sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Talven portista syksyyn

Viides peräkkäinen Top 10 -albumi, yhdestä biisistä koostuva Winter’s Gate, toi vihdoin Insomniumille ykkössijan ja jätti Klamydian hopealle. Klamydialla on toki yhä mittavampi ansioluettelo: 18 albumia kymmenen joukossa, joista kolme ykkösiä. Tuo Antisupersankarien kakkossijakin on yhtyeelle tänä vuonna jo toinen Punksinfonian jälkeen. Viikon kolmanneksi korkein tulokas Shawn Mendes (#9) on ensi kertaa noin ylhäällä.

Keikkavisiitti sinkosi Justin Bieberin 30. sijalta seitsemänneksi, mutta Purpose ei ole viimevuotisista levyistä korkeimmalla – Ghostin Meliora eteni 45. listaviikollaan viidenneksi. Bruce Springsteenin Chapter and Verse jäi sijalle 11 ja kertoo osaltaan kokoelmalevyjen hupenevasta markkina-arvosta – Kentin kokoelmakin vajosi debyyttisijaltaan 9 saman tien 33:nneksi.

Kent ei ole viikon vauhdikkain putoaja, koska Mira Luoti havainnollistaa hyvin sukunimensä monimerkityksisyyttä. Viime viikolla hänen albuminsa oli aseen luoti, englannin- ja etenkin listakielellä bullet. Nyt taas merenkulussa käytetty luoti, englanniksi plummet, joka tarkoittaa myös syöksymistä, romahtamista. Tunnelivisio romahti toisella viikollaan kuutossijalta 40:nneksi.

Viime aikoina on silloin tällöin nähty sinnikkäiden veteraanibändien lopulta ylittävän suomalaisen listakynnyksen, ja nyt taisi tulla ennätys. 1973 perustettu ja 70-luvulla tunnetuimmat äänitteensä julkaissut Kansas näet debytoi 46:ntena. Ilmiöön lienee myötävaikuttanut Yle Teeman alkuvuonna esittämä Kansas-dokumentti, joka oli ansiokas mutta lajityypille ominaiseen tapaan liioitteli kohteensa kaupallisia saavutuksia. Bändissä on nykyisin kaksi alkuperäistä jäsentä.

3 kommenttia:

  1. Olisiko Ghostin Popestar-EP:n myynti nivottu yhteen Melioran kanssa tällä viikolla? En oikein muuten keksi, miksi Popestar olisi pudonnut suoraan pois ja vanha Meliora noussut viidenneksi palattuaan viime viikolla 11:nneksi.

    VastaaPoista
  2. On se Popestar siellä 16:ntena. Sen sijaan Lordi putosi jo toisella viikollaan ulos.

    VastaaPoista
  3. Oho, olin siis vain sokea, en ajatellut että se pysyisi niin ylhäällä

    VastaaPoista