Kun muistelee, mikä aikoinaan sai kiinnostumaan poplistoista – mikä esimerkiksi Radio Luxembourgin britticountdownissa oli niin hienoa – niin Suomen nykyinen striimaus-Top 50 on lähes täydellinen pakkaus. Hauskaa kuvitella tilanne, jossa meillä olisi tämänhetkinen kulutustapa tarkkoine tulospalveluineen ja vaikkapa vuoden 1976 musiikkitarjonta. Mitähän kaikkea sieltä tilaston pohjasijoilta löytyisi, etenkin jos tarkkailussa olisi Spotifyn Top 200?
Yhteen ei kuitenkaan millään ylletä. Kun virallisia viikkotilastoja muinoin paljastettiin BBC Radio 1:ssä biisi kerrallaan, ne olivat tosiaan uutta tietoa, sillä dataa haalittiin vain seitsemän päivän välein. Nyt Striimatuimmat-listalla ei voi tapahtua mitään dramaattista, koska sen äkkinousut ehdittiin bongata Spotifyn päivälistalta ja setviä mediassa jo paljon aikaisemmin. Toisaalta yhden vuorokauden aikana vain harvoin ehtii tapahtua viihdyttäviä muutoksia – usein valtaosa biiseistä pysyy täysin paikallaan.
Vaikka You Tubessa maineeseen nousseen Arttu Lindemanin esikoissinkun Läikkyy ennätyksellista vastaanottoa ehdittiin ihmetellä jo alkuviikolla, niin Striimatuimmissa sen täysi voima näkyy vasta ensi viikon perjantaina – huomennakin varmaan jonkinlainen listasijoitus lohkeaa. Mutta jos Striimatuimpia ajattelee ajankuvana, jonka liikeratoja ja kaaria tutkitaan jälkikäteenkin kaikessa rauhassa, se on ehdottomasti paras hittitilasto, mitä Suomessa on koskaan ollut.
NRJ on julkaissut striimauslistan jo tänään, ja Läikkyy on siinä kolmantena. Striimauslistan laadintaväliksi on tainnut vaihtua muiden listojen tapaan torstai-keskiviikko, koska Spotify-viikkolistalla kahden päivän kuuntelut riittivät vain kuudenteen sijaan.
VastaaPoistaKworb-sivustolla näkee yhdistettynä seitsemän edellisen päivän Spotify-kuuntelut, mikä paljastaa, että muillakin striimauspalveluilla on havaittava vaikutus listaan (viikkosijoituksissa on pientä heittoa alemmilla sijoilla).
http://kworb.net/spotify/country/fi_daily.html
Tuo kworbin sivusto on kyllä aika mielenkiintoinen. Viimeisen parin kuukauden aikana allekirjoittanut on viettänyt useita tunteja kyseisen sivuston tilastoja tutkien. Sen avulla löysin myös YouTuben Music Insight-sivuston, josta löytyy eri maiden youtube top 20 striimauslistoja syyskuusta 2014 lähtien.
VastaaPoistaSami