perjantai 27. lokakuuta 2023

Taistelevat tekstit

Kirjoitin hiljattain hakevani biisejä 1960-luvulta eteenpäin, jotka ovat nousseet listoille kahtena eri suomenkielisenä tekstityksenä. Sellaisia pareja, jotka julkaistiin nopeasti kilpailemaan keskenään ja ulkomaisen hitin kanssa, ei ole löytynyt kuin neljä. Ne kaikki edustavat käännöshittien kultakautta eli ovat yli 40 vuotta vanhoja.

Näyttävin ilmiö iski lokakuussa 1968, jolloin saman venäläisbiisin kolme versiota debytoivat yhtä aikaa kärkikympissä: Mary Hopkinin Those Were the Days kakkosena, Päivi Paunun Oi niitä aikoja neljäntenä ja Anita Hirvosen On nuoruus haihtuva yhdeksäntenä. Paunu eteni marraskuussa ykköseksi, toiset kääntyivät laskuun. Paunu-version sanoitti Reino Bäckman, Hirvos-version Juha Vainio.

Vuoden kuluttua Vainion kukisti yllättäen Fredi. Irlantilaisen Joe Dolanin Make Me an Island ylsi neljänneksi lokakuussa 1969, ja marraskuussa sijalla 15 nähtiin Markku Aron versio Anna mun ajoissa tietää. Joulukuussa kymmenentenä debytoi Fredin itselleen sanoittama Ota ja omista, joka jatkoi tammikuussa ykköseksi. Aro katosi listalta tuolloin kokonaan.

Venäläisiä biisejä paljon suomentaneen Pauli Salosen teksti Mä mistä löytäisin sen laulun esittäytyi singlelistalla tammikuussa 1976 Merja Rantamäen esittämänä ja kiipesi hitaasti kolmoseksi. Huhtikuussa 27:ntenä käväisi Neilikka-yhtyeen Haluan löytää uuden laulun lyyrikkonaan Jukka Jarvola. Kumpikin versio ilmeisesti myötäili paljon alkuperäistä.

Instrumentaalistakin voi tehdä kaksi sanoitusta, ainakin jos kyseessä on Dance Little Bird. Joulukuussa 1981 hollantilaisen Electronicasin levytys oli singlelistan ja Jaana Wileniuksen Tiina Titityy jukebox-listan ykkösenä. Tuo Raul Reimanin tekstitys nousi tammikuussa sinkkujenkin kolmossijalle. Vexi Salmen Tiputanssi kävi huhtikuussa 28:ntena Kai Hyttisen tulkintana.

1 kommentti:

  1. Fono-tietokannan mukaan "Haluan löytää uuden laulun" sanoittajaksi merkityn nimimerkin "tu-ki-ja" takana olivat Marja-Leena Tuurna, Anna-Kaarina Kiviniemi ja Jukka Jarvola. Joillain muilla julkaisuilla tuo on toki merkitty pelkästään Jarvolan nimiin.

    VastaaPoista