Kun Ruotsin nykyinen kuningaspari avioitui vuonna 1976,
Abba kunnioitti tilaisuutta
Dancing Queen -kappaleen ensiesityksellä. Siitä tuli vuoden isoin hitti Suomessa ja kvartetin suurin menestys kaikilla mieleen tulevilla markkina-alueilla. Hurjapäisimmät povasivat Abban paluuta
Victorian ja
Danielin hääkonserttiin, mutta saivat tyytyä
Roxetteen. Vaikka duolta ei kuultu uutta biisiä,
Marie Fredrikssonilla oli sentään uusi naama.

Virallinen juhlalaulu,
Agnes Carlssonin ja
Björn Skifsin esittämä
When You Tell the World You’re Mine ei kasvane lähellekään Dancing Queenin mittoja – se debytoi Ruotsin singlelistalla vasta 14:ntenä. Siltikään, että Agnesilla ja Björnillä on aikamoiset kansainväliset meriitit. Idol-voittaja Agnes pääsi
Release Me -singlellään muun muassa brittilistan kolmoseksi ja Björnin
Blue Swede -yhtye jopa USA:n ykköseksi jo ennen Abban läpimurtoa.
Mainittavinta levytyksessä on se, että tämänviikkoinen 19. sija on kummallekin artistille uran ensimmäinen listamerkintä Suomessa! 22 albumin ja kahden euroviisuedustuksen 63-vuotias veteraani Skifs ei hetkauttanut meikäläisiä edes tuolla jenkkiykkösellä
Hooked on a Feeling, vaan biisistä tuli meillä hitti vasta 25 vuotta myöhemmin
Vonda Shepardin tulkitsemana Ally McBeal -sarjan ansiosta.
Täydennettäköön, että hääduetto nousi toisella viikollaan Ruotsin ykköseksi, mutta putosi meillä kokonaan listalta.
VastaaPoista