lauantai 18. helmikuuta 2012

Rakkaus löytyi, puhetta ei


Tämän viikon albumilistalta pudonneista numeraalisesti dramaattisimmat ovat Perhosveitsi-Heikki ja Lika-Aki sekä Herra Huu, jotka viettivät ainoat listaviikkonsa sijoilla 9 ja 14. Vaikka hiphop-skenemme viimeaikainen noste on poikinut myös muutamia kestomenestyjiä, lajityypille ominaisia pikavisiittejä näkyy yhtä paljon kuin ennenkin.

Todellinen pohdinnan kohde kuitenkin on Rihannan Talk That Talk, jonka 11-viikkoinen kaari kävi ylimmillään vain 16:ntena. Hittipuolellahan nainen yhä uhkuu sitä luotettavuutta, jonka luulisi saavan albumiostajat liikkeelle – We Found Love on 20. viikollaan vaihteeksi nousussa singletilastossa. Ruotsissa Talk That Talk jäi sijalle 26, mutta meni muun muassa Norjan listan ykköseksi.

Alavireisesti on sujunut myös Rammstein-kokoelman listataival (korkein sija 12). Oli syytä olettaa, että viimeistään kolmen päivän takainen Helsingin-keikka heittäisi sen kärkiviisikkoon, mutta aika alhaalta (30) tuohon loikkaan on lähdettävä. Emma Salokoski -kokoelman tähänastiset sijat (42 ja 49) panevat miettimään, tietääkö kukaan edes sen olemassaolosta. No, minä kuulin vasta tänään, että Anna Abreulta ilmestyy keskiviikkona Greatest Hits.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti