tiistai 22. lokakuuta 2013

37 pisteen tähden


Vajaat kolme vuotta sitten kyselin täälläkin vihjeitä vanhoista Jokamiehen listoista, joita koottiin Yleisradiossa 1