Viime toukokuussa raportoin, että taas yhdeltä
Juha Tapio -albumilta oli lohjennut kolmas Top 20 -radiohitti. Tuo albumi
Sinun vuorosi loistaa putosi listalta tuolla samalla viikolla eikä ole palannut takaisin, mutta kyseessä ollut kappale
Jotain niin oikeaa nousi tänään – yli viisi kuukautta myöhemmin! – ensi kertaa radiolistan ykköseksi.

Radiot kulkevat niin ikään omaa polkuaan
Sannin kohdalla. Kun uusi albumi tuli jakeluun ja sen kappaleet tekivät joukkoryntäyksen striimilistoille, näyttää siltä, että musiikkipäälliköt eivät löytäneet seasta mitään mieleistään – ja tarttuivat uudelleen vanhaan
Vahinko-sinkkuun, joka oli huippukautensa jälkeen valahtanut jo sijalle 106. Tänään se säntäsi takaisin neljänneksi. Tuoreempi albumimaistiainen
Oo se kun oot majailee vasta 69:ntenä.
Radioissa on vihdoin saatu tehdyksi päätöksiä Vain elämää -ryöpyn suhteen. Tuloksia:
Chisun
Polte harppasi 11:nneksi,
Mikael Gabrielin
Pauhaava sydän 25:nneksi ja
Lauri Tähkän
Kipua sijalle 42. Visainen pähkinä lienee myös
Kaija Koon ja
Cheekin duetto
Nää yöt ei anna armoo, sillä Kaijan edeltäjä
Siniset tikkaat oli viime viikkoon asti radiotilaston ykkönen, kun taas Cheekin
All Good Everything jäi ulos Top 40:stä. Uutuuden eka listasija on kompromissimainen 38.
Latauslistalla näyttää olevan tällä viikolla pieni virhe. Sijalle 14 on merkitty Lauri Tähkän "Tuulisina päivinä". Tuota Tähkän uuden albumin kappaletta ei kuitenkaan ole näkynyt iTunesin listoilla, vaan siellä on ollut Vain elämää -esitys "Tuulisina öinä". Kansikuva on kuitenkin laitettu oikein...
VastaaPoistaMiksi singet ja striimatut ovat erikseen vaikka "Singlelista mittaa suoratoistoa ja levyostoksia"? Siis striimaus+ostot? En ole kylläkään nähnyt fyysisiä singlejä kaupoissa viime aikoina, ainakaan en uusimpia uutuuksia. Mitä järkeä tässä on; singlet, striimi, lataus?
VastaaPoistaEn ole enää seurannut "singlelistaa", mutta sillä on se pikkuruinen ero striimatuimpiin, että muiden latauskauppojen paitsi Itunesin myynnit huomioidaan. Sikäli kuin tuollaisia myyntejä enää on. Vastaus: ei järkeä.
VastaaPoistaKiitos Timo selvennyksestä "singlelistaan". Olisi kai aika poistaa se kokonaan näkyviltä. Olisi loogisempaa mitä seurata.
VastaaPoista