lauantai 22. joulukuuta 2018

Liian aikainen joulu

Spotifyn algoritmimuutokset ovat syksyn mittaan madaltaneet isoimpien hittien kuuntelumääriä. Vaikea sanoa, onko tuo tasoittanut jouluklassikkojen tietä vielä takavuosiakin korkeammalle Striimatuimmat-listalla. Se menestynein, Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You, on nyt kakkossijoineen ylempänä kuin koskaan. Jos se soi yhtä ahkerasti ensikin vuonna – ja miksei soisi – se saattaa vihdoin ohittaa listapisteissä Without Youn Careyn isoimpana hittinä Suomessa. Viimeistään näin käy seuraavana.

Joululaulut pistivät uuden vaihteen silmään viime viikonloppuna, jolloin All I Want ohitti Spotify-päivälistan kärjessä tuoreen Keko Salata -singlen Tavallinen. Kummankin edellä Striimatuimmissa pysyi silti Ava Maxin tasaisena jyräävä Sweet but Psycho. Tasaisuus lienee valttia ensi viikollakin, sillä vaikka Carey soi nyt vimmatusti, hän tarvitsee etumatkaa. Mittausjaksoon sisältyy näet myös tapaninpäivä, jolloin sesonkimusa perinteisesti romahtaa maan rakoon.

Koska radiolistan otantaan sisältyy seuraavakin päivä, joulubiisien eiliset sijoitukset jäänevät tämän vuoden parhaiksi. All I Want for Christmas ehti tällä kertaa 14:nneksi ja Whamin Last Christmas 11:nneksi. Kannattaa taas huomioida näitä uutisia lukiessaan, että Gramexin raportointi perustuu pelkkiin soittomääriin, kun taas virallinen radiolista mittaa saavutettuja yleisöjä, ja lopputulokset saattavat poiketa toisistaan olennaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti