Ylämäki, alamäki

Kun käynnistin 50 hittiä -listan vuonna 1992, sitä pidettiin vähän vaikeatajuisena, koska se yhdisti niin monta elementtiä. Nykyisiltäkin hittivuosilistoilta tuttujen single- ja albumimyynnin ja radiosoiton lisäksi siinä huomioitiin soitot diskoissa ja tanssilavoilla. Mutta siitä oli vielä pitkä matka nykyisen albumitilastomme kryptisyyteen.

Sehän yhdistää arvoituksellisella tavalla suoratoiston ja myynnin (eli lataukset ja fyysiset äänitteet). Arvoituksia ovat sekä osasten painoarvo (jota kuulemma alkuvuonna säädettiin striimien suuntaan) että se tapa, jolla yksittäiset biisikuuntelut luetaan albumin hyväksi. Niinpä listatapahtumien analysointi on entistä vaikeampaa. Kuten sen, miksi Nick Caven albumi putosi toisella viikollaan niin rajusti (1–16), vaikka esimerkiksi hänen edellisen levynsä vastaavat sijat olivat 5–9.

Äkilliset piikit ja pudotukset voi helposti tunnistaa myynnin aiheuttamiksi, koska kuuntelukäyttäytyminen on paljon paljon tasaisempaa. Niitä nähtiin useasti silloin kun mitattiin vain ostotapahtumia. Mutta voisiko peräti olla niin, että striimien mukanaolo kärjistää noita liikkeitä, vaikka myyntiluvut ovat aiempaa alhaisempia?

Suoratoiston jäljiltä lista-aineisto on entistä staattisempaa ja tasaisempaa massaa, mutta sen painoarvo taitaa silti toistaiseksi olla niin maltillinen, että vakiintuneen fanikannan ostopiikillä pystyy sen puhkaisemaan. Levyorientoituneiden fanien suoritettua velvollisuutensa toisen viikon pudotus saattaa sitten tasaisen massan seassa upota yllättävän alas. Ehkä 1–16 on hyvinkin samanlaisen kulutuskäytöksen seurausta kuin kolmen vuoden takainen 5–9. Ensi listan numero kertoo enemmän.

Number 6 with a bullet

Lauri Tähkän ensimmäinen post-Elonkerjuu-ykkönen albumilistalla oli ennustettavissa, samoin striimivahvan Ellinooran kakkossija. Mutta seuraava debyytti ehti askarruttaa. Mira Luoti ei biisimaistiaisillaan vakuuttanut kuluttajia, ja ympärillä oli esimerkkejä siitä, että myönteinenkään medianäkyvyys ei aina auta – Lassi Valtosen paluulevyhän jäi ulos listalta. Tunnelivisio ylsi kuitenkin hienosti kuudenneksi, ja PMMP on nyt historian toinen suomalaisduo, jonka kumpikin puolikas pääsi sooloalbumilla kärkikymmenikköön. Ensimmäinen oli Fintelligens.

Kent julkaisi kokoelman (#9) vain neljä kuukautta viimeiseksi julistetun studiolevyn perässä, ja Lordi (#10) palasi Top 10 -tasolle yhden notkahduksen jälkeen. 12:ntena debytoi Ghostin viisibiisinen ep Popestar, jota on vinyylinä kaupattu lähes kahdellakympillä. 23 minuutin kestosta huolimatta se on sijoitettu myös muissa maissa albumitilastoon (Ruotsissa kolmoseksi asti). Viimevuotisen suurmenestyksen Melioran seuraajaksi sitä tuskin mielletään – Meliora teki 44. viikollaan re-entryn sen yläpuolelle 11:nneksi.

Vaikka luonnonlaki käskee uutuuksia puskemaan edeltäjiään alaspäin, Nick Caven romahdus kärjestä 16:nneksi on poikkeuksellinen, puhumattakaan kakkosesta 27:nneksi luisuneesta Devin Townsendista. Edorf katosi kokonaan ysisijaltaan. Myös Steve ’n’ Seagulls vajosi 11 pykälää, vaikka Brothers in Farmsin hieno saavutus Billboardin bluegrass-listalla (#1) sai meillä paljon uutistilaa.

(Jos otsikko ei avautunut, sillä viitataan Billboard-hittilistojen käytäntöön, jossa nopeat nousijat saavat bullet-merkinnän.)

Harma-eminenssi

Hectorin Tyttörukka nousi striimatuimpien Top 50 -listalle, ja viimeksi ennakoimani temppu toteutui: yhden artistin ekan ja viimeisimmän listahitin aikaero on yli 50 vuotta. Pieni kauneusvirhe siinä, että kumpikin äärilevytys on cover, mutta se esikoinen Palkkasoturi sentään tuolloin 18-vuotiaan Hectorin oma sanoitus.

Kohta voimme seurata Vain elämään ansiosta miehen biiseistä tehtyjen versioiden listamenestystä. Se on yllättävän harvinainen lajityyppi: ylhäisessä yksinäisyydessään on vuoden 2009 Jos sä tahdot niin, jolla Jippu ja Samuli Edelmann nousivat sekä sinkku- että radioykkösiksi. Mutta suoraan muille tehtyjä, lähinnä sanoituksia, on tilastoitunut vuosikymmenten mittaan runsaasti. Kuten Edelmannin läpilyöntikappaleet Peggy ja Pienestä kii (1991).

Suurin merkitys hänen myötävaikutuksellaan oli silloiselle lankomiehelle Freemanille, jonka kaikki hitit Ajetaan tandemilla, Osuuskaupan Jane ja Kaksi lensi yli käenpesän (1976) olivat Hector-tekstejä. Myös kaksi Arja Korisevan vuoden 1995 radiosuosikkia tulivat hänen kynästään, Kattojen primadonna ja Rakastunut nainen. Ja Jari Sillanpään Pariisi–Helsinki. Isoin tilaushitti on kuitenkin sanoitettu noita kaikkia ennen: 1972-vuosilistan seitsemänneksi noussut italialaissävelmä Äänesi mä kuulen, sisällöltään varsin epätyypillinen Katri Helenalle.

Historiaa haarukassa

Vain elämää -ohjelman musiikkibisneksellinen hyödyntäminen turvaa nyt uuteen strategiaan: kaikki kuusi ekan jakson esitystä laitettiin saman tien jakeluun. Takavuosinahan niitä annosteltiin valikoidusti, mikä luultavasti auttoi muutamaa biisiä (Sata salamaa, Naurava kulkuri) nousemaan massasta merkittäviksi hiteiksi. Nyt on riskinä se, että vahvastikin käyntiin lähtenyt hitteys jää nopeasti saman artistin uusien tarjoomusten varjoon.

Riski toteutuu jos toteutuu näkyvimmin Mikael Gabrielin kohdalla – Pauhaava sydän näet on johtanut selvästi Spotifyn ohjelmanjälkeisiä päivälistoja. Yllättävän hyvin vastaanotettiin myös Chisu ja Anna Puu siihen nähden, että kummankaan viimevuotisilta albumeilta ei löytynyt suoratoistohittejä. Polte ja Suudellaan lisäsivät kuunteluitaan vielä neljäntenäkin päivänä (klikkaa oheinen graafi isommaksi), kun Gabrielin nousu jo taittui. Suvi Teräsniska, Hector ja Mikko Kuustonen lähtivät lievään laskuun jo toisena päivänään.

Kuustosen Saat syttymään tuskin mahtuu striimatuimpien Top 50 -viikkotilastoon, eli miehen tuorein listahitti on vastakin alkuvuodelta 2007, jollei latauslistalla tapahdu jotain. Mutta Hectorin Tyttörukka voi netota  striimisijoituksenkin ja päätyä osaksi historiallista saavutusta. Hectorista tulisi ensimmäinen artisti, jonka vanhimman ja uusimman ennenjulkaisemattoman hitin aikaeroa olisi yli 50 vuotta. Edes Katri Helena ei ole siihen yltänyt, vaikka saikin Vain elämään avulla yhden täpärän latauslistamerkinnän.

Blog around the clock

Eilisen albumilistan uutuuksiin mahtui kaksi sellaistakin levyä, joiden nimet on väännetty tunnetuista klassikoista: Steve 'n' Seagullsin Brothers in Farms (#10) ja Tommi Liimatan Rokokoo Computer (#43). Sen verran harvinaisia moiset ovat, että kahta samalla viikolla voi pitää melkoisena sattumana.

Takavuosilta tulevat äkkiseltään vastaavina mieleen useampikin Eppu Normaalin albumi sekä Sleepy Sleepersin Born in the S.A.V.O. (1985). Sillä välin kun mahdollisesti joskus pureudun aiheeseen tarkemmin, voitte kirjata tänne muita tapauksia, vaikkapa ulkomaisia. Ja listoillemme päässeitä.

Isänsurua ja äidinkieltä

Albumitilastoon rynni tänään 12 uutuutta, ja vilkkaalta näyttää seuraavakin viikko, joten olemme astuneet uuteen markkinakauteen. Uusi ykkönen on asetelmallisesti yllättävä, mutta kuitenkin odotettu: 28 vuotta listadebyyttinsä ja 20 vuotta ekan Top 10 -sijoituksensa jälkeen paalulla nähdään vihdoinkin Nick Cave. Muutamaa päivää vaille 59-vuotiaana mies on poikkeuksellisen, mutta ei ennätyksellisen iäkäs ensikertalainen kärjessä – Leonard Cohen teki sen 77-vuotiaana.

Caven tähän asti paras numero oli neljä kuten myös Devin Townsend Projectilla, joka nyt debytoi kakkosena. Jos Caven nousua siivitti kuolemantapaus, niin vielä konkreettisemmin sen koki Edorf (1985–2015), joka eläessään pääsi korkeimmillaan 33:nneksi, mutta nyt postuumialbumillaan yhdeksänneksi. Uusissa korkeuksissa ovat myös edellisellä levyllään pitkään Top 50:n pohjasijoilla roikkunut Bastille (#13) ja pari pykälää pb:tään petrannut Pain (#14).

Kaikki tulokkaat eivät sentään riko ennätyksiä. Kolmasti kärkeen yltänyt Anna Abreu ilmaantui kolmanneksi ja Carolaa versioiva Hanna Pakarinen 11:nneksi, mikä ikävästi katkaisi kuuden peräkkäisen Top 10 -merkinnän putken. Pidän kuitenkin huomionarvoisena, että 12 parhaan joukkoon mahtuu kolme viime vuosikymmenellä kilpaillutta Idols-artistia – Antti Tuisku näet sinnittelee yhä Pakarisen tuntumassa. Kaksi heistä on matkan varrella vaihtanut laulukielen englannista suomeksi.

Kirja-, vierailu- ja kiertue-elämää

Viides Vain elämää -kausi käynnistyy tänään Lauri Tähkän päivällä, ja uskomattoman sattumaketjun seurauksena juuri tänään ilmestyi myös Tähkän uusi albumi. Sitä pohjustettiin tehokkaasti keväällä, kun Morsian-single säntäsi radiolistan kärkeen ja striimasikin sijan 22 edestä. Vaikka hiljattain julkaistu Minun Suomeni lähti suoratoistossa liikkeelle yskähdellen, niin kai tässä on kasassa eväät miehen ekaan ykkösalbumiin ilman Elonkerjuuta.

Muista viitoskautelaisista myös Suvi Teräsniska julkaisee levyn parin viikon päästä, mutta toisilla on synergia vähän hakusessa. Hector toki kerää nostetta 50-vuotista levytysuraa juhlistavalle marras–joulukuun keikkakiertueelle. Mikael Gabriel vierailee yhdellä niistä harvoista Anna Abreun uuden pitkäsoiton kappaleista, joita ei vielä ole julkaistu singlenä. Chisulta ja Anna Puulta tulivat albumit vuosi sitten, ja Puu lämmittelee omaansa Top 40 -radiolistalta löytyvällä Matkalla-lohkaisulla.

Mikko Kuustosen sinänsä sisällökäs musiikkiura on ollut niin kauan telakalla, että artistikattauksen paljastuttua häntä yleisesti arveltiin jonkun viime tipassa peruneen tuuraajaksi. Mutta Vain elämää -julkisuutta voi hyödyntää muussakin kuin sävelbisneksessä. Kuustonen on toinen tekijä kuun lopussa ilmestyvässä Isän tyttö, tytön isä -teoksessa, josta 96-sivuisena käyttäisi mieluiten nimitystä ”kirjanen”, mutta yli kahdenkympin hinta ja nen-pääte ovat hieman ristiriidassa keskenään.