torstai 3. maaliskuuta 2011

Listaohjelman paluu

Laulaja 1945–2010 oli jo tähän asti kolmella viikollaan Kari Tapion pitkäkestoisin ykkönen, ja nyt se nappasi vielä yhden Asa Masan nenän edestä. Paremmin Asana tunnetulle artistille tuo kakkonenkin on uran korkein, vaikka Top 5 -käyntejä oli takana neljä. Rappareista Asalle antaa tukea 33:ntena debytoiva Edorf – muutoin viikko on metallisin miesmuistiin.

Turisas (5), Moonsorrow (7) ja Before the Dawn (8) ovat ensi kertaa Top 10:ssä, ja Turmion kätilöt (6) sivusi parastaan. Pitkältä hiljaiselolta palannut Verenpisarakin (15) on käynyt noissa korkeuksissa kahdeksan vuotta sitten. Ruotsalainen Evergrey (36) on ensikertalainen, ja kakkosalbumillaan 12:ntena viihtyvän Adelen esikoislevy 19 nousi debytanttina sijalle 39.

Jos et ole Musiikkituottajien listasivua lukenut, niin Radio Aalto alkaa tänään lähettää listaohjelmaa klo 18.00, minkä seurauksena tilastojen nettijulkistus siirtyy ensi viikosta lähtien myöhäisemmäksi. En ehdi tänään lähetystä kuunnella, mutta varmaan joskus täytyy.

5 kommenttia:

  1. Lista ei ole niinkään erikoinen metallin paljouden vuoksi. Paljon selvemmin pistää silmään 8 suomalaista hiphop albumia listalla samaan aikaan. Koskaan 2011 vuotta aiemmin ei ole moista nähty, tai oltu edes lähellä näin vahvaa edustusta.

    VastaaPoista
  2. Tarkoitin viikon uutuuksien tyylikirjoa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että lista-ohjelma tekee comebackin. Harmi että se tulee Aallolle ja etenkin harmi, kun sitä juontaa Jani Juntunen. Henkilökohtaisesti en tykkää yhtään Juntusesta.

    VastaaPoista
  4. Varsinainen Jymy-Yllätys! brittien merkittävällä ROCK-listalla STT:n, Hesarin ja Iltasanomien mukaan:
    http://www.iltasanomat.fi/viihde/Jymy-yll%C3%A4tys%20T%C3%A4m%C3%A4%20suomalaisyhtye%20jyr%C3%A4%C3%A4%20brittilistalla%20/art-1288374086174.html

    VastaaPoista
  5. Aika hienoo toi Turisasin näkyminen brittilistalla!

    VastaaPoista