torstai 3. joulukuuta 2020

Pitkä lista isoa ikää

Sikisi kerran keskustelu siitä, kuka on vanhin elossa oleva artisti, joka on noussut Suomessa listoille. Päätin tehdä mahdollisimman kattavan luettelon ja ottaa mukaan myös 1950-luvulla epäsäännöllisesti kootut listat. Arvatenkin sieltä löytyi todellisia veteraaneja, muun muassa kotimaisten artistien ykkönen Pirkko Jaakkola, 93 v. Hänen hittejään olivat Keltaruusu ja Pariisin taivaan alla, joista jälkimmäiseen hän teki myös sanat.

Kaikkien alle koottujen nimien hengissäolosta ei voi olla täysin varma. Esimerkiksi oma jo 1990-luvulla kuollut isäni on Wikipedian mukaan yhä elävien kirjoissa. Mutta ota talteen ja ruksaa yli aina suruviestin kiiriessä. Listaan on kelpuutettu kaikki 1920- ja 1930-luvuilla syntyneet, joiden nimissä on julkaistu listalevy – eivät siis välttämättä laulajia.

Mikis Theodorakis 29.7.1925
Mel Brooks 28.6.1926
Tony Bennett 3.8.1926
Pirkko Jaakkola x.x.1927
Harry Belafonte 1.3.1927
Lars Lönndahl 19.8.1928
Leroy Van Dyke 4.10.1929
Chris Barber 17.4.1930
Helena Siltala 20.7.1930
Pertti Metsärinne 6.9.1930
Omara Portuondo 29.10.1930
Caterina Valente 14.1.1931
El Pasador 29.8.1932
Petula Clark 15.11.1932
Bob Moore 30.11.1932
Quincy Jones 14.3.1933
Willie Nelson 29.4.1933
Jimmie Rodgers 18.9.1933
Cissy Houston 30.9.1933
John Mayall 29.11.1933
Laila Halme 4.3.1934
Frankie Valli 3.5.1934
Little Gerhard 17.5.1934
Pat Boone 1.6.1934
Vieno Kekkonen 6.9.1934
Sophia Loren 20.9.1934
Nana Mouskouri 13.10.1934
Kamahl 13.11.1934
Herb Alpert 31.3.1935
Bobby Bare 7.4.1935
Bobby Vinton 16.4.1935
Steve Lawrence 8.7.1935
Barry McGuire 15.10.1935
Antti Einiö 17.11.1935
Tutta Jew 27.12.1935
Umberto Marcato x.x.1936
Matti Heinivaho 20.1.1936
Seija Järvinen 15.2.1936
John Leyton 17.2.1936
Seija Lampila 22.2.1936
Roger Whittaker 22.3.1936
Towa Carson 31.3.1936
Engelbert Humperdinck 2.5.1936
Tony Dallara 30.6.1936
Kari Rydman 15.10.1936
Reijo Viita 12.12.1936
Siw Malmkvist 31.12.1936
Roberta Flack 10.2.1937
Ritva Kinnunen 4.3.1937
Lasse Liemola 5.9.1937
Connie Francis 12.12.1937
Kai Lind 31.12.1937
Napoleon XIV 3.5.1938
Tony Renis 13.5.1938
Isabelle Aubret 27.7.1938
Rocco Granata 16.8.1938
Jarkko Lehti 23.8.1938
P.J. Proby 6.11.1938
Ahti Lampi 17.11.1938
Pirkko Mannola 27.12.1938
Eino Grön 31.1.1939
Dario Campeotto 1.2.1939
Eila Pienimäki 18.2.1939
Gary U.S. Bonds 6.6.1939
Ritva Oksanen 16.6.1939
Heikki Sarmanto 22.6.1939
Ossi Ahlapuro 18.7.1939
Kaj Chydenius 16.10.1939
Tina Turner 26.11.1939

4 kommenttia:

  1. Pari hittiä 60-luvun alussa saanut Ping Ping on ilmeisesti syntynyt vuonna 1923. Hänestä löytyy kuitenkin hyvin vähän tietoa, ehkä mahdollinen kuolinuutinen on saattanut jäädä huomaamatta...

    VastaaPoista
  2. Löysin toisenkin, todennäköisemmin elossa olevan: Tony Dallara syntyi 30.6.1936. "Come prima" menestyi paremmin Umberto Marcaton versiona, mutta myös Dallaran versio (pohjoismaisissa julkaisuissa esittäjämerkintänä "Tony & His Friends") mainittiin ainakin yhdellä Rytmin listalla.

    VastaaPoista
  3. Suomi soi 4 -kirjassa esittäjäksi on merkitty Tony Prima, joten ei ihme etten löytänyt hänestä mitään. Tony Dallaran voi listaan lisätä, kiitos. Mutta koska Ping Pingistä ei ole kuultu mitään kohta 60 vuoteen, taidan laittaa hänet wikipediateknisesti samaan osastoon kuin isäni eli kuolemasta ei vain ole tieto levinnyt.

    VastaaPoista
  4. Ping Ping (Eddy Helder) löytyy wikipediastakin nimellä Ping Pong, ja on syntynyt 1923. Nauravainen kaveri taitaa vältellä virusta nykyään Belgiassa.
    Sucu Sucu-selvitystä kerrakseen.

    VastaaPoista