maanantai 24. joulukuuta 2018

Manteli oikeassa puurossa?

Joulumarkkinat tuskin ovat musiikkibisnekselle enää sellainen runsaudensarvi kuin takavuosina. Suoratoistomääriin eivät sesongit vaikuta, eikä fyysinen myyntivolyymi kykene enää aikaansaamaan dramatiikkaa. Niinpä joulua edeltävään albumilistaankaan ei kohdistu muinaisenlaista kiinnostusta, mutta ihan välinpitämättömästi ei voi suhtautua eilisiin tapahtumiin.

Ninni Poijärvi on toki hieno artisti ja käväissyt albumitilastossa ennenkin, mutta Joulun debytointi kakkossijalla pistää aprikoimaan laadinnan oikeellisuutta. Ei vähiten siksi, että levy ilmestyi jo 2.11. eli ehti lymytä varjojen mailla seitsemän viikkoa ennen väkevää elonmerkkiään. Saman Magnum-yhtiön toinen joulujulkaisu, Saija Tuupasen Joulu puhuu, ilmaantui melkein yhtä pitkän vitkailun jälkeen 16:nneksi. Se on 15 vuotta levyttäneen Tuupasen eka albumilistamerkintä. Kummankin levyn striimimäärät ovat vähäpätöisiä.

Tähän ehkä saadaan pyhien jälkeen jokin selitys, ja kyllähän seuraava listakin kertoo paljon – se raportoi myös käytännössä pelkästä joulunalusajasta, vaikka julkaistaan vasta 30. päivä. Jos Poijärvi ja Tuupanen pitävät siinä paikkansa edes jotenkuten, epäilys vaihtuu ainakin osittain ihmetykseksi.

Mainiota joulua kaikille blogin lukijoille, hienoa että olette seuranneet sitä edelleen. Vuodenvaihteeseen on luvassa vanttera yllätyspaketti, jos vain ehdin saada sen kokoon.

3 kommenttia:

  1. Ninni Poijärven levy oli Levykauppa Äxän myydyin levy viime viikolla, levystä ilmestyi myös vinyyliversio juuri ennen joulua ja artistin Facebook-sivun mukaan ensimmäinen painos on melkein loppu. Levy oli saatavilla myös Maria Drockila Kynttiläpajoista isoissa kauppakeskuksissa sekä hyvin menestynyt joulukirkkokiertue Tommi Kaleniuksen kanssa ja viiden tähden arvostelu Hesarissa ovat varmaan myös edesauttaneet myyntiä.

    Kun Hectorin Joululevy viimein nousi viralliselle albumilistalle kuusi viikkoa sen jälkeen kun debytoi fyysisellä albumilistalla, niin onko kyse ensimmäisestä levystä joka nousee viralliselle listalle sen jälkeen kun on jo ollut fyysisellä listalla?

    VastaaPoista
  2. Hector on eka fyysis-visiitin jälkeen albumilistalle nousija. Joskus on levyt nousseet ensiksi midpriceen ja sitten päälistalle, kuten nyt re-entryn tehnyt Kari Tapion joululevy.

    Poijärven myöhäinen debyytti kummastuttaa yhä, vaikka vinyyliversio jotain selittäisikin. Hesari-kehujen voimaan en usko. Aikoinaan Benny Anderssonin pianolevy sai kosolti kehuja ja näkyvyyttä Hesarissa, mutta floppasi listoillamme.

    VastaaPoista
  3. Huvittavaa kyllä, se tärkein syy, miksi en itse Poijärven sijoitusta isommin ihmettele, on juurikin tuo X:n lista. (Tähän on tultu: yksittäisen bisnestoimijan lista vaikuttaa uskottavammalta kuin virallinen. Mutta ainakin X mittaa vain konkreettisesti myymiään levyjä, ja sen lista korreloi melkein aina hyvin fyysisen albumilistan kanssa.)

    Näin ollen näkisin kyllä itse, että joulun lähestymisen, vinyylipainoksen ja yleisen julkisuuden yhdistelmä on riittänyt tohon kakkossijaan - samalla kertonee toki siitä, ettei ihan hirveästi levyjä enää joululahjaksikaan tai muuhun sesonkikäyttöön ostella.

    VastaaPoista