut yli 20 miljoonaa kuuntelua ja pieni joulunotkahdus poislukien pysytellyt koko mittavan listauransa ajan Top 50:ssä.

Kworb tilastoi suomalaisten Spotify-soittojen kokonaissaldoa koko Top 200:n osalta, joten voisi järkeillä, että kun Spotifyn ilmoittamasta summasta vähennetään Kworb-summa, jäljelle jää ulkomaisen kuuntelun osuus. Ylivoimaisen kohdalla tulos on noin 1,8 miljoonaa. Pidän sitä mahdollisena, koska viimevuotinen UMK herätti huomiota muissakin viisumaissa. Mutta myös Tulipalo yltäisi yli 1,2 miljoonan! Ei tosin ole mitään takeita siitä, että Spotifyn lista- ja kokonaispottimittaukset olisivat yhteneväisiä.

Emma-gaalassa muutama palkintokategoria näytti aika köykäiseltä, mutta en ole niiden alkaneesta vuodesta niin huolissani kuin sarjasta ”Vuoden striimatuin ulkomainen biisi”. Vaikka Miley Cyrus sai pystin ihan kunnon lukemilla, niin jatko näyttää synkältä. Sunnuntailistan Top 40:ssä ei ole ainoatakaan tuontikappaletta. Paras niiden tämänvuotinen singlelistasija on 20, johon jaksoi Ariana Granden Yes, And. Ehkä euroviisut poikivat jotain säällistä kuten viime vuonnakin.

PS. Oli aika hupaisaa, kun parikin Emman jakajaa piti ennen nimen julistamista "dramaattisen" tauon, mutta suun U-asennosta näki, että he aikovat sanoa Kuumaa.

Rikos ei ole vanhentunut

Kun Suomeen muutama vuosi sitten perustettiin retrohenkisiä radioasemia, myös Top 100 -radiolistan alasijoilla alkoi vierailla viime vuosisadan biisejä. Ne ovat harvinaistuneet viime aikoina, eivätkä tv:n, elokuvien tai Tiktokin elvyttämät striimihititkään ole juuri kokeneet radioelpymisiä. Edes Kate Bushin Stranger Things -suosikki Running Up That Hill ei ylittänyt Top 100 -kynnystä.

Saltburn-leffassa pinnalle palannut Sophie Ellis-Bextorin Murder on the Dancefloor (2001) eteni kuitenkin perjantaina Radio Monitorin mittauksissa 38:nneksi. Spotifyssa se ei ole meillä menestynyt muiden maiden malliin, vaan paras päiväsija oli 59 ja viikkosija 68. Omana aikanaan se noukki sijoitukset 15 (single), 14 (Suomen radiolista) ja 9 (Nielsen Music Control).

Radio Monitorin tulostuksissa kappaleen vanhat listaviikot on nollattu, koska vanhan kansainvälisen laatijan Nielsenin arkistot eivät siirtyneet sen käyttöön, kun vuoro vaihtui vuonna 2013. Meillähän Ifpi-arkistoissa näkyvät sellaisinaan myös vuosina 1995–2009 kootut Yleisradion listatiedot.

Alaikäiset keski-ikäiset

Vielä UMK:sta sen verran, että Iltalehti julkaisi kisan alla jutun ”Yle unohti ydinyleisönsä – Sillä voi olla kohtalokkaat seuraukset” antaen ymmärtää, että iltaman anti oli liian nuorekasta. Vedettiin esiin takavuosien papparaiset Danny ja Tommi Läntinen, jotka koko viisuhistoriaan peilattuna jäävät pelkiksi anomalioiksi. Koko 1900-luvulla ei karsintalavalla nähty yhtään edes viisikymppistä.

UMK 2024:n esiintyjien keski-ikä oli selvästi yli 30 vuotta. Milloin ensimmäisen kerran Suomea edusti kolmekymppinen vokalisti? Keväällä 1976, viisitoista vuotta ensimmäisen osallistumisemme jälkeen. Asialla tuolloin Fredi, joka jo 25-vuotiaana lauloi ”on nuoruusaika tuo jäänyt taa”. 1960-luvulla vastuuta kantoi useampikin alle 20-vuotias. Oheinen graafi kertoo artistien ikäkehityksestä hieman valikoidusti – mukana bändisolisteja, mutta ei kaikkia. Klikkaa isommaksi.

Nuorimmat viisuedustajat
1962 Marion Rung 16
1969 Jarkko ja Laura 18 ja 19
1968 Kristina Hautala 19
1974 Carita Holmström 20
1996 Jasmine 20
2011 Paradise Oskar 20
2014 Topi Latukka (Softengine) 20

Vanhimmat viisuedustajat
1993 Katri Helena 47
2019 Darude 43
2022 Lauri Ylönen (The Rasmus) 43
2005 Geir Rönning 42
2009 Waldo (Waldo’s People) 42
1992 Pave Maijanen 41
1989 Anneli Saaristo 40

Lehden haastattelemista entisistä edustajista moni sanoi, että he eivät koe enää kuuluvansa kohdeyleisöön. Suhteutusta: silloin kun Markku Aro esiintyi euroviisuissa, nykyisen Markku Aron ikäiset katsojat olivat 1800-luvulla syntyneitä eli tuskin tuolloinkaan ihan viisujen aaltopituudella.

Säännöt viisuudelle

Tähän asti verrattain vaisusti striimannut Windows95manin No Rules harppasi Spotifyn päivälistalla jo UMK-päivänä lauantaina 67. sijalta 13:nneksi ja sunnuntaina siitä ykköseksi (134.815). Ero kahteen muuhun samasta show’sta vauhtia ottaneeseen esitykseen jäi vain viiteen tuhanteen: kakkoseksi kuunneltiin väliaikanumero, Käärijän ja Erika Vikmanin Ruoska ja kolmoseksi Sara Siipolan Paskana.

Jos vertaa vastaavaan päivään vuosi sitten, silloinkin kärkitrio oli UMK-johdannainen, mutta striimimäärien erot aivan toisenlaiset: Käärijän Cha cha cha 262.617, Kuumaan Ylivoimainen 155.363 ja Keiran No Business on the Dance Floor 72.282. Tuolloin kisaseitsikko otti sijat 1–2–3–5–7–20–61, tällä kertaa 1–3–7–8–16–17–18.

Jos taas vertaa Youtube-tili Uuden Musiikin Kilpailun videoiden katsojamääriä, No Rulesin ja Ruoskan perästä kolmossijalta löytyy Pilvi Hämäläisen ”hyllytetty kahdeksas kisaesitys” Näytän sinulle taivaan. Esiin on kirjattu ylemäisen runsas tuotantohenkilöstö (yli 20 nimeä), mutta ei biisin säveltäjää tai sanoittajaa. Saa nähdä, johtaako suosio koskaan varsinaisena äänitteenä ilmestymiseen.

Yksi riittää

Päivää vaille vuosi julkaisunsa jälkeen Been Viimeisiä sanoja palasi eilen radiolistan ykköseksi. Siinä mielessä omituista, että artistilta on sen peräänkin ehtinyt ilmestyä striimihittejä, joista Silkkiin verhoiltuna eteni kolmoseksi ja Sä puhuit enkeleistä kuutoseksi. 2023-vuositilastossa Viimeisiä sanoja on yltänyt kärkikymmenikköön, ja parin sijan parannus on vielä aivan mahdollinen.

Hitaasta edistyksestä huolimatta voin kuvitella Bee-ilmiötä muisteltavan myöhemmin samaan sävyyn kuin Iltalehti eilen: ”Laulaja Sini Sabotage nousi raketin lailla suosioon, kun Levikset repee -hitti valtasi radiokanavat vuonna 2013.” Tuossa ei nousunopeuden määrittely niinkään töki, vaan se, että biisi ei vallannut radiokanavia. Se kyllä kävi radiolistan 12:ntena, mutta pisteitä tuli lähinnä neljältä kannattajalta: Yle X, NRJ, The Voice ja (kuka muistaa) Metro.

Yhdenkin valtaaminen joskus riittää, sillä kahdeksannelta sijalta löytyy kappale, joka soi eräällä asemalla viikossa 66 kertaa eikä muilla kertaakaan. Arvasitte oikein: asialla Suomipop ja Vain elämää, mutta mikä niistä melkein sadasta kauden 14 vetäisystä? Tuoreeltaan singlelistan 39:ntenä pistäytynyt Robin Packalenin Sä et ole hullu.

Piste pisteytykselle

Jake Nymanin tuoreehkossa kirjassa Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat puhutaan toki myös listoista, toimihan hän pitkään Suomen virallisen listan tuottajana. Koska kuulin ennalta teoksen sisältävän melko kriittisiä äänenpainoja, arvelin tämän teeman kohdalla niiden kohdistuvan maamme levybisnekseen. Mutta Nyman taisi jo muinoin sanoa siitä kaiken tarvittavan pitkässä vastineessaan Helsingin Sanomiin.

Tällä kertaa sanan säilä heiluu vuonna 1994 aloittaneen Lista Top 40:n tv-version tuottaja-ohjaajan Olof Qvickströmin suuntaan. Kiteytetysti: miehet eivät tulleet toimeen keskenään. Tiheästi vaihtuneista radioversion juontajista on vain hyvää sanottavaa, mutta Alex Nieminen pääsee paljastamaan, että pelkäsi Nymanin vaativuutta ja pikkutarkkuutta – etenkin vedettyään erään sunnuntaishow’n pahassa kankkusessa.

Paljastuu myös se ratkaiseva askel, kun vuonna 1997 lista vihdoin siirtyi mittaamaan myyntilukuja sijoituspisteiden sijasta. Vaikein suostuteltava oli Stockmann, ja yhteisymmärryksen syntymiseen tarvittiin Fazer-musiikin toimitusjohtajan paikalta Ylen tv-pomoksi siirtyneen Heikki Lehmuston suhdetoimintataitoja.

Nymanin ja Qvickströmin käsitykset tv-version katsojalukukehityksestä eivät nekään kohtaa – jälkimmäisiä näkee Ylen muistelujutusta. Täytyy hieman tarkentaa kirjan kertomusta Yle-listan edeltäjistä: Suosikin oma lista loppui 1990, Seuran jo sitä aiemmin. Ne tilastot, jotka lakkautettiin Ylen saatua virallisen laadintavastuun, tulivat Radio Ykköseltä ja Radio Cityltä.

Hidasta viheriöintiä

Sunnuntaina Pekka Laine muisteli radio-ohjelmassaan 30 vuoden takaisia eli vuoden 1994 musiikkitapahtumia ja lupaili palaavansa aiheeseen. Kun lähtökohtana oli ”nämä soivat silloin kaikkialla”, aloin miettiä ajanlaskennallisia kriteereitä ja sitä, kuinka paljon ne muuttuvat kun aikanaan muistellaan vaikka tätä vuotta. Albumin ilmestymispäivä tuskin ainakaan on silloin johtotähtenä.

Soitetut kappaleet olivat Green Dayn When I Come Around ja The Offspringin Self Esteem. Niiden emoalbumit Dookie ja Smash toki julkaistiin alkuvuonna 1994, mutta kaikkialla soimiseen oli vielä matkaa. Tein taulukon niiden myöhemmistä vaiheista.

	Dookie	Smash
Julkaisu (USA)	94 helmikuu	94 huhtikuu
Listadebyytti (Suomi)	94 syyskuu	94 elokuu
Korkein sijoitus	95 syyskuu (5)	95 tammikuu (2)

Vuoden ensimmäistä Rumbaa tehdessä oli usein pulaa varmoista kansiaiheista, ja esille nostettiin pinnan alla väreileviä ilmiöitä. Vuoden 1994 lopulla Green Day oli vielä albumilistan alasijoja koluava tuttavuus, mutta pian Rumba-kannen jälkeen eteni kärkikymmenikköön. Offspring seurasi viikkoa myöhemmin.

