torstai 24. maaliskuuta 2011

Multiykköset kukistuivat

Ansioluettelolla arvioituna viikon vahvin tulokas oli ilman muuta Samuli Putro, joka edellisellä soolollaan ja kuudella Zen Cafén lista-albumilla oli kerännyt vain kulta- ja hopeamitaleita. Älä sammu aurinko sai kuitenkin tyytyä katselemaan nelossijalta, kun Michael Monroe kaappasi uransa ekan paalupaikan. Vaikka konkari onkin moisen tempun tekijäksi (s. 1962), myös kummempaa on nähty: Kari Tapio pääsi ensi kertaa ykköseksi 62-vuotiaana ja Vera Telenius 72-vuotiaana.

Ainoana lista-aktina neljällä ykkösalbumilla uransa avannut Poets of the Fall jäi kokoelmallaan odotetusti alemmas. Yhdeksännessä sijassa on sikäli jotain tuttua, että neljä peräkkäistä kolmossijaa studiolevyillään saaneen Uniklubin kokoelma kävi myös ysinä. Emma Salokosken (17) ja Pelle Miljoonan (24) katalogi on niin sekalainen, että lastenlevyn ja uusversiokoosteen sijoituksia on vaikea suhteuttaa mihinkään – kiva kun ovat mukana.

Sen sijaan Rotten Sound (25), Eleanoora Rosenholm (28) ja Samae Koskinen (31) ottivat ilmeistä takapakkia, koska edeltäjillään kaikki viihtyivät Top 20:ssä. Myöhäisaikojen katsaus The Chrysalis Years Anthology (48) palautti Ramonesin Suomen albumilistalle 18 vuoden tauolta. Se on punklegendan yhteensä kahdestoista tilastomerkintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti