perjantai 14. elokuuta 2026
Palaamme pian normaaliin
Virein Eppu-biisien striimauspäivä oli viime sunnuntai, jolloin Spotifyn Top 100 sisälsi niitä 18 kpl. Singlelistalla korkeimmalle (#15) palasi Tahroja paperilla (#1, 1990), joka aikoinaan putosi ulos Top 1000 -kirjastani aivan viime tipassa. Koneeltani löytyi sen kannesta kirjan taittoformaattiin käsitelty versio. Kaikki yhtyeen levytykset on merkitty singlelistalla uutuuksiksi, vaikka esimerkiksi Suolaista sadetta (#29) ylsi vuonna 2004 virallisen listan kakkoseksi.
Seassa on myös biisejä, jotka oikeasti saavuttivat vasta nyt listahitin arvon, eli vuoden 1985 Vihreän joen rannalla (kauan sitten) 17:ntenä ja vuoden 1990 Kun olet poissa 18:ntena. Kumpikaan ei yllätä, onhan niille ehtinyt kertyä Spotify-kuunteluita 15,5 ja 8,1 miljoonaa. Top 50 -albumitilastoon ilmaantui yhdeksän ja fyysiselle listalle seitsemän Eppu-äänitettä – aika erilaisessa keskinäisessä järjestyksessä.
torstai 13. elokuuta 2026
Retrokierros vko 33/26
Imany: Don’t Be So Shy ••
Kun Filatov & Karas remiksasi ranskalaisen leffabiisin, se jyräsi etenkin Itä-Euroopan (radio)listoilla ja oli Saksan ykkönen. Oli myös meillä latauskärki, striimiviitonen ja radiossa sijalla 11.
20 vuotta sitten
Mamba: Hei, dj ••
Hyvä saavutus yhtyeen hittiuran ehtoopuolelta: yksi kolmesta radioykkösestä, yksi kolmesta Top 10 -singlestä ja yksi kahdesta 50 hittiä -ykkösestä. Seurannut albumi ostettiin kolmoseksi.
30 vuotta sitten
Spice Girls: Wannabe ••••
Brittiviisikon läpilyönti ei meillä ollut niin raju kuin jälkikäteen on tuntunut. Single nousi ykköseksi vasta seitsemännellä viikollaan, ja radiosijaksi jäi 12. 50H-summaus näytti nelosnumeroa.
40 vuotta sitten
Samantha Fox: Do Ya Do Ya (Wanna Please Me) •••
Foxin toinen single matki ykkössijalla edeltäjäänsä, visiitti vain oli lyhyempi. Samaan aikaan kärjessä oli esikoisalbumi Touch Me. Videon taustalla soittivat Nasty Suicide ja Timppa Kaltio.
50 vuotta sitten
Bay City Rollers: Rock ’n’ Roll Love Letter •
Sinkku ostettiin seitsemänneksi, ja Dedication-albumi nappasi yhtyeelle jo kolmannen kolmossijan. Anna Babitzinin versiossa kirjeen vastaanottaja kääntyi, uusi nimi oli Serenadi Beijareille.
tiistai 11. elokuuta 2026
Pitkävaikutteinen pilleri
Kesäkuussa 1995 ilmestynyt Jagged Little Pill lähti käyntiin useiden sinkkujen avulla, ja nekin löydettiin hitaasti. Entisen arkistoni mukaan albumi ei poikinut yhtään single- tai radiohittiä, mutta vuosien 1994–1997 pidennetyt radiolistat näyttävät tämmöisiä: You Oughta Know #14, Hand in My Pocket #20 ja Ironic #11. Lohkaisun saivat myös Head Over Feet ja You Learn. Yhteensä Ifpin arkisto näyttää albumille 73 listaviikkoa, mutta 75 on todellisempi, koska sekä 1995 että 1996 jäi yksi tilasto jouluna laatimatta.
Tein tuolloin Rumbaa, joka julkaisi ekan Alanis-haastattelun syyskuussa jo ennen hänen promokäyntiään ja esiintymistään Jyrkissä 25.9.1995. Yleensä lehdessä tyydyttiin yhteen juttuun per julkaisusykli, mutta elokuussa 1996 laitettiin kansiaiheeksi syndikaatilta tilattu artikkeli. Siinä ei ollut hiljaisen sesongin tilketauhkan tuntua, vaan albumista tuli ykkönen juuri sen jälkeen.
sunnuntai 9. elokuuta 2026
Suurimmat hitit Suomessa 2025
Artisteista useimmin oheisessa Top 100:ssa mainitaan Turisti, kahdeksasti. Seitsemän kertaa nimensä voivat lukea Isac Elliot, Averagekidluke ja Lauri Haav. Ulkomaisia biisejä sadan joukkoon mahtui 23, joista vain viisi ylitti Top 50 -kynnyksen. Damiano David ja David Guetta saivat kolme mainintaa, vaikka eivät käyneet lainkaan single-Top 40:ssä.
1. Isac Elliot: AI ETTÄ ••••••••• (S1 R4)
2. Ahti ja Behm: TÄHDET ••••••• (S1 R1)
3. Haloo Helsinki!: VOIKO ENKELITKIN EKSYÄ ••••• (S5 R1)
4. Ares: MENESTYS ON PARAS TAPA KOSTAA ••••• (S1)
5. Behm: KAIKEN ARVOINEN ••••• (S7 R1)
6. Bess ft Käärijä: KAISTAA ••••• (S4 R2)
7. Nelli Matula: HITAAMMIN HAUTAAN •••• (S2 R1)
8. KAJ: BARA BADA BASTU •••• (S1 R6)
9. JVG: REHELLISESTI •••• (S1 R5)
10. JVG ft Emma & Matilda: KÄVI MITEN KÄVI •••• (S1 R9)
11. Isac Elliot: EHKÄ SE SIITÄ •••• (S4 R9)
12. Turisti: KUI PALJON •••• (S1)
13. Averagekidluke: VIHAA MUA ••• (S2)
14. Taylor Swift: THE FATE OF OPHELIA ••• (S5 R2)
15. Mirella ja Averagekidluke: MAKE UP YOUR MIND ••• (S1 R12)
16. Lauri Haav: TOISESSA ELÄMÄSSÄ ••• (S1)
17. Abreu ft Bizi: ÄITI TERESA ••• (S1 R13)
18. Kaukua: 10 000 TUNTII ••• (S26 R1)
19. Haloo Helsinki!: GARDENIA ••• (S11 R2)
20. Lady Gaga: ABRACADABRA •• (S7 R2)
21. Ares ft Pehmoaino: TOTUUS SATTUU •• (S2)
22. Erika Vikman: ICH KOMME •• (S2 R5)
23. Huntr/X & Kpop Demon Hunters Cast: GOLDEN •• (S8 R13)
24. Ares: ONNEKS •• (S1)
25. Kerza ft Isac Elliot: MS. BAD •• (S2)
26. Nelli Matula: UUS IKUISUUS •• (S25 R3)
27. Turisti: LIIKE ON LÄÄKE •• (S2)
28. Jenni Vartiainen ft Turisti: LEIMA •• (S2 R10)
29. Isac Elliot: BEST FOR YOU •• (S2 R36)
30. Mouhous: RÄPPII, SEKSII & HUUMEITA •• (S8)
31. Lauri Haav ft Emma & Matilda: RAKKAUDEN HAUDALLA •• (S1 R8)
32. Isac Elliot: OMA VIKA •• (S1)
33. Ares ft Bizi: T-PAITA •• (S2)
34. Averagekidluke ft Turisti, Ares, Jore & Zpoppa ja Willem: MEININKI •• (S1)
35. Alex Warren: ORDINARY •• (S30 R4)
36. Averagekidluke ft Ibe: ELOVENA TYTTÖ •• (S5)
37. Kuumaa: VALOA VARTEN •• (S12 R3)
38. Isac Elliot: SATA ENKELII •• (S1 R17)
39. Ellimei: MUN IHMINEN •• (S4)
40. Lage: MUN TYPE • (S1)
41. Lauri Haav ft Mirella: AJA TAI KUOLE • (S1 R17)
42. JVG: JÄÄPÄHÄN • (S6 R6)
43. Sara Bee ft Ares: LUULEKS • (S3 R39)
44. Goldielocks: MADE OF • (S6 R2)
45. Isac Elliot: VANHASTA UUTEEN • (S3)
46. Averagekidluke: ALCOHOLIC • (S1)
47. Turisti: DIANA • (S1)
48. Mirella: VÄHÄN ENEMMÄN • (S3 R9)
49. Ed Sheeran: AZIZAM • (R1)
50. Jore & Zpoppa ft Ibe & Elastinen: MVP • (S2)
51. Turisti: BEYONCE • (S2)
52. Coldplay, Little Simz, Burna Boy, Elyanna & Tini: WE PRAY • (S38 R3)
53. Komiat: KAIHOSIELU • (S18 R4)
54. Damiano David: BORN WITH A BROKEN HEART • (R2)
55. Emma & Matilda: SISKO • (S3)
56. Averagekidluke ft Sexmane: ÄLÄ PELKÄÄ • (S7)
57. Minttu: TYTTÖYSTÄVÄ • (S4 R39)
58. Akcent, Misha Miller & Sera de Bruin: DON’T LEAVE (KYLIE) • (R3)
59. Averagekidluke: MITÄ MEIST JÄÄ • (S5)
60. Turisti: DON JULIO • (S5)
61. Arttu Wiskari: AAAA • (S24 R3)
62. Damiano David: NEXT SUMMER • (R7)
63. Cheat Codes & Edward Maya ft Enisa: BE YOUR FRIEND • (R4)
64. VJ & Sara Bee: AVAIMET MUN KIESIIN • (S1)
65. Tiësto ft Oaks: I FOLLOW RIVERS • (R6)
66. Emma & Matilda: EI KULU PÄIVÄÄKÄÄN • (S4)
67. JVG ft Ege Zulu: NAADINDOO • (S1)
68. Aikapoliisi: HERKKUKAUPPA (BAM TSIKI TSIKI) • (S10)
69. Viivi: AINA • (S3 R30)
70. Rosé ft Bruno Mars: APT. • (S15 R16)
71. David Guetta, Ava Max & Alphaville: FOREVER YOUNG • (R6)
72. Davi ft Jore & Zpoppa: YKS MUN ONGELMIST • (S6)
73. Tommy Cash: ESPRESSO MACCHIATO • (S3 R18)
74. Sexmane ft Jukka Poika: RASTAT • (S5)
75. Lauri Haav: MATKUSTAJA • (S2 R28)
76. Sexmane: NUORI MUT EI TYHMÄ • (S2)
77. Erika Vikman: MYYNNISSÄ • (S34 R11)
78. DJ Snake ft Bipolar Sunshine: PARADISE (R6)
79. Gracie Abrams: THAT’S SO TRUE (S18 R10)
80. Lola Young: MESSY (S32 R9)
81. Olli Halonen: SUOMINEITO (R10)
82. Ibe: MASIINA (S3)
83. Costee: SEKAISIN (S5 R22)
84. Lauri Haav: LÄÄKE (S1)
85. Lauri Haav: PEOPLE’S CHAMPION (S2)
86. Damiano David: THE FIRST TIME (R12)
87. Alesso ft Nate Smith: I LIKE IT (R11)
88. Ege Zulu: NOSTETAAN MALJA (S7)
89. Alex Warren: TROUBLED WATERS (R7)
90. Lage ft Lauri Haav: YKSIN TÄÄL (S2)
91. Miley Cyrus: END OF THE WORLD (R7)
92. Käärijä: VANTAALAINEN (S5 R14)
93. Olavi Uusivirta: OLLAANKO TÄMÄ KESÄ NÄIN? (S11)
94. Korelon ft Sliki: YLIBUUKATTU (S4)
95. Arttu Wiskari: SUURIA TARINOITA (R9)
96. Bizi: IKÄVÄ MUA (S10)
97. Costi ft Turisti: KOODISTO (S4)
98. David Guetta & Sia: BEAUTIFUL PEOPLE (R11)
99. David Guetta & Alesso ft Madison Love: NEVER GOING HOME TONIGHT (R12)
100. Minttu: PAPERIHAAVOJA (R12)
lauantai 8. elokuuta 2026
Ensi kerralla sitten
”Tulee kun on tullakseen” -strategiani törmäsi realiteetteihin, kun minulta kyseltiin 2025-hittivuosilistan kärkikymppiä seuraavaan Mitä Missä Milloin -kirjaan. Pitänee vähän vetää rajoja. Radiolistan kärkikympissähän on yhä selvästi viimevuotisia hittejä (Voiko enkelitkin eksyä, Tähdet, Ai että), mutta niiden tilanne on lopullisen näköinen. Kaikilla on 40 viikkosijan kiintiö täynnä, eli pistepotti karttuu hitaammin eikä järjestys muutu.
Radiopisteiden maksimin saavuttaa viettämällä 40 viikkoa listaykkösenä. Ihan tähän ei (toistaiseksi) ole ylletty, mutta muistakin mitalisijoista saa hyvät pisteet. Voiko enkelitkin eksyä on kärjessä ja sen tuntumassa loputtomasti haahuiltuaan kerännyt yli 96 prosenttia maksimista! Singlelistapisteiden vuosivertailussa biisi on vasta sijalla 19.
Siirtopäätös kohdistuu pariin muuhun kappaleeseen, joiden paras singlesija on myös viime vuodelta, mutta radiosoitto käynnistyi niin vitkastellen, että tyhjiä pistesarakkeita on yhä pariksi kuukaudeksi. Aliisa Syrjän Sydän on rikki on helppo myöhentää 2026-hitiksi, koska vireän rotaation lisäksi sen striimaukset ovat elpyneet kevään suvantovaiheesta takaisin Top 20 -tasolle eli ajankohtaisuuden tuntu on yhä vahva.
Toinen siirtokohde, Viivin Aamun kuiskaus, katosi singlelistalta jo tammikuussa, mutta radiokannatus on yhä huipussaan. Eikä kyse ole siitä, että Vain elämää -vetäisyä soitettaisiin vain Nelosen kanavilla, vaan se on vuoden viidenneksi luukutetuin Pop FM:llä – lähes kolminkertainen soittomäärä Suomipopiin verrattuna. Eli kun nämä kaksi jätetään odottamaan vuoroaan, hittivuosilista 2025 on valmis julkistettavaksi huomenna.
torstai 6. elokuuta 2026
Retrokierros vko 32/26
Hank Solo: Söpö •
Monen hitin tuottaja ja kirjoittaja julkaisi ”soolosinglen”, jonka vokalisteina toimivat ainakin Sanni ja Kasmir. Siitä tuli striimiykkönen ja latausnelonen, mutta radio myönsi vain sijan 59.
20 vuotta sitten
Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Rakkaus ei oo pysyvää •••
Teuvalaisten voittokulku eteni radioon, josta tienattiin kolmossija – samoin 50 hittiä -listalta. Maailma on renki -albumi tilastoitui puolen vuoden ajan korkeimmillaan neljäntenä.
30 vuotta sitten
Backstreet Boys: Get Down (You’re the One for Me) •••
Orlandolaisviisikon läpilyönti tapahtui hitaasti: biisi roikkui 50 hittiä -listalla 22 ja albumi tahollaan 36 viikkoa, parhaat sijat kuusi ja viisi. Radio- ja singlemerkinnät matalampia, 12 ja 18.
40 vuotta sitten
Level 42: Lessons in Love •••
Kotona briteissä oli koottu jo kahdeksan Top 40 -hittiä, mutta täällä oltiin ensikertalaisia ja kiivettiin kerralla kakkosiksi. Aloitteleva iskelmäyhtye Finlanders levytti version Rakastutaan.
50 vuotta sitten
Tapani Kansa: Hafanana •••••
Kotoistus Afric Simonen hitistä kasvoi artistin isoimmaksi listamenestykseksi sitten 1960-luvun, singlekolmoseksi ja jukebox-kakkoseksi. Kesän lapsi -albumi käväisi paalupaikalla asti.
tiistai 4. elokuuta 2026
Katu kohti radiota
Kuten keväällä lupailin, olen nyt päivittänyt omaan tietokantaani Suomen radiolistan sijat 21–40 niiden hittien osalta, jotka olivat valmiiksi mukana muista ansioista. Täydennyksiä saivat lähinnä radion vieroksumat musiikkityylit (rock, rytmipop). Eniten hyötyi Don huonot, seitsemän bonussijaa. Kuudella palkittiin CMX, HIM, Jennifer Lopez ja The Rasmus. Viiteen ylsivät Apulanta, Beyoncé, Kotiteollisuus, Linkin Park, Britney Spears, Tiktak, U2 ja Yö.
Tilastoista on jo ennenkin näkynyt, kuinka kivulloisesti mutta lopulta onnellisesti monen suosikkibändin radiokannatus lähti liikkeelle. The 69 Eyes, HIM, Negative, Nightwish, Tehosekoitin, Ultra Bra jne. Oma lukunsa oli Apulanta, jolle vasta kahdestoista ykkössingle Kadut (2001) toi edes jonkinlaisen radiomerkinnän (#39). Sen jälkeen Hiekka ja Jumala ylsivät jopa sijalle 23, huh.
Tällä välin alkuvuonna 2003 Irina löi läpi Juulian totuudet -singlellä, joka kuten sen neljä seuraajaakin oli Top 5 -radiohitti ja Toni Wirtasen kirjoittama. Tästä ilmeisesti tehtiin päätelmiä, koska kun Apulanta palasi tauolta kesällä 2004, Vasten mun kasvojani soitettiin seitsemänneksi ja suosio vakiintui ylemmäs. Ekaa radioykköstä (Paha ihminen) saatiin tosin odottaa vuoteen 2008, mutta niitäkin on koossa nyt viisi.
lauantai 1. elokuuta 2026
Napitukset 7/2026
••• (3000)
Aliisa Syrjä: Sydän on rikki
Isac Elliot ft Turisti: Mannerheim
Isac Elliot ft Mirella: Palamaan
•• (2000)
Ani ft Sara Bee: Tuhlaajapoika
• (1000)
Mirella ja Lauri Haav: Pidä kii
Elastinen ft Sara Bee: Uskomaton
Isac Elliot: Sinfoniaa
Axel Kala ft Gettomasa: Koodit pääl
Jami Faltin: Valokuvii
Keiju ft Momo: 10!
Isac Elliot ja Ares: Eilinen
torstai 30. heinäkuuta 2026
Retrokierros vko 31/26
Major Lazer ft Justin Bieber & Mø: Cold Water •••
Kalifornialaiskombon kolmas iso menestys, radiosoiton kolmonen, striimien ja latausten kärjessä. Se aloitti Bieberin hämmentävän fiittausvuoden, vierailut neljällä ykkössinkulla.
20 vuotta sitten
Zen Café: Rakastele mua ••
Viimeisen albumin (Stop, #1) avaussingle pärjäili tasaisesti: trion paras radiosija 2, myynnin nelonen ja 50 hittiä -kolmonen. Ehti myös näyttäytyä 2007 aloittaneella latauslistalla.
30 vuotta sitten
Captain Jack: Soldier Soldier ••
Saksalaisporukan The Mission oli pitkäikäisimpiä eurodance-albumeita, 39 listaviikkoa. Siitä lohkottu single oli myynnissä kuudes ja 50 hitin neljäs. Kiss FM antoi sille voimasoittoa.
40 vuotta sitten
Madonna: Papa Don’t Preach •••
Neljä viikkoa kärjessä komeilleen True Blue -albumin toinen single ostettiin myös ykköseksi ja soitettiin jukebox-listan kolmanneksi. Madonna on esittänyt teiniraskaushittiään vielä 2020-luvullakin.
50 vuotta sitten
Vicky: Näinkö aina meille täällä käy •••••
Suomalaiskäännös hyötyi siitä, että sen ilmestyessä Ain’t That Just the Way, tv:n Sheriffi McCloud -sarjassa katsojat hurmannut biisi ei ollut vielä saatavilla. Single- ja jukebox-ykkönen.
tiistai 28. heinäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 6
Valikoivammin toimi The Rasmus, jonka kahdeksan edustajaa tulivat vain kolmelta albumilta. Dead Letters (2003) on historian ainoa neljä yli 2000 pisteen lohkaisua kestänyt levy, edes useiden esittäjien soundtrackit eivät yllä sen rinnalle. Myös Apulanta on kahdeksassa lohkohitissä, joista muutama oli niitä kuuluisia kymmenen markan sinkkuja.
Kotimaan toivojen edestä hopeamitalin vei kuitenkin yllättäjä Britney Spears: viideltä albumilta yhdeksän lohkaisua, joista kaikki paitsi yksi jäi 2000 ja 3000 pisteen väliin. Seitsemään ylsi Michael Jackson, kuuteen Haloo Helsinki! ja Nightwish, kaikki neljän albumin raidoilla. Viisi saivat kokoon Eppu Normaali, Metallica, Pink, Tiktak ja Jenni Vartiainen. Sarja päättyy.
lauantai 25. heinäkuuta 2026
Potkua rajan takaa
Jos tuontimusalle laadittaisiin omaa listaa, sen ykkösinä olisi tänä vuonna nähty oheiset esitykset. Sulkeissa näkyvät todelliset sijoitukset. Seassa on muun muassa vuosien 2015 ja 1982 tarjontaa.
1/26 – (8) Taylor Swift: The Fate of Ophelia
2/26 – (12) Taylor Swift: The Fate of Ophelia
3/26 – (12) Taylor Swift: The Fate of Ophelia
4/26 – (20) Taylor Swift: The Fate of Ophelia
5/26 – (29) Harry Styles: Aperture
6/26 – (25) Zara Larsson: Lush Life
7/26 – (21) Bad Bunny: DTMF
8/26 – (26) Bad Bunny: DTMF
9/26 – (29) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
10/26 – (15) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
11/26 – (15) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
12/26 – (13) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
13/26 – (15) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
14/26 – (18) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
15/26 – (17) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
16/26 – (20) Pink Pantheress ft Zara Larsson: Stateside
17/26 – (18) Justin Bieber ft Nicki Minaj: Beauty and a Beat
18/26 – (9) Justin Bieber ft Nicki Minaj: Beauty and a Beat
19/26 – (8) Justin Bieber ft Nicki Minaj: Beauty and a Beat
20/26 – (14) Justin Bieber ft Nicki Minaj: Beauty and a Beat
21/26 – (2) Dara: Bangaranga
22/26 – (2) Dara: Bangaranga
23/26 – (10) Dara: Bangaranga
24/26 – (17) Dara: Bangaranga
25/26 – (25) Dara: Bangaranga
26/26 – (36) Michael Jackson: Billie Jean
27/26 – (38) Temper City: Self Aware
28/26 – (35) Temper City: Self Aware
29/26 – (31) Temper City: Self Aware
30/26 – (12) Shakira & Burna Boy: Dai dai
torstai 23. heinäkuuta 2026
Retrokierros vko 30/26
Laura Voutilainen: Miks ei ••
Pärjäiltyään yli 20 vuotta lähinnä radiosoittovetoisesti artisti yllätti parilla kunnon striimihitillä. Tuon kymppisijan lisäksi Miks ei oli latausten nelonen ja radiolistan yhdeksikkö.
20 vuotta sitten
Katri Ylander: Onko vielä aikaa •••
Toisen Idols-kauden kakkosen levytysura alkoi vahvasti, kun debyytti nousi sekä 50 hittiä- että radiokärkeen. Esikoisalbumi otti kolmossijan ja poiki kolme muutakin Top 20 -radiobiisiä.
30 vuotta sitten
Fugees: Killing Me Softly ••••••
Hiphoptrion sinkku Fu-gee-la ehti herättää huomion, kunnes pian jäi jättihitin jalkoihin. 1970-luvulta myös käännöksenä tuttu laulu rynni kärkeen sekä single-, radio- että 50H-tilastossa.
40 vuotta sitten
Lionel Richie: Dancing on the Ceiling ••
Megamenestys Can’t Slow Downin seuraaja-albumin nimiraita eteni kolmanneksi ja itse pitkäsoitto kuudenneksi. Musiikkivideon pyörivä huone matkittiin Fred Astairen elokuvakohtauksesta.
50 vuotta sitten
Harpo: Moviestar ••
Ruotsalaisen Jan Svenssonin biisi ostettiin ykköseksi useissa Euroopan maissa kuten Länsi-Saksassa, mutta sillä kesti yli vuoden saavuttaa meidän kärkikymppimme. Taustalla lauloi Abban Frida.
tiistai 21. heinäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 5
10. Hurriganes: GET ON (1975) ••••••
Roadrunnerin eka single ilmestyi muutama viikko albumin perässä. Julkaisuun kai vaikutti European Pop Jury -ohjelman voitto.
9. Fugees: KILLING ME SOFTLY (1996) ••••••
The Score -albumin ensimaistiainen Fu-gee-la löydettiin myös meikätilastoihin juuri ennen kuin tämä rynni ykköseksi.
8. The Rasmus: CHILL (2001) ••••••
Uuden artikkeli- ja ruotsalaisavusteisen vaiheen aloittaneen Into-albumin toinen single.
7. Adele: SET FIRE TO THE RAIN (2011) ••••••
Markkina-alueesta riippuen 21-albumin toinen tai kolmas single, mutta lohkaisu yhtä kaikki.
6. Sunrise Avenue: FAIRYTALE GONE BAD (2006) ••••••
Harva sitä muistanee, mutta On the Way to Wonderlandin kaksi ekaa poimintaa All Because of You ja Romeo kävivät singlelistalla.
5. Boney M.: RASPUTIN (1978) ••••••
Edeltäjä Rivers of Babylon oli vielä isompi hitti, mutta emoalbumi Night Flight to Venus jäi silti kakkoseksi Saturday Night Feverin taakse.
4. Roxette: THE LOOK (1989) •••••••
Ruotsissa tämä Per Gesslen laulusuoritus oli Look Sharpin kolmas single, koska haluttiin painottaa Marie Fredrikssonin roolia päävokalistina.
3. No Doubt: DON’T SPEAK (1997) •••••••
Tragic Kingdom -albumin ekat singlet olivat Just a Girl ja Spiderwebs.
2. Alannah Myles: BLACK VELVET (1990) ••••••••
Kanadassa jo vuosi ennen täkäläistä huomiota julkaistun esikoisalbumin avaussingle oli Love Is, josta meillä tuli ihan ok follow-up.
1. Jenni Vartiainen: MISSÄ MURUSENI ON (2010) ••••••••
Seilin ensinäyte En haluu kuolla tänä yönä oli jo mahtimenestys, mutta kolmas single pisti vielä paremmaksi: toistakymmentä viikkoa sekä single- että radiolistan ykkösenä.
lauantai 18. heinäkuuta 2026
Vuorovedolla läpi vuoden?
Liekinheittimen valtakausi radiolistalla päättyi (toistaiseksi), kun se 19 kärkiviikon jälkeen suistettiin kolmanneksi. Näin saatiin vihdoin uusi ykkönen? Eheipäs, vaan vielä vanhempi, ennen Linda Lampeniusta ja Pete Parkkosta 15 viikon ajan tilastoa johtanut Haloo Helsingin Voiko enkelitkin eksyä. Paluu kärkeen 19 viikon tauolta on arvatenkin listahistorian ennätys.
Oheinen graafi kertoo noiden biisien voimasuhteiden kehityksen, klikkaa suuremmaksi. Meillä on siis tosiaankin tältä vuodelta yhä vain kaksi radioykköstä. Kuinka kauan tämä voi jatkua? Listan hidastuminen on selvä ilmiö, eikä sille näy takarajaa. Jos singlehitillä voi kestää vuoden saavuttaa huippunsa radiosoitossa (esimerkki Kävi miten kävi), niin miksei saman tien kaksi tai kolme vuotta?
Suurimman kanavamme Radio Suomen listapainoarvo on vähäinen niukan rotaation takia. Virallisesti siellä soi vain yksi biisi edes kahdesti päivässä (tällä viikolla Portion Boys & Komiat -yhteistyö Koko Suomi tanssii), mutta euroviisuhuuma kumoaa tämänkin säännön. Biisit.infon mittauksissa Liekinheitin soi UMK-finaalin jälkeisenä päivänä 1. maaliskuuta kuusi kertaa. Huhtikuun alussa Radio Suomen sivuilta katosi kappalenäyttö, jollaisten varassa biisit.info toimii.
torstai 16. heinäkuuta 2026
Retrokierros vko 29/26
Alma: Karma •••
Idolsista miten kuten muistettu artisti avasi vahvasti edeten latausten ykköseksi, striimien kuudenneksi ja radiolistan 13:nneksi. Syksyllä biisi oli mukana Dye My Hair -ep:llä.
20 vuotta sitten
Agents & Jorma Kääriäinen: Unohtumaton ilta •
Monesti jo 50-luvulla levytetty venäläisbiisi (Padmoskovnye vechera) on kuutossijoineen kombon menestynein myyntisingle. Radiolistalla oltiin yhdeksänsiä ja 50 hitissä seitsemänsiä.
30 vuotta sitten
Mr. President: Coco Jamboo •••••••
Eurodance alkoi vihdoin kelvata laajemminkin radiomusiikiksi Suomessa, tälläkin mentiin listakakkoseksi. Singletilaston kolmonen, 50H-ykkönen ja neljä viikkoa albumilistan kärjessä.
40 vuotta sitten
Doctor & The Medics: Spirit in the Sky •
Myös Norman Greenbaumin alkuperäinen (1970) pistäytyi listallamme, mutta tämä lontoolaisryhmä kiipesi kolmoseksi asti. Kolmannen kerran biisin nosti brittiykköseksi Gareth Gates vuonna 2003.
50 vuotta sitten
Freeman: Ajetaan tandemilla •••••
Itse sävelletty ja Hectorin sanoittama debyyttisinkku kiipesi ykköseksi ja jukebox-kakkoseksi. Pian tandemia poljettiin Finnhitsin tv-mainoksessa Markku Aron ja Katri Helenan kanssa.
tiistai 14. heinäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 4
23. Toni Braxton: UN-BREAK MY HEART (1997)
Secrets-albumia pohjusti single You’re Makin’ Me High, tämä seurasi kuten balladit usein seuraavat ei-balladeja.
22. The Weeknd: SAVE YOUR TEARS (2021)
Viisi kuukautta After Hours -albumin jälkeenkin biisistä jaksettiin innostua, osittain koska tarjolla oli myös duettoversio Ariana Granden kanssa.
21. Shakira: UNDERNEATH YOUR CLOTHES (2002)
Ennen tätä Laundry Servicelta irrotettiin jättihitti Whenever, Whereverin lisäksi espanjankielisille markkina-alueille Te dejo Madrid.
20. Aqua: BARBIE GIRL (1997)
Maailmanvaivan aiheuttaja oli vasta kolmas single esikoislevyltä Aquarium. Eka oli Roses Are Red.
19. Barbra Streisand: MEMORY (1982)
Kokoelma-albumilta jälkikäteen poimittu hitti on harvinaisuus. Cats-musikaaliin tehdyn biisin levytti ensin brittikuutoseksi Elaine Paige.
18. Aikakone: ODOTA (1995)
Kolmen sinkun pohjustaman Tähtikaaren taa -esikoisalbumin perässä listat valloitti sen suurin hitti.
17. Madonna: SORRY (2006)
Confessions on a Dance Floorin toinen single.
16. The Human League: DON’T YOU WANT ME (1982)
Bändi ei halunnut Dare-albumilta neljättä sinkkua eikä etenkään sen päätösraitaa. Lienevät sittemmin muuttaneet mielensä.
15. Avicii: HEY BROTHER (2013)
Vaikka bluegrass-vokalisti Dan Tyminskiä piti vähän suostutella mukaan, True-albumin kolmannen sinkun ykkössijarivistö kertoo toimivuudesta.
14. Dingo: LEVOTON TUHKIMO (1984)
Biisi tilastoitui paremmin vuoden 1993 kokoelman vauhdittajana kuin Nimeni on Dingo -esikoisen lohkaisuna.
13. Chisu: KOHTALON OMA (2011)
Tämä oli yksi Kun valaistun -alkuperäisalbumin kolmesta hitistä. Jatkopainos tuotti kaksi lisää.
12. Michael Jackson: BILLIE JEAN (1983)
Thrillerin toisen singlen pistepottiin on ynnätty myös tämänvuotinen listamenestys.
11. Hector: OLEN HAUTAUSMAA (1974)
Tarkat julkaisupäivät eivät ole tiedossa, mutta myyntilistalle single nousi vasta neljä kuukautta Herra Mirandos -albumin jälkeen.
lauantai 11. heinäkuuta 2026
Viiden vuosikymmenen ykkönen
Lähes päivälleen 40 vuotta aikaisemmin ilmestynyt True Blue toi Madonnalle ekan paalupaikan Suomen albumitilastosta, ja muita ykkössijoja ovat netonneet Like a Prayer (1989), I’m Breathless (1990), The Immaculate Collection (1990), Erotica (1992), Something to Remember (1995), Ray of Light (1998), Music (2000), Confessions on a Dance Floor (2005), Hard Candy (2008) ja MDNA (2012). Eli niitä on nyt kertynyt viidellä vuosikymmenellä.
Fyysiseen myyntiin painottuminen enteilee nopeaa, jopa dramaattista pudotusta – ainakaan Madonnan listallaoloennätys ei ole uhattuna. Se on 35 viikkoa ja kolmen eri levyn nimissä: Like a Virgin, Confessions on a Dance Floor ja Celebration. Striimimarkkinoiden nykyrealiteetteihin verrattuna tuo ennätys tuntuu vaatimattomalta, sillä melkein puolella tämän viikon Top 50 -albumeista on enemmän läsnäoloa.
torstai 9. heinäkuuta 2026
Retrokierros vko 28/26
Mike Perry ft Shy Martin: The Ocean •••
Sitkeän tropical house -hitin tekijänimien takana olivat ruotsalaiset Mikael Persson ja Sara Hjellström. Huippusijoina striimien kuudes, radiosoiton kymmenes ja latausten 15:s.
20 vuotta sitten
Antti Tuisku: Sekaisin •••
Tuisku julkaisi syksyllä yhtäaikaiset albumit New York ja Rovaniemi, ja Sekaisin oli esimakua ensinmainitulta. Siitä tuli myyntikakkonen, 50 hittiä -kolmonen ja radiolistan 23:s.
30 vuotta sitten
Bryan Adams: The Only Thing That Looks Good on Me Is You ••
Megahittien aika oli Adamsilta jo takana, mutta peruskannatus pysyi vielä turvallisen tasaisena: 18 til I Die -albumi ylsi kolmoseksi, single oli radiossa #5, myynnissä #9 ja 50H #4.
40 vuotta sitten
Topi Sorsakoski & Agents: Sydänsuruja •
Topin uran toinen listahitti soitettiin jukeboxien kolmanneksi. Alkuperäinen oli Ted Weemsin Heartaches (1947), jonka Saukki käänsi Olavi Virralle 1960. Mukana ykkösalbumilla In Beat.
50 vuotta sitten
Danny: Pelkkää tulta / Vielä vaan •
Kuusamon menestyksen jälkeen artisti teki paljon discokäännöksiä. Vielä vaan (That’s the Way I Like It) kävi singlelistan 22:ntena ja sen b-puoli Pelkkää tulta (I’m on Fire) jukebox-seiskana.
tiistai 7. heinäkuuta 2026
Leipä palasina maailmalla
Kyseessä on Michael-leffasta siivet saanut Michael Jacksonin Billie Jean, ja sen sysääjät olivat aikajärjestyksessä Draken Make Them Cry, Olivia Rodrigon The Cure, Justin Bieberin Beauty and a Beat, Ariana Granden Hate That I Made You Love Me, Taylor Swiftin I Knew It, I Knew You ja Olivia Rodrigon Stupid Song. Nyt kärjessä päivystää jalkapallokisojen tunnuskappale, Shakiran ja Burna Boyn Dai Dai.
Global-tilasto on siitä kiinnostava, että se arvostaa suosion maantieteellistä laajuutta, joka Billie Jeanillä on omaa luokkaansa. Spotifyn 69 markkina-alueesta se on noussut ykköseksi vain neljässä, nekin kaikki pieniä: Sveitsi, Belgia, Islanti ja Yhdistyneet arabiemiraatit. Isoista se ylsi USA:ssa ja Saksassa kakkoseksi, briteissä kolmanneksi. Ruotsistakin irtosi pronssimitali, meiltä vain 19. sija.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2026
Napitukset 6/2026
••••••••• (9000)
Isac Elliot: Ai että
••••••• (7000)
Ahti & Behm: Tähdet
•••••• (6000)
Linda Lampenius & Pete Parkkonen: Liekinheitin
•• (2000)
Minttu: Everest
Ahti: Sisko ja sen veli
Lounaonline: Motion
• (1000)
Alex Warren: Fever Dream
Gettomasa: Onko jossain
Ani ft Sara Bee: Tuhlaajapoika
Helmi Marleena: Juhannusvalssi
Bebe Rexha & Faithless: New Religion
Minttu: Maailma on mun
perjantai 3. heinäkuuta 2026
Valikoiva peräkkäisyys
Isac Elliotin ja Aresin uutuus Eilinen ei kyennyt pudottamaan Jami Faltinia singlelistan kärjestä, mutta pistäytyi ykkösenä Spotifyn päivälistalla, mikä inspiroi levy-yhtiön tiistaina tällaiseen väitteeseen: Isac Elliot on ensimmäinen artisti Suomessa, joka on saavuttanut kappaleillaan 11 Spotify-ykköstä peräkkäin, joista kymmenen vuoden sisään. Vaikka on totta, että huhtikuun 2025 Vanhasta uuteen -sinkusta eteenpäin on kertynyt 11 ykköstä, häkellystä aiheuttaa tuo sana ”peräkkäin”.
Potissa ovat mukana helmikuisen Mansion Music -albumin raidat Palamaan ja Mannerheim, mutta samalta levyltähän tilastoituivat myös Four Seasons #3, Vihdoinkin täällä #4, Parasta aikaa #4, Reissumies #9 ja Hiffaa aikanaan #11. Pottiin sisältyy monta yhteistyöbiisiä, mutta Averagekidluken kanssa tehty Anna armoo #3 sivuutettiin sopivasti. No, tuskin tämä on ensimmäinen kerta, kun peräkkäin-tyyppiset avainsanat riisutaan tiedotteissa täysin merkityksettömiksi.
Eilisen lisäksi singlelistan varmanpäälle-duettoja tarjoavat Olga ja Mirella (Kansallisaarre #4), Sanni ja Ville Galle (Ei vittu mä rakastuin taas #23) sekä Ellimei ja Kaukua (Voidaaks rikkoo hiljaisuus #28). Sanni julkaisi kaksi viikkoa Rakastavaiset-albuminsa jälkeen uuden biisin ja lisäsi sen ”deluxe”-painokselle. Operaatio kohensi syöksyyn lähtenyttä albumilistasijaa kolme pykälää, 17–14.
torstai 2. heinäkuuta 2026
Retrokierros vko 27/26
Alan Walker: Sing Me to Sleep •••
Jättimenestys Fadedin seuraaja jäi alempiin huippusijoihin (striimien neljäs, latausten kymmenes, radion seitsemäs), mutta viehätys oli pitkäkestoinen. Vokalistina jatkoi Iselin Solheim.
20 vuotta sitten
Maj Karma: Rukous ••
Singlemyynnistä tuli kakkos- ja 50 hittiä -listalta kymmenes sija. Radiosoitollakin hätyyteltiin tilastoja. Ukkonen-albumi oli yhtyeen ainoa ykkönen ja pitkäikäisin listavieras (19 viikkoa).
30 vuotta sitten
E-rotic: Fritz Love My Tits ••
Vaikka saksalaisprojektin vokalistit vaihtuivat läpimurtolevyn jälkeen, toinen albumi The Power of Sex ylsi kakkoseksi, samoin tämä single. Radioista Kiss FM suostui hiukan soittamaan.
40 vuotta sitten
Eurythmics: When Tomorrow Comes •••
Kakkoseksi kiivennyt Revenge-albumi oli kaksikon menestynein Suomessa, ja sen ensimmäinen single (#7) keräsi yllättäen suurimmat hittipisteet. Ei julkaistu USA:ssa sinkkuna.
50 vuotta sitten
Afric Simone: Hafanana ••
Mosambikilaisheppu sai uransa käyntiin muutettuaan managereineen Pariisiin. Ensin tilastoitui Ramaya, sitten tämä singlelistan viidentenä ja jukebox-kymppinä. Albumikin nousi seitsemänneksi.
tiistai 30. kesäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 3
24. Lady Gaga: ALEJANDRO (2010)
25. Neon 2: KEMIAA (1993)
26. Demis Roussos: MY ONLY FASCINATION (1974)
27. Bomfunk MC’s: FREESTYLER (1999)
28. Katy Perry: HOT N COLD (2008)
29. Led Zeppelin: WHOLE LOTTA LOVE (1970)
30. Shania Twain: THAT DON'T IMPRESS ME MUCH (1999)
31. Laura Närhi: MÄ ANNAN SUT POIS (2011)
32. Madonna: LA ISLA BONITA (1987)
33. Matti ja Teppo: NÄITÄ POLKUJA TALLAAN (1981)
34. Adele: SOMEONE LIKE YOU (2011)
35. Ed Sheeran: PERFECT (2017)
36. Yö: JOUTSENLAULU (1985)
37. Jason Donovan: SEALED WITH A KISS (1989)
38. Nightwish: SLEEPING SUN (1999)
39. Chisu: SAMA NAINEN (2010)
40. Maroon 5: THIS LOVE (2004)
41. Jenni Vartiainen: DURAN DURAN (2011)
42. Lionel Richie: HELLO (1984)
43. Erkki Liikanen: MEIÄ VEERA (1975)
44. Apulanta: RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ (2009)
45. HIM: RIGHT HERE IN MY ARMS (2000)
46. Haloo Helsinki!: REIVILUOLA (2022)
47. Anssi Kela ft Alexandra: PUISTOSSA (2001)
48. Pink: U + UR HAND (2006)
49. Kim Wilde: YOU CAME (1988)
50. Cheek ft Yasmine Yamajako: SYYPÄÄ SUN HYMYYN (2012)
51. The Offspring: SELF ESTEEM (1995)
52. Madonna: DEEPER AND DEEPER (1993)
53. Abba: MONEY MONEY MONEY (1977)
54. Happoradio: PUHU ÄÄNELLÄ JONKA KUULEN (2009)
55. The Baseballs: HOT N COLD (2010)
56. J. Karjalainen yhtyeineen: MIES JOLLE EI KOSKAAN TAPAHDU MITÄÄN (1992)
57. Paul Oxley’s Unit: SPANISH BARS (1982)
58. The Rasmus: SAIL AWAY (2005)
59. Cheek ft Jonne Aaron: ANNA MÄ MEEN (2012)
60. Sturm und Drang: INDIAN (2007)
61. Kwan: LATE (2001)
62. Terence Trent D’Arby: SIGN YOUR NAME (1988)
63. Britney Spears: BORN TO MAKE YOU HAPPY (2000)
64. Haloo Helsinki!: MAAILMA ON TEHTY MEITÄ VARTEN (2013)
65. Michael Jackson: SMOOTH CRIMINAL (1988)
sunnuntai 28. kesäkuuta 2026
36525. päivänä
Pariskunta näytteli pariskuntaa komediassa Ollako vai eikö olla – siinä leffa! (To Be or Not to Be, 1983), joka sijoittui Adolf Hitlerin valtaamaan Puolaan. Hitiksi siitä lohkesi To Be or Not to Be (The Hitler Rap), jossa Brooks rappasi omaa tekstiään luontevammin kuin esim. kukaan yli 40-vuotias muun alan suomalaisjulkkis ikinä. Hän ehti nuorena sotia Saksaa vastaan ja oli saksanjuutalaisen isän poika, joten asenne natseja kohtaan oli selvillä.
Single ei menestynyt USA:ssa, mutta muualla siitä pidettiin. Brittilistan sija oli #12, Länsi-Saksan #11, Australian #3, Ruotsin #2 ja Norjan #1. Suomen myyntilistalle se nousi maaliskuussa 1984, eteni yhdeksänneksi ja vietti viisi kuukautta Top 30:ssä. Seuraavaan lista-artistin satavuotisjuhlaan on mahdollisuus vasta 4.10.2029, jolloin toivottavasti kohteena on Leroy Van Dyke.
perjantai 26. kesäkuuta 2026
Jännii partitiivei
Vaikka Faltin artikuloi uskollisesti Mamba-tyyliin, biisin nimessä on yleistyneen tavan mukaan säästetty yksi tavu muuttamalla partitiivipääte i:ksi, Valokuvii. Ensimmäinen lajityypin edustaja listoilla oli Kapasiteettiyksikön 4 elementtii vuonna 2001, mutta seuraajia sille piti odotella 2010-luvulle asti. Nyt niitä on aikakirjoissa jo 84, jos huomioidaan kaikki -ei, -ii, -oi, -ui ja -öi-päätteet.
Kahdesta viimeksimainitusta on vain yksi näyte, Sara Been Solmui ja Madboialin Sääntöi. Seuraavia esimerkkisanoja ei kuitenkaan pidä erehtyä luulemaan osaksi ilmiötä: kii, takii, tarvii, yhtäccii – ne eivät ole partitiiveja. Joskus tilaisuus kahteen typistykseen on jätetty käyttämättä, kuten Elastisen Uusia muistoi ja Evelinan Kylmii väreitä.
Ennen tätä villitystä perinteisen partitiivin käyttö hitinnimissä oli paljon harvinaisempaa. Mutta tulosta on jostain syystä tullut, ja luettelenkin tässä kaikki 27 nappirajan ylittäjää, joista yli puolet on 2020-luvulta.
Mirella: TIMANTTEI (2024) •••••••••
Jukka Poika: SILKKII (2011) •••••
Elastinen: SUPERVOIMII (2018) •••••
Ellinoora: DINOSAURUKSII (2021) ••••
Vesala: MUITAKI IHMISII (2017) •••
Kaukua: 10 000 TUNTII (2025) •••
Evelina: KYLMII VÄREITÄ (2017) ••
Pariisin kevät: TÄMÄN KYLÄN POIKII (2010) ••
Teflon Brothers ft Mariska: LÄHIÖUNELMII (2016) ••
Mikael Gabriel: OLI AIKOI (2020) ••
Gettomasa: MUIJII STADIS (2019) ••
Mouhous: RÄPPII, SEKSII & HUUMEITA (2025) ••
JVG ft Pete Parkkonen: TUULISII (2015) ••
Raappana ft Sini Yasemin: CHILII (2016) ••
Lauri Haav ft Gettomasa: FEIMII (2023) ••
Isac Elliot: SATA ENKELII (2025) ••
Joe L ft William: KÄYTÖSTAPOI (2022) •
Evelina: EI FILTTERII (2016) •
Etta: DEMONEISTA YSTÄVII (2023) •
Davi ft Joalin: SILKKII (2023) •
Etta: SATA SHOTTII (2024) •
Mikael Gabriel: TIMANTTEI (2018) •
Ellinoora & Juha Tapio: HILJAISII HEEROKSII (2020) •
Gettomasa ft Lauri Haav & Shrty: FLANELLEI (2020) •
Cledos ft Jambo: KILSOI (2023) •
Gettomasa ft Paperi T & Lauri Haav: JEESEI (2019) •
Mouhous: ÄÄNII (2019) •
torstai 25. kesäkuuta 2026
Retrokierros vko 26/26
Arttu Lindeman: Läikkyy ••
Tubettajana tunnetuksi tulleen nuorukaisen eka isolle yhtiölle tehty single ylsi kolmeksi viikoksi striimikärkeen ja oli latauskakkonen. Seurasi nippu tasaisesti kutistuneita hittejä.
20 vuotta sitten
Valvomo: Mikä kesä? •••••
Bändin esikoishitti Ovi ois jäi nopeasti jalkoihin, kun seuraaja rynni single- (7 vk), radio- (2 vk), 50 hittiä- (7 vk) ja jopa diskolistan kärkeen. Albumitilastossakin käytiin kolmosena.
30 vuotta sitten
Adam Clayton & Larry Mullen Jr: Theme from Mission: Impossible •••
U2:n basisti ja rumpali versioivat Lalo Schifrinin tv-sarjatunnarin Vaarallinen tehtävä -elokuvaa varten. Instrumentaalista tuli ykkössingle, radioysi ja 50H-nelonen.
40 vuotta sitten
AC/DC: Who Made Who •
Single ostettiin meillä kakkossijalle. Se oli yksi kolmesta uudesta biisistä samannimisellä albumilla, joka toimi Maximum Overdrive -leffan soundtrackinä ja oli listakuutonen.
50 vuotta sitten
Markku Aro: Judy Judy •
Käännös euroviisuissa kahdeksanneksi sijoittuneesta Belgian edustajasta (Judy et Cie) soitettiin jukeboxlistan ykköseksi. Single ilmestyi Philips-merkillä, mutta albumi (#25) Finnlevyllä.
tiistai 23. kesäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 2
66. Bomfunk MC's ft Jessica Folcker: (CRACK IT) SOMETHING GOIN’ ON (2002)
67. Nightwish: BYE BYE BEAUTIFUL (2007)
68. Freeman: KAKSI LENSI YLI KÄENPESÄN (1977)
69. Irina: KYMMENEN KIROSANAA (2006)
70. Backstreet Boys: SHOW ME THE MEANING OF BEING LONELY (2000)
71. Kent: FF (2003)
72. Mariah Carey: WITHOUT YOU (1994)
73. Roxette: FADING LIKE A FLOWER (EVERY TIME YOU LEAVE) (1991)
74. Rihanna: DON’T STOP THE MUSIC (2007)
75. Disco: LEVOTTOMAT TUULET (2002)
76. Anna Abreu: IVORY TOWER (2007)
77. HIM: KILLING LONELINESS (2006)
78. Sonique: SKY (2000)
79. The Rasmus: IN MY LIFE (2003)
80. Nightwish: WISH I HAD AN ANGEL (2004)
81. Bee Gees: STAYIN’ ALIVE (1978)
82. Green Day: BOULEVARD OF BROKEN DREAMS (2005)
83. Spice Girls: 2 BECOME 1 (1997)
84. Ace of Base: HAPPY NATION (1993)
85. Bomfunk MC's ft Elena Mady: HYPNOTIC (2004)
86. Nelly Furtado: SAY IT RIGHT (2007)
87. Melanie C: I TURN TO YOU (2000)
88. Culture Beat: GOT TO GET IT (1993)
89. Haloo Helsinki!: PULP FICTION (2015)
90. Queen: THE SHOW MUST GO ON (1992)
91. Madonna: GIVE IT 2 ME (2008)
92. Sia: MOVE YOUR BODY (2016)
93. Tehosekoitin: PAKKO PÄÄSTÄ POIS (1998)
94. PMMP: OO SIELLÄ JOSSAIN MUN (2005)
95. Lordi: WHO’S YOUR DADDY? (2006)
96. Anastacia: SICK AND TIRED (2004)
97. Cher: STRONG ENOUGH (1999)
98. Apulanta: MATO (1997)
99. Fleetwood Mac: LITTLE LIES (1987)
100. Anastacia: ONE DAY IN YOUR LIFE (2002)
101. Michael Jackson: THRILLER (1984)
102. Nazareth: BAD BAD BOY (1973)
103. Eppu Normaali: VUONNA ’85 (1986)
104. Robbie Williams: SUPREME (2001)
105. Hanson: I WILL COME TO YOU (1997)
106. David Bowie: CHINA GIRL (1983)
107. Enrique Iglesias: TIRED OF BEING SORRY (2007)
108. Nylon Beat: SEKSI VIE JA TAKSI TUO (1999)
109. Pelle Miljoona & 1980: TAHDON RAKASTELLA SINUA (1980)
110. Cher: DOV’È L’AMORE (1999)
111. Eppu Normaali: TAHROJA PAPERILLA (1990)
112. Nightwish: WALKING IN THE AIR (1999)
113. Kotiteollisuus: MINÄ OLEN (2003)
114. Haloo Helsinki!: KUUSSA TUULEE (2015)
115. Anna Puu: SÄÄNNÖT RAKKAUDELLE (2013)
116. Dr. Alban: SING HALLELUJAH (1993)
117. The Black Eyed Peas: SHUT UP (2004)
118. Maroon 5: SHE WILL BE LOVED (2004)
119. The Rasmus: FIRST DAY OF MY LIFE (2003)
120. Uniklubi: KYLMÄÄ (2004)
121. Eppu Normaali: VOI KUINKA ME SINUA KAIVATAAN (1985)
122. Janet Jackson: TOGETHER AGAIN (1998)
123. Ace of Base: WAITING FOR MAGIC (1993)
124. Eminem ft Dido: STAN (2001)
125. Coldplay: HYMN FOR THE WEEKEND (2016)
126. Kake Randelin: TARJA (1982)
127. Tiktak: HEILUTAAN (2004)
128. HIM: THE SACRAMENT (2003)
129. James Brown: LIVING IN AMERICA (1986)
130. Kylie Minogue: THE LOCO-MOTION (1988)
131. Oasis: DON’T LOOK BACK IN ANGER (1996)
132. Marion: EVIVA ESPANJA (1973)
133. Whitney Houston & Enrique Iglesias: COULD I HAVE THIS KISS FOREVER (2000)
134. Madonna: JUMP (2006)
135. Spice Girls: VIVA FOREVER (1998)
136. Dido: LIFE FOR RENT (2004)
137. Juha Tapio: JOTAIN NIIN OIKEAA (2016)
138. Boney M.: SUNNY (1977)
139. Sailor: GIRLS GIRLS GIRLS (1976)
140. Dire Straits: MONEY FOR NOTHING (1985)
141. Shakira: OBJECTION (TANGO) (2002)
142. Crazy Town: BUTTERFLY (2001)
143. Bruce Springsteen: I’M ON FIRE (1985)
144. Texas: SUMMER SON (1999)
145. Bee Gees: NIGHT FEVER (1978)
146. Spice Girls: WHO DO YOU THINK YOU ARE (1997)
147. Tapani Kansa: MELINA (1977)
148. Madonna: HANKY PANKY (1990)
149. Kent: KÄRLEKEN VÄNTAR (2002)
150. Ricky Martin & Christina Aguilera: NOBODY WANTS TO BE LONELY (2001)
151. Jenni Vartiainen: SURU ON KUNNIAVIERAS (2014)
152. Gwen Stefani: COOL (2005)
153. Juice Leskinen Slam: EI ELÄMÄSTÄ SELVIÄ HENGISSÄ (1980)
154. T.A.T.U.: NOT GONNA GET US (2003)
155. Michael Bublé: IT’S BEGINNING TO LOOK A LOT LIKE CHRISTMAS (2012)
156. Metallica: WHEREVER I MAY ROAM (1992)
157. Anssi Kela: NUMMELA (2001)
158. Pink ft Nate Ruess: JUST GIVE ME A REASON (2013)
159. Leevi and the Leavings: SOPIVASTI LIHAVA (1988)
160. Anna Puu: KAUNIS PÄIVÄ (2009)
161. Kaija Koo: SUPERNAISET (2014)
162. HIM: IN JOY AND SORROW (2001)
163. Spice Girls: STOP (1998)
lauantai 20. kesäkuuta 2026
Jojoillen juhannukseen
Kärkipaikan vei tutuksi käynyt nimi Isac Elliot, joka on vuoden sisällä kerännyt tilastosta viisi ykkös- ja neljä kakkossijaa biiseillä Oma vika, Ms. Bad, Sata enkelii, Ai että, Best for You, Palamaan, Mannerheim, Latu on auki ja uutuus Sinfoniaa. Viime viikolla puhuin hitinnimien kierrätyksestä, ja ainoa aiempi sinfonia-sanan käyttö tapahtui 53 vuotta sitten. Silloinkin mentiin ykköseksi, asialla Fredin Rakkauden sinfonia. Helmikuisen Isac-albumin raidoista kolme on yhä Top 20 -sinkkuja.
Albumilistan viikkoennätys on vääjäämättä päätymässä Behm-esikoiselle Draaman kaari viehättää (nyt #24), mutta pari epäselvyyttä pitää vielä setviä. Uusin lista näyttää sille numeroa 299 ja viiden kuukauden tauolta mukaan palanneelle Gettomasan Diplomaatille (#47) numeroa 301, mutta erillisen äänitesivun sijoitusruutuja on kummallakin tasan 300. Molempien edellä on yhä Teflon Brothersin Circus, jonka potti 307 ei ole enää karttunut viime elokuun jälkeen.
torstai 18. kesäkuuta 2026
Retrokierros vko 25/26
Vesala: Älä droppaa mun tunnelmaa ••••
Verrattain vaisusti vastanotettua Tytöt ei soita kitaraa -sinkkua seurasi ryhtiliike: radio- ja latauskakkonen, striimiviitonen. Heti perään tullut Vesala-albumi oli 9 viikkoa listakärjessä.
20 vuotta sitten
Nelly Furtado: Maneater ••
Hittipitoisen Loose-albumin ensimaistiainen nousi singlenä seiskaksi, radiossa 13:nneksi ja 50 hittiä -listalla neljänneksi. Hall & Oatesin samanniminen sinkku (1982) toimi inspiraationa.
30 vuotta sitten
Robert Miles: Fable ••
Children-menestystä seurannut instrumentaali jäi joka listalla pykälän pari alemmas: single #2, radio #19, 50H #5. Viikkoa myöhemmin julkaistu Dreamland-albumi ostettiin kahdeksanneksi.
40 vuotta sitten
Big Country: Look Away ••
Skottiyhtyeen viehätys huomattiin meillä hieman hitaasti, mutta kolmas albumi The Seer harppoi listaykköseksi. Sen ensisingle otti 7. sijan. Big Country oli Provinssirock ’86:n pääesiintyjä.
50 vuotta sitten
Taiska: Mombasa •••
Italialaiseen leffainstrumentaaliin tekstitetty esikoissingle julkaistiin jo 1975 ja oli listalla huhtikuusta lokakuuhun, korkein sija 4. Samanniminen Top 10 -albumi tuli vasta 1977.
maanantai 15. kesäkuuta 2026
Hyvin lohkaistu, osa 1
Taas aliarvioin massan suuruuden, sillä kriteerit täyttäneitä biisejä kertyi lähes 400. Diskasin kaikki, joihin oli singlemuodossa lisätty vokalisteja tai tehty muita radikaaleja muutoksia – lievä remiksailu sallittiin. Kyytiä saivat myös albumin myöhemmille painoksille lisätyt hitit. Soundtrack-raitoja pääsi mukaan jokunen. En aio listata teille kaikkia neljääsataa, mutta graafi sai niistä mukavasti volyymia. Klikkaa suuremmaksi.
Alkuajan osuuksia söi se tapa, että sinkku- ja albumibiisit (jos albumeja edes tehtiin) olivat yleensä erikseen. Suomessa lohkaisut olivat harvinaisia vielä 1980-luvullakin, jolloin maailmalla yleistyi suoranainen lypsäminen, seitsemän hittiä samalta levyltä. Radion merkityksen kasvu 1990-luvulla lisäsi kotimaistakin pilkkomista, samoin 2000-luvun vientimenestys. Vuoden 2008 romahdus liittyy osittain 50 hittiä -listan lopettamiseen.
Ainoat 60-luvun edustajat graafissa ovat pelkkiä alkuperäisbiisejä julkaisseet markkinahäiriköt Irwin Goodman ja Martti Innanen. 20-luvulta kelpuutin vielä The Weekndin ja Haloo Helsingin hitit Save Your Tears ja Reiviluola, joissa erillispromootio (ja vain lievä miksailu) aikaansai uuden elämän. Keskinäiset julkaisujärjestykset on määritelty alkuperämaan tapahtumien mukaan, ja siksi listan kärkipäässä on muutama yllätys – myös yksi tapaus, jossa ensimmäinenkin sinkku ilmestyi vasta albumin jälkeen.
lauantai 13. kesäkuuta 2026
Kierrätys kannattaa
Rutkaa jatkonousua voi veikata 13:ntena debytoineelle Vet Pillows -sinkulle Rakkauden kesä, joka on Ellinooran pikkuhitin (2016) kaima. Samanvuotisen Ollie-singlen Ongelma (#12) nimeä kierrättää Karim B (#38). Sen sijaan Dog Hustlersin Nelisilmä (#19) on duolle ominaiseen tapaan vauhditettu versio vuoden 2011 levytyksestä, joka oli sekä JVG:n että biisillä vierailleen Heikki Kuulan ensimmäinen listamerkintä.
Vesalan ja Olavi Uusivirran Kipee (#28) on tuttu Antti Tuiskun biisinnimenä (#4, 2021). Sitä on laajalti väitetty kaksikon ekaksi yhteislevytykseksi. Porukoilta on unohtunut Pimeä tie, mukavaa matkaa, joka julkaistiin hyvin myyneillä various-projekteilla Synkkien laulujen maa (2006) ja Melkein vieraissa – Tribuutti Leevi and the Leavingsille (2007). Se mahtui mukaan myös Uusivirran kokoelmalle vuonna 2013.
torstai 11. kesäkuuta 2026
Retrokierros vko 24/26
Sanni: Vahinko •••
Keskelle artistin korkeinta suhdannetta ilmestynyt single debytoi latausten ykkösenä ja striimausten kakkosena. Parhaiten kesti radiosuosio (#1), johon sisältyi erikoinen re-entry nelossijalle.
20 vuotta sitten
Tarot: You •
Kun Marco Hietala liittyi Nightwishiin, hänen pääbändinsäkin profiili kohosi. You vietti kaksi viikkoa ykkössinglenä, mutta 50H-sijaksi jäi 15. Albumi Crows Fly Black ostettiin viidenneksi.
30 vuotta sitten
Los Del Rio: Macarena •••••••
Kolme vuotta julkaisunsa jälkeen Espanjan ihme löi kaikkialla läpi Bayside Boysin remixinä. Ykkösviikkojen metsästyksen tulokset: radio 4, 50 hittiä 6, single vain 1 (mutta 9 vk kakkosena).
40 vuotta sitten
Samantha Fox: Touch Me (I Want Your Body) ••••••
Vaikka kolmossivun tyttö ei ollut suomalaisille niin tuttu käsite kuin briteille, Foxin levymenestys oli meillä samaa luokkaa. Singlelistalla mentiin ykköseksi ja jukeboxeissa viitoseksi.
50 vuotta sitten
Kai Hyttinen: Naiset ••
Käännösversiota Sailor-suosikista Girls Girls Girls saatiin odottaa tavallista kauemmin, mutta siitä tuli jukebox-listan nelonen ja Hyttisen viimeinen Top 20 -single.
tiistai 9. kesäkuuta 2026
Kohderyhmässä lopun ikää
En ollut ajatellutkaan, että radiossa voi mainostaa seniorien kuntosaleja, testamenttipalveluita tai omaishoitajien tukivälineitä. Näin huolehdit dementikon nestetasapainosta! En ole kuullut sellaisia Suomen mainoskanavilta. Radio Nostalgia on musiikkilinjauksissaan aika lähellä Boomia, mutta sen katkot tuntuvat täyttyvän samasta massasta kuin muidenkin Bauerin omistamien radioiden. Varttuneempiin vetoavat turvallisuusteemat pääsevät välillä esille, älylukot ja sellaiset.
Boom lähettää sunnuntai-iltapäivisin Vintage Charts -ohjelmaa, jossa käsitellään kahden eri vuoden brittilistat per show. Suomessakin on samantyyppinen hanke, torstaisin klo 14 Roll FM:stä tuleva Suosikin lista. Siellä soivat vuorotellen single- ja albumitilastot, viime aikoina loppuvuodelta 1972. Juontajan taustoitukset ovat välillä aika levottomia, mutta kuulostele silti.
lauantai 6. kesäkuuta 2026
Kaimoja ja kuhnailijoita
Ykkössinkku Pidä kii ei ole sama biisi kuin Muskan tai Irinan aiemmat samannimiset hitit, ja tutusti on ristitty muutama muukin uutuus. Cledosin Tää tunne (#24) on eri kappale kuin Aliisa Syrjän listadebyytti (#25, 2022), sama tilanne Samuellin sijan 32 Satumaalla (Reijo Taipale #2, 1962, Senya #35, 2025). Elastisen Uskomaton (#9) on yllättäen ainoa tuon niminen. Siinä fiittaava Sara Bee vierailee myös sijoilla 3 (Ani: Tuhlaajapoika) ja 22 (Korelon: Poikaystävä).
Kesäkuussa 2025 ykkösenä juhlinut JVG:n ja Emma & Matildan Kävi miten kävi nousi nyt vuotta myöhemmin ensi kertaa radiolistan kärkikymppiin (#9). Tällaisina hetkinä tuntuu siltä, että 2025-hittivuosilista ei valmistu ikinä. Erityisen hassu tilanne on alkuvuotta dominoivien UMK- ja viisubiisien kannalta. Vaikka tämänvuotisetkin viisut tuoksuvat jo menneen talven lumilta, niin yhä joudumme epämääräisen ajan odottamaan edellisen satsin ichkommejen ja barabadabastujen vuosisijoituksia.
torstai 4. kesäkuuta 2026
Retrokierros vko 23/26
Teflon Brothers ft Ressu Redford & Heavyweight: Hubba Bubba ••
Circus-albumia pohjustaneista kahdeksasta singlestä tämä oli kuudes. Latausten ykkös- ja striimien kakkossija oli näyttävä listapaluu Ressu Redfordille, joka ei ole ihan hubbabubba-sukupolvea.
20 vuotta sitten
Juanes: A dios le pido ••••
La camisa negran seuraaja julkaistiin espanjankielisille markkinoille jo neljä vuotta aiemmin, mutta sekös ketään haittasi: kaksi viikkoa radiolistan ykkösenä ja 50 hittiä -kakkossija.
30 vuotta sitten
Fool’s Garden: Lemon Tree ••
Monen Euroopan maan ykköshitti keräsi meiltä sarjan #3 (radio), #11 (single) ja #4 (50H). Albumilistallakin saksalaisbändi viihtyi 15 viikkoa, mutta parhaaksi sijoitukseksi jäi vain 21.
40 vuotta sitten
Pate Mustajärvi: Synnyimme lähtemään •
Eka sooloalbumi Nyt! (1984) sisälsi pelkkiä vanhoja käännösbiisejä, ja linja jatkui Springsteen-coverilla (Born to Run). Singlelistalla mentiin kahdeksanneksi, jukeboxeissa yhdeksänneksi.
50 vuotta sitten
Tina Charles: I Love to Love •••
5000 Voltsin I’m on Fire -hitillä esittäytynyt lontoolainen eteni singlelistan kuudenneksi ja samannimisellä albumilla neljänneksi. Charles esiintyi elokuussa 1976 Helsingin Kulttuuritalolla.
tiistai 2. kesäkuuta 2026
Juhlinta tietää viitossijaa
Sesonki-ilmiöt ovat toki tuttuja jouluntienoolta, mutta yksittäisten päivien vaikutus tuntuu koko ajan kasvavan. JVG:n Ikuinen vappu kävi kuukausi sitten korkeammalla kuin moneen vuoteen, viidentenä. Toinen tehopiikki on koulujen kesäloman aloitus, joka heivaa JVG:n ja Raappanan Kran Turismon (2012) kerta kerralta ylemmäs. Vuoden 2023 saavutus oli #22, seuraavan #18, sitten #11 ja nyt lauantaina silläkin viitonen.
Sunnuntai toi uuden, myös melko säännölliseksi muuttuneen riemun eli miesten lätkän maailmanmestaruuden. Pojun Poika (saunoo) ehti tehdä re-entryn viidenneksi, vaikka voitto ratkesi vasta puolilta öin. Spotify-laskennassa vuorokausi vaihtuu vasta viimeisen asiakasmaan myötä eli Suomen aikaa aamulla. Vuoden 2022 mestaruus tuotti saunovalle pojalle tutun viitossijan, mutta saman kauden aiempi ja historiallisesti uniikimpi olympiavoitto antoi puhtia vain kymmenenneksi.



