Mutta milloin koettiin se huippu, jolloin ”soitiin kaikkialla”? Sitä kuvaa varmaan parhaiten myynnin ja radion yhdistänyt 50 hittiä -lista. Siinä Offspringin Self Esteem oli korkeimmillaan maaliskuussa 1995 ja Green Dayn When I Come Around vasta kesäkuussa 1995.

Radiohittiyttä odotellessa

On toki nähty ennenkin, että Spotifyn viikkotilastossa ja virallisella singlelistalla on eri ykköset. Nyt voittotaistelun väliin on saatu mahtumaan kunnon haamuraja: Anin Jos puhutaan totta keräsi 1.009.970 ja singlekärkisijan säilyttänyt Mirellan Timanttei 993.093 kuuntelua. Vaikka on hyvin harvinaista, että miljoonarajan puhkaisija jää vaille singleykkösen titteliä, viime vuonna Shrtyn Pariisin kevät sai kokea sen Käärijän takana.

Suosiostaan huolimatta Mirella ei ole vielä kiivennyt radiolistalla 27. sijaa ylemmäs, mutta viime päivinä Timanttei on alkanut soida nuorisotaajuuksien lisäksi Suomipopilla. Ani pääsi niin ikään aikoinaan Suomipop-rotaatioon ja radiolistan 15:nneksi vierailtuaan Evelinan hitillä Me ei kuuluta toisillemme, joten uutuusbiisillä on omat saumansa läpimurtoon.

Viime kuukausinahan muutama striimiräppäri on rikkonut lasikaton (radiolistan Top 20 -rajan) ilman Vain elämää -taustaa: Gettomasan Jälkeekään eteni 19:nneksi, Iben Blondina 14:nneksi ja Hugon & Costin Taulut 11:nneksi. Kukaan noista ei kuitenkaan ole murtanut Novan, Iskelmän tai Suomipopin muuria. Toisin kuin vaikka Elastinen, joka hiljattain nettosi viidennen radioykkösensä Pimee-kappaleella.

Kolmas maailma

Katsokaamme, kuinka We Are the Worldin 21 soololaulajaa ovat kiinnostaneet Spotify-aikakaudella. Alla kaikkien kuukausikuuntelijat. Jos artisti nousi kuuluisuuteen yhtyeen jäsenenä, tuon yhtyeen potti on summattu mukaan. Daryl Hall & John Oatesin kovat lukemat yllättävät, mutta The Greatest Night in Pop -dokumentissa kuvattu episodi, jossa tähdet pyysivät toisiltaan nimmareita, alkoi siitä, että Diana Ross halusi juuri Daryl Hallilta nimikirjoituksen.

Michael Jackson (& Jackson 5) 62.800.909
Stevie Wonder 28.722.195
Daryl Hall (& John Oates) 27.391.720
Bruce Springsteen 25.033.543
Billy Joel 23.340.411
Steve Perry (Journey) 19.948.658
Paul Simon (& Garfunkel) 19.769.454
Lionel Richie (Commodores) 18.230.160
Cyndi Lauper 17.527.274
Diana Ross (& Supremes) 13.567.450
Tina Turner (& Ike) 12.794.594
Bob Dylan 10.902.610
Kenny Loggins (& Messina) 10.872.818
Ray Charles 10.295.080
Kenny Rogers (& First Edition) 9.811.691
Willie Nelson 8.269.976
Kim Carnes 6.408.229
Huey Lewis (& News) 5.421.591
Dionne Warwick 4.177.747
James Ingram 1.667.135
Al Jarreau 847.679

Toinen maailma

The Greatest Night in Pop on katsottu ja niin sisällökkääksi havaittu, etten tässä aiokaan referoida laulajien valintaprosessia. Paitsi sen verran, että Huey Lewis astui viime vaiheissa tuuraamaan pois jättäytynyttä Princeä, jota Purple Rain -huumassa suostuteltiin mukaan monin keinoin.

Biisin 21 soololaulajasta korkeimmalla urakaarellaan tammikuussa 1985 liitelivät Lionel Richie, Tina Turner, Cyndi Lauper ja Bruce Springsteen. Jokainen kukoisti edellisenä vuonna menestyneimmillä albumeillaan, joilta yhä lohkottin hittejä. Myös Stevie Wonder ja Daryl Hall & John Oates ylsivät singleykkösiksi vuonna 1984, Billy Joel ja Kenny Loggins edellisenä.

