torstai 2. kesäkuuta 2016

Muu maa helmi

Nelonen Median uusi valtakunnallinen radio Helmiradio aloitti juonnetut lähetyksensä tiistaina. Kun nettisivun soittohistoriasta valitsee Näytä enemmän, se todellakin näyttää aika paljon, kolmen päivän biisit eli toista tuhatta. Minä tietysti alkuviikolla kopioin listan exceliin ja aloin tutkia, mitä ”tyylikkäitä klassikoita” Helmi tarjosi aikuiselle yleisölleen viikonloppuna ja maanantaina. (Julkaisen vasta nyt kuukaudenvaihteen pakkopostauksien takia.)

Missään kanavaesittelyissä ei tätä kerrota, mutta kotimaista musiikkia ei soitettu katsastusaikana lainkaan – ehkä siksi, että Suomipopilla on sama omistaja. Musiikki on 25–50-vuotiasta, eli eurodancen tai grungen perässä ei taajuudelle kannata hankkiutua. Grunge nyt ei soisi muutenkaan, koska Radio Rockin varpaille ei myöskään astuta. The Beatles soi, The Rolling Stones ei. Jostain syystä The Police soi, mutta Sting ei. Ei soi myöskään 1970-luvun glamrock/pop. David Bowie pääsi ääneen kaksi kertaa, Kate Bush ei kertaakaan.

No kuka sitten pääsi? Ensin helmimäisimmät kappaleet: moni ehti soida viisi kertaa, mutta ainoina kuudesti kuultiin Eric Claptonin Layla (Acoustic), Falcon Rock Me Amadeus, Mungo Jerryn In the Summertime ja U2:n Angel of Harlem. Nuo olivat kaikki jonkinlaisia hittejä Suomessa, mutta paljon pyörivät sellaisetkin jenkkikonsulttien oudot tuliaiset kuin John Waiten Missing You ja Eric Carmenin Hungry Eyes.

Alla kymmenen Helmiradion eniten suosimaa artistia, perässä soittokerrat ja eri biisien määrä.
U2 – 32/7
Abba – 28/11
Madonna – 26/11
Roxette – 22/7
Duran Duran – 21/6
Dire Straits – 20/6
The Beatles – 18/7
Bruce Springsteen – 18/6
Eagles – 17/5
Queen – 17/5

1 kommentti:

  1. Kuka tarvitsee näitä radiokanavia (tarkoitan ihan kaikkia nykyisiä paitsi Radio Suomea josta ikäiseni (50v) suomalaiset ovat saaneet musiikkiuutisensa jo vuosikymmeniä)joitten kappaleet voi kuunnella vaikkapa Spotifystä. Ihan itse ja omassa aikataulussaan ja järjestyksessään.

    VastaaPoista