Joskus pitäisi kai keskitetysti summata seuraamiani musiikki/lista-aiheisia blogeja, mutta heitän tähän nyt vain yhden. Kuuntelin juuri juttua ensimmäisestä ostamastani lp:stä, Queenin A Night at the Operasta. Verbi on oikea, sillä Musiikkiviikko on podcast-blogi. Ja jutusta kiehtovan (sekä vääjäämättömästi myös ärsyttävän) teki se, että podcastin rupattelijat kuulostavat olevan vuosikymmeniä minua nuorempia.Yksi heistä eli Henrik Anttonen käynnisti toissavuonna Ylen podcast-toimintaa ja isännöi Pop-Talkia. Nyt ilmaisu on rosoisempaa, jahkailevampaa ja pätkivämpää, koska debattiin osallistujat eivät aina ole edes samassa maassa keskenään. Välillä kommentoidaan viikon musiikkiuutisia, välillä keskustellaan merkittävistä äänitteistä (kts. ed. kpl).
Johtuneeko Anttosen Yle-turhaumista, että Musiikkiviikossa syynätään aina Ylen virallisten listojen sijaan Latauslistaa? Vai siitä, että jälkimmäisestä löytää huonompaa hittijöötiä nälvittäväksi? Raatilaiset muun muassa tuntuvat kovin vakuuttuneilta siitä, että erityisen osuvasti nykypopin rappiota edustaa A.R. Rahmanin Jai Ho! ja Nicole Scherzingerin autotune-kujerrus. Sehän on yksi harvoista hiteistä, joista vuosi 2009 ansaitsee tulla muistetuksi.
Setäosasto tietenkin suhtautuu moisiin argumentteihin raikkaina pääntuuletuksina – kuten siihenkin näkemykseen, että A Night at the Operalla Queen vasta haki omaa soundiaan, joka löytyi (yhtenä esimerkkinä) viisi vuotta myöhemmin julkaistulla Another One Bites the Dust -hitillä. Meidän sukupolvemme tuskin osaisi kuvitella absurdimpaa analyysiä, mutta sehän on vain hauskaa.
Pinna uhkaa kiristyä vain silloin, kun 2–4 hengen pitkällisten kehäpäätelmien rakennuspalikoista puuttuu tärkeitä taustatietoja. Joskus tämäkin tilanne laukeaa onnellisesti, kun muiden paskanjauhantaa kuunnellut osallistuja saa lopultakin suunvuoron ja palauttaa jalat maanpinnalle parilla tyynellä sanalla. Matskua on jo 42 jaksoa – käykää höristelemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti