keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kesä täydensi aukot

Blogissa on silloin tällöin viitattu Ilta-Sanomien 1960-luvulla laatimiin Suomen listoihin, joista näkee pätkittäisiä näytteitä Google-kirjojen Billboard-arkistossa. On myös ollut puhetta, että kokonaisten listojen etsiminen Kansalliskirjaston huonokuntoisista mikrofilmeistä on kohtuuttoman työlästä.

Alkukesällä luin Hesarin yleisönosastolta, että samaiset lehdet löytyvät digitoituina Päivälehden arkistosta. Pahimmilla lomahelteillä istuin mielelläni pari iltapäivää ilmastoidussa arkistossa, vaikka pdf-tekstihaku ei kovin hyvin toiminutkaan. ”Ilta-Sanomain iskelmätilasto” -haulla osuin vain alle kolmasosaan kaikista listoista – kenties siksi, että nimi oli aina painettu kursiivitekstillä. Yksittäisten biisinnimien kautta palapeli alkoi valmistua, ja viimeiset löytyivät selaamalla numero kerrallaan. Melkein aina nelossivulta, shakkipalstan vierestä.

Ensimmäinen Harry Aaltosen kokoama IS-lista julkaistiin 14.6.1961. Kolmessa ekassa kuukausitilastossa kotimaiset ja ulkomaiset hitit olivat erillään, sitten syntyi yhtenäinen Top 20. Helmikuussa 1962 niitä alkoi ilmestyä kahdesti kuussa hiukan epäsäännöllisesti milloin minäkin viikonpäivänä. Välillä innostuttiin ynnäämään 25 tai 30 nimikkeen mittaisia tilastoja, joskus esiteltiin Helsingin suosikkilevyt erikseen.

On myös tullut väitettyä, että Suomen ensimmäinen albumilista ilmestyi Iskelmä-lehdessä 2/1966. No, Ilta-Sanomat julkaisi Top 5 -sellaisen jo 12.2.1965, mutta sen jälkeen tyydyttiin pitkään vain irtomainintoihin. IS-listaa muuten julkaistiin jonkin aikaa myös vuonna 1961 perustetussa Suosikissa, jonka ensimmäinen ihan oma, pelkkään myyntiin perustuva singlelista nähtiin vasta numerossa 6/1964. Sitä ennen oli muutaman kuukauden laadittu sekavaa myynnistä ja ”trendeistä” koostuvaa tilastoa, jonka asiantuntijaraadin puheenjohtaja oli Harry Aaltonen.

Tähän mennessä pomus.netiin kokoamiini lista-arkistoihin (1966-) tämä kesälöytö ei vaikuta, mutta 1960-luvun alkupuoliskon kannalta se on korvaamaton. Suomi soi 4 -kirjan listatarjonnassahan on joitakin aukkoja vuoteen 1963 asti, mutta nyt on mahdollista koostaa katkoton kuukausilista-arkisto ja hittivuosilistat vuoden 1961 alusta lähtien.

7 kommenttia:

  1. Loistava uutinen! Ensimmäinen yhtenäinen lista lienee se, jossa ykkössijalla on Olavi Virran "Angelique" ja kakkosena Kai Lindin "Annamaija rakkahin".

    Suomi soi 4 -kirjan aukoista puheen ollen olen ihmetellyt erästä asiaa. Iskelmä-lehdessä julkaistun tammikuun 1964 listan (jonka skannaus esiintyi Iskelmä-Suomi-ohjelmassa) edelliset sijoitukset eivät vastaa lainkaan joulukuun 1963 listaa. Tuon perusteella välistä puuttuisi lista, jolla on top 10:ssä Jerry Williamsin "Do It Over Again / Dangerous Happiness", joka ei ole yhdessäkään kirjan top 10:ssä. Onko tässä tapauksessa lista jäänyt vain kirjasta pois (ilmeisesti tässä blogissa joskus mainittujen harhaanjohtavien laadinta-ajankohtatietojen vuoksi), vai jättikö Iskelmä yksinkertaisesti julkaisematta kyseisen listan?

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo Iskelmän puuttuva lista on julkaistu. Ehkä se on jotenkin noiduttu, sillä usko tai älä, kun tilasin Iskelmän listoista kopiot (niitä ei ole Kansalliskirjastossa mikrofilmillä eikä alkuperäisiä lehtiä saa itse kopioida), niin tilauksesta puuttui yksi sivu ja se oli juuri tuo.

    Suomi soi 4:ssä on yksi vuoden 1962 lista merkitty nimellä syys-lokakuu, vaikka kummankin kuun lista on olemassa. Tämän harppauksen takia vuoden 1963 listat näyttävät edenneen normaalisti, vaikka yksi jäikin väliin.

    VastaaPoista
  3. Jerry Williamskin mainitaan kyllä Juha Lassilan Mitä Suomi
    soittaa? kirjassa.
    Joulukuu'63 on mukana vain 'osittain'. Ilmeisesti Lassilakin on koonnut listaraadon tammikuun'64 Iskelmän listasta. Ei ole ollut tuota joulukuuta hälläkään.

    VastaaPoista
  4. Loistavaa !! Kirjoituksesta iski silmään lause : "joskus esiteltiin Helsingin suosikkilevyt erikseen.". Tämä tarkoittanee sitä, ettei Ilta-Sanomien lista ole ollutkaan niin stadikeskeinen kuin esimerkiksi Jake Nyman on useaan otteeseen väittänyt. On aika jännä huomata kuinka Suomen listahistoriasta tulee koko ajan uutta tietoa, kuten nyt tämä Ilta-Sanomien listan ja Suosikin listan yhteys. Mitenkäs loput Ilta-Sanomien listat. Eikös listan julkaisu jatkunut aina kevääseen 1967 asti. Onko tarkoitus nämäkin listat lisätä tietokantaa ?

    VastaaPoista
  5. Joskus alkuvuonna 1964 IS-listan selitystekstissä mainitaan, että laadintaan on osallistunut 50 levyliikettä (eli enemmän kuin Iskelmän listaan). Kun Suosikki käynnisti oman megalistansa, se väitti liikkeitä olevan yli sata.

    En haluaisi lisätä IS:ää vuosien 66-67 tietoihin kahdesta syystä. Ensinnäkin lista pysyi loppuunsa asti vain Top 20 -mittaisena, kun koosteeni tuolta ajalta on Top 40 -mittainen. Toiseksi kahden kuukausi- ja kahden kahdestikuussa-listan yhdistäminen kuukausiannoksiksi on joskus kyseenalaista, kun laadintavälit ovat eriaikaisia.

    VastaaPoista
  6. Nyt kuulkaas täytyy täydentää tätä raporttia vielä sillä, että vuoden 1964 puolivälistä vuoden 1965 loppuun Iskelmä ja Suosikki julkaisivat samaa listaa, vain erimittaisina. Sitäkin perustellumpaa oli saada IS mukaan tuohon ajanjaksoon vaihtelua tuomaan.

    VastaaPoista