Dionne Warwickin, Diana Rossin, Willie Nelsonin ja Kenny Rogersin tuoreimmat listamerkinnät olivat niin ikään useiden muistissa, mutta Ray Charles, Bob Dylan ja Paul Simon otettiin sisään legendastatuksella. Michael Jackson oli vaisusti mukana The Jacksonsin huonoimmalla albumilla Victory, jonka mukaan nimetty kiertue oli kuitenkin kuuma puheenaihe, koska sillä kuultiin ensi kertaa livenä Thrillerin hittejä.

34 ikävuodesta huolimatta Huey Lewisin cv oli porukan hatarimmasta päästä, hänhän nousi Suomen listoille vasta seuraavana syksynä leffasuosikilla The Power of Love. Steve Perryn Journey-yhtyekin tunnettiin täällä huonosti, mutta nykyisin tv:n elvyttämä Don’t Stop Believin’ on koko USA for Africa -tähdistön striimatuin kappale lähennellen Spotifyssa kahta miljardia.

Aikamoisia staroja jätettiin pelkkään kuororooliin kuten Smokey Robinson, Bette Midler, Harry Belafonte ja Lindsey Buckingham, jonka nimmari hallitsee videon alkuplanssia. Jotkut ovat ihmetelleet, mitä Dan Aykroyd teki siellä, mutta hänellähän oli kunniakas musaura The Blues Brothersin riveissä. Briefcase Full of Blues -albumi (1978) nousi ykköseksi ja sisälsi Aykroydin vokaloiman hitin Rubber Biscuit.

Ensimmäinen maailma

Tänään tulee kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun lauma laulajatähtiä kokoontui American Music Awardsin jälkeen yöksi studioon levyttämään hyväntekeväisyysbiisiä We Are the World. Pisteytyksessäni siitä tuli vuoden 1985 kahdeksanneksi suurin hitti Suomessa. Huomenna Netflixissä saa ensi-iltansa The Greatest Night in Pop, dokumentti tuon kappaleen synnystä. Kommentoin sitä nähtyäni, tässä ensin taustaa.

Kuulun niihin, jotka suhtautuivat hankkeeseen skeptisesti ja jopa ärtyneesti. Kuvittelemani repliikki: "Nyt isot pojat näyttävät brittiräpeltäjille, kuinka homma oikeasti hoidetaan, teetetään puserot ja kaikkea.” Viittaan siis hieman aiemmin julkaistuun Do They Know It's Christmas -singleen, joka jouluteemansa ansiosta näyttää pysyneen paremmin esillä nykypäiviin asti. Koska USA for Africa -esittäjänimellä järjestetty tempaus on yhä varsin uniikki knoppi pophistoriassa, asenteeni on muuttunut suopeammaksi.

Tykkään seurata Youtubessa nuorempien ihmisten reaktioita musiikkivideoon. Tajuavatko he millaisista megastaroista on kyse, kenet he tunnistavat? Tuubista löytää myös aiemman, tunnin mittaisen dokumentin aiheesta emäntänään Jane Fonda. Loputtomien uusintaottojen seassa helmenä on hetki, kun hieman maistissa ollut Al Jarreau virittää kunnianosoituksen hankkeen pääarkkitehdille Harry Belafontelle, ja kaikki hoilaavat The Banana Boat Songia.

Palaan soololaulajavalintoihin myöhemmin toivoen, että uusi dokkari taustoittaa niitä enemmän, mutta Jarreaun mukaanpääsyä lienee ihmetelty. Arvelen tuottaja Quincy Jonesin halunneen tuoda esiin useita musiikkityylejä, ja Jarreauhan ainakin jossain määrin edusti jazzia. Hänen äänensä kyllä on tutumpi 50+-vuotiaille suomalaisille kuin tiedetäänkään, esitettiinhän sillä suosikkisarjan Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) tunnussävel.

Kakkosella kärkeen

UMK-kappaleiden striimikilpailutilanne on nyt tasoittunut sen verran, että voi tehdä kokonaiskatsauksen. Tiistain Spotify-päivälistalta kerättiin nämä sijat: Paskana #3 (paras sija 2), Vox populi #9 (2), Mania #10 (2), Kuori mut #21 (5), Dancing with Demons #27 (10), No Rules #34 (9) ja Glow #37 (15). Aika lyhyitä nimiä muuten, keskimäärin kahdeksan kirjainta.

Kukaan ei siis ole yltänyt ykköseksi Mirellan poikkeussuosion takia, mutta kaikkien käynti Top 15:ssä on ennennäkemätöntä. Vaikka viime vuoden tilastollista kokonaistulosta tuskin saavutetaan, silloin Lxandraa kuunneltiin päivätasolla vain 25:nneksi. Radiosoittoeroja ei kannata tarkkailla ennen UMK-finaalia, johon asti Ylen kanavilla on tasapuolisuuspyrkimys.

Sara Siipolan asemat vahvistuvat sekä kilpailun että uran kannalta – hänen paras aikaisempi päivälistasijansa oli nimittäin 38 viime keväältä (Susta tulee tähti). Siipola on muutaman vuoden ajan ollut Radio Suomen soitetuimpia artisteja, mutta somekommenttien perusteella monille ennalta tuntematon. Ainoina ennen häntä paska-sanan listoille ovat tuoneet Irwin Goodman (Haistakaa paska koko valtiovalta #1, 1976) ja Hank Solo (Paska sydän #17, 2017).

Kun kaikki voittivat

Levyraati palasi televisioon, ja Gramexpressin sivuilla julkaistiin Niko Peltosen seikkaperäinen juttu, jossa kerrataan myös ohjelman pitkää historiaa. Koska siinä käsitellään Levyraadin roolia hittien luojana tai esillenostajana, minäkin pääsen ääneen. Lukekaa linkistä, nyt puhun vähän muusta.

Miellän ohjelman profiilihuipun Jaakko Jahnukaisen viimeisiksi ja Jukka Virtasen ensimmäisiksi vuosiksi 1970–1980-lukujen vaihteessa. En osaa arvioida, oliko se missään vaiheessa mitenkään hyvä, mutta se vain piti katsoa. Musiikkia ja etenkin ulkomaisia musiikkivideoita tuli mistään niin vähän, että jokaiseen oljenkorteen piti tarttua ja sietää loputtomasti pettymyksiä. Taivaskanavien tultua joku Levyraati ei enää jaksanut kiinnostaa.

Tuolloin tuntiin mahtui turhauttavan vähäiset seitsemän biisiä, joista kaksi ulkomaista, nyt mahtuu viisi. Ohjelma ei todellakaan tullut uusintana, mutta nyt laskin viikon mittaan kymmenkunta esitysaikaa MTV:n eri kanavilla. Vaikka asteikko oli tuolloinkin ykkösestä kymppiin, useiden raatilaisten oli mahdotonta käsittää, että nelosen alapuolisia arvosanoja saa myös käyttää.

Mieluisimpina mieleen jääneet yllätykset ovat Jahnun ajoilta, kuten Michael Jacksonin Rock with You ja Kate Bushin Wuthering Heights. Virtaselta muistan sellaisen vedon, että The Policen Every Breath You Taken sijasta soitettiin b-puoli Murder by Numbers. Ihan jees, mutta visualisointina vaihdeltiin paria kolmea hyvin samannäköistä promokuvaa.

Surkuhupaisa kuvio on se, että Maikkarissa korostetaan Levyraadin legendaarisuutta, mutta ei säilytetä siitä mitään arkistotietoa. Siitä, kuka milloinkin esiintyi ja voitti, on vain muisteloita ja toisen käden tietoa. Ja kun on musiikkibisneksestä kyse, kaikki tietenkin muistavat voittaneensa, kuten vakiotuomari Asko Kallonen Keba-yhtyeensä kanssa. Kallosen levy-yhtiötausta arvelutti ainakin siinä kohdassa, kun hän Mökkitie-yhteyksineen antoi Olli Halosen kaamealle biisille kahdeksikon.