torstai 9. helmikuuta 2012

Odotusten täyttymisiä

Leonard Cohen saavutti ensimmäisen ykkössijansa Suomen albumilistalla 77-vuotiaana. Hän on paitsi historian vanhin ensikertalainen tuossa asemassa myös historian vanhin kuka tahansa – aiempaa ennätystä piti 72-vuotias Vera Telenius. Sen sijaan pisimpään listadebyyttinsä jälkeen kärkipaikkaa odottaneen artistin titteli säilyy Kari Tapiolla (32 vuotta), koska Cohen ehti tilastoomme vasta 50-vuotiaana Various Positions -albumilla.

Swallow the Sunin neljäs peräkkäinen Top 10 -albumi debytoi edeltäjiään ylempänä kakkossijalla. Viidenneksi ilmaantui Lana Del Rey, joka olisi kuulemma digimyynteineen päässyt edellisellekin listalle, mutta tuo sijoitus ei kelvannut asioista päättäville. Mustasch eteni kolmannella listalevyllään ensi kertaa top teniin, kuudenneksi.

Värttinän listakurssi on vaihdellut yhtä paljon kuin sen kokoonpano. Kun Oi dai myi platinaa vuonna 1991, sitä seurannut Seleniko pääsi hädin tuskin listalle. Ja kun Miero kuusi vuotta sitten palautti bändin kärkikymppiin, sen perään julkaistu kokoelma floppasi täysin. Nyt Utu debytoi 12:ntena, kahden oudonnimisen, mutta listoilta tutun rapparin välissä. Heikki Kuula on tällä kertaa Perhosveitsi-Heikki (9) ja Huge L puolestaan Herra Huu (14).

Eros Ramazzotti palasi kokoelmineen unohduksen partaalta 23:nneksi ja yhdistelmä David Lee Roth + Van Halen liki esihistoriasta sijalle 26. Vaikka Rothin liidaamaa Halenia pidetään ainoana oikeana, Suomen listaykköset syntyivät erillään – Roth soolona 1988 ja 1991, Van Halen vokalistinaan Sammy Hagar vuonna 1988.

4 kommenttia:

  1. Kai tuohon aloituskappaleeseen olisi voinut lisätä, että Teleniuksen toiseksi suurin hitti Tanssi loppuun rakkauden oli lähtöisin Various Positions -albumilta.

    VastaaPoista
  2. Muistin, että kirjoitit ikäennätyksistä Bruce Springsteenin Working On A Dream -albumin noustua ykköseksi, ja kaivoin esiin tuon 3 vuotta ja 3 päivää sitten julkaistun postauksen. Kommenteissa kysyit veikkauksia siitä, kuka Brucea vanhempi ulkomainen sooloartisti voisi päästä Suomen albumiykköseksi, ja veikkaukset olivat Cher, Bob Dylan ja John Fogerty. Leonard Cohen pääsi yllättämään iloisesti, onnittelut hänelle!

    VastaaPoista
  3. Juu on tässä suhdannemuutosta tullut, koska Cohenin edellinen uusi albumi Dear Heather pääsi vain sijalle 22.

    VastaaPoista
  4. Listasijoituksien perusteella Old Ideas on ylivoimaisesti menestynein Cohen albumi ikinä. Ennen uutta levyä Cohenin ainoat aiemmat ykköseksi yltäneet albumit olivat Norjasta (I'm Your Man, 1988 ja Ten New Songs, 2001) ja Puolasta
    (Ten New Songs, 2001 ja Dear Heather, 2004). Molemmissa näissä maissa uusi levy nousi tietenkin ykköseksi.

    Näiden ja Suomen lisäksi Old Ideas nousi enismmäisellä viikollaan listaykköseksi kotimaassaan Kanadassa, Hollannissa, Uudessa-Seelannissa sekä molemmilla Belgian listalla (flaami/ranska), kaikkilla näillä listoilla ensimmäistä kertaa koskaan Cohenin kohdalla. Kaikista kovin ja vakuuttavin saavutus on kuitenkin Billboardin albumilistan kolmassija, aiempi korkein sijoitus Cohenilla USA:sta oli vuoden 1969 Songs from a Roomin 63. sija.

    Vaikka uusi levy jatkoi myös toisella viikolla ykkösenä Norjassa, niin on kuitenkin vielä pitkä matka I'm Your Manin saavutuksiin, levy vietti ensiksi 11 viikkoa ykkösenä ennen kuin palasi pari viikkoa myöhemmin vielä kuudeksi viikoksi kärkipaikalle saavuttaen neljä kertaisen platinamyynnin (yli 120,000 myytyä levyä).

    VastaaPoista