tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulupuu on rokattu


Radiolistan reippaimmat nousijat ovat jo viime viikolla huomioidut Irinan Koko kuva (22–4) ja Haloo Helsingin Huuda! (21–8). Ilahduttavasti 17:nneksi eteni pääosin Radio Novan vauhdittamana Jukka Ässän Eläköön, amatöörit! (Huutomerkki on nimessä, en sentään noin paljon ilahtunut.) Biisi komeili syksymmällä myös Radio Suomen toiseksi soitetuimpana, mutta sen ajaminen listakoneistoon viivästyi.

Takana vyöryvät taas joulubiisit tuttujen lastchristmasien vetäminä. Muun muassa 96:nneksi palasi Rockin’ Around the Christmas Tree, jonka tunnettuus täkäläisten klikkaustoimittajien keskuudessa jättää toivomisen varaa. Kim Wilden viimeperjantaisesta metroshow’sta raportoidessaan kaikki mainitsivat Kids in American Kimin isona hittinä, mutta Christmas Treen vain jonain joululauluna.

Melko tasan 25 vuotta sitten Kimin ja koomikko Mel Smithin versio Brenda Leen fiftari-iskelmästä komeili Britannian singlelistan kolmosena. Comic Relief -hengen mukaisesti esittäjäksi merkittiin ajan hittiduoa matkiva Mel & Kim. Kun Wilde alkaa You Tube -suosikissa esittää sitä Ricky-veljensä kanssa, kuvaajan ympäriltä kuuluu kommentteja: ”Can’t do it without Mel.” ”Where’s Mel?”

3 kommenttia:

  1. Julkaistaanko radiolistaa nykyisin muualla kuin Novan sivuilla tai saako dataa tilattua sähköpostiinsa? Eivät jostain syystä tahdo aueta ulkomailla. Täällä vinkattu biisit.info vähän helpottaa ahdistusta mutta virallinenkin top20 olisi kiva tsekata. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Tuossa vieressä on linkattu http://goodbadcharts.blogspot.fi/, johon niitä ainakin kerätään. Muita paikkoja en tiedä.

    VastaaPoista