keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viikon Adelet

Palkintogaalasesongin jäljiltä Adelen 21 juhlii maailman listoilla taas parhaiden päiviensä malliin. Tuo näyttää heijastuvan myös Suomeen, vaikka omiin Emmoihimme emme osaakaan reagoida lompakolla. 21 on meillä ykkösenä 56. listaviikollaan, mikä on viikkolista-aikakaudella ennennäkemätöntä. Myös Rolling in the Deep lähentelee Top 20 -singlelistan läsnäoloennätystä, joka toistaiseksi on Nightwishin nimissä (Over the Hills and Far Away, 49 viikkoa). Latauslistalla se on viettänyt jo 54 viikkoa.

Brittidaamin nimi löytyy siis tilaston kuin tilaston kärjestä – paitsi Suomen radiosoittolistalta, jonka Top 50 on täysin Adele-vapaa! Someone Like You on vasta 52:ntena ja tuleva single Rumour Has It sijalla 93. Top 20 -hiteiksi etenivät tällä viikolla Juha Tapion Rakastan niin kauan kuin mä voin (17) ja Pitbull ft Chris Brownin International Love (20).

Vaikka medialle on kosolti tarjolla vaikuttavia, tosipohjaisia Adele-uutisia, välillä pitää turvautua dadaismiin vanhasta tottumuksesta. Esimerkkinä Radio Novan eilisiltainen otsikkoAdele rikkoi jo Michael Jacksonin ennätyksen”. Väitteen pohjana on 21-albumin brittimenekin nousu Bad-albumin ohi. Mutta Britannian albumimyyntiennätys on vankasti Queenin Greatest Hitsillä, ja Adele on all time -listalla ”vasta” kahdeksantena. Hän ei rikkonut edes Jacksonin henkilökohtaista ennätystä, sillä Thriller on yhä edellä. (Tuo Novan teksti on muutoinkin aika hillitöntä tuubaa.)

2 kommenttia:

  1. Novan teksti sisältää huvittavan virheen jonka jokainen eurooppalaisia listoja seuraava voi helposti kumota: Ennen tätä [21-levyn menestys] Adele ei ollut tunnettu saarivaltion ulkopuolella. Niin, Suomessa ehkä ei ollut tunnettu mutta debyyttilevy 19 sisälsi sellaisen manner-euroopassa varsin hyvin pärjänneen "pikkuhitin" kuin Chasing Pavements joka vuoden 2008 aikana nousi m.m. Norjan ykköseksi, Hollannissa kolmanneksi, Italiassa seitsemäs, Tanskassa kahdeksas, Belgiassa kymmenes... Hollannissa nousi levyn neljäs single Bob Dylan-cover Make You Feel My Love vielä myyntilistan ykköseksi saakka ja tuon menestyksen myötä myös debyyttilevy nousi ykköseksi. Varsin hyviä saavutuksia artistilta joka ei silloin ollut tunnettu saarivaltion ulkopuolella.

    Radiolistalla Top 20:n joukkoon kun nousi Juha Tapion viimeisin single niin voisitko kertoa mikä on seuraavien Juha Tapio hittien korkein sijoitus radiolistalla:
    Kelpaat kelle vaan (50 hittiä listalla #1)
    Anna pois itkuista puolet (50 hittiä listalla #3)
    Koneet kiinni (50 hittiä listalla #36)
    Kaksi puuta (elokuu '08 oli #5 mutta syyskuun ja lokakuun listat puuttuvat joten oli varmaan korkeammalla)
    Suurenmoinen elämä (tammikuu '09 oli #12 mutta marraskuun ja joulukuun listat puuttuvat joten oli varmaan korkeammalla koska ekan viikon sijoitus oli jo 18.)

    Oliko muuten todellakin niin että Tapion vuoden 2006 Kaunis ihminen-levyn toinen single Hengittää ei koskaan noussut 50 hittiä-listalle eikä radiolistalle vaikka se oli muistaakseni Radio Suomen soitetuimpia kappaleita loppuvuodesta 2006?

    VastaaPoista
  2. Kolmen ensinmainitun sijoituksen Suomen Radiolistalta.

    Kelpaat kelle vaan #1
    Anna pois itkuista puolet #3
    Koneet kiinni #18
    Kaksi puuta #3
    Suurenmoinen elämä #8

    Anna pois... nousi kyllä aika tiiviisti Kelpaat-biisin perässä radiosoittoon myös Radio Suomessa, en muista oliko Hengittää-biisillä siinä välissä jokin rooli. Todennäköisesti en tuolloin edes tiennyt, että seKIN on julkaistu singlenä.

    VastaaPoista