torstai 28. toukokuuta 2009

Kekkoslandia laulaa

Piti odottaa tänään julkaistua latauslistaa, jotta epäilykseni varmistuisivat. Ja kyllä: kaikki singlelistan kärkiviisikkoon ilmestyneet uutuudet saavuttivat sijansa pelkkien fyysisten levyjen myynnillä. Näkä & Co (5) sai tukea Mielenterveysliitolta, ja aika mobilisoiduilta vaikuttavat myös n listavisiitit. Kahdeksasta peräkkäisestä ykköseksi tai kakkoseksi nousseesta sinkusta esimerkiksi Loiston edeltäjä Taikasanat viihtyi messissä vain yhden viikon.

Eipä ole suomipopin instituutioillakaan paljon sanomista, kun vastaan asettuu DJ Urho eli puheenpätkien muodossa esiintyvä Urho Kekkonen. Keskustan vaalilevyä, Nälkämaan laulua on myyty vain Äxin Helsingin-myymälässä, mutta listalaatija Kimmo Sahramäki kertoi Ilta-Sanomille tarkistaneensa, että myynti oli ”aitoa”. Sinkun hinta tosin on alle kaksi euroa ja jotkut ostotapahtumat hyvinkin moninkertaisia.

Hupaisaa UKK:n paalupaikassa on se, että vaikka politiikassa on muusikkotaustalta edetty eduskuntatasolle monta kertaa, kukaan poliitikko-muusikko ei ole yltänyt Suomen singletilaston ykköseksi. Ei edes Mikko Alatalo. Tämäkin puute piti siis antaa Urkin hoidettavaksi, vaikka biisin musiikillinen toteutus on harvinaisen karmea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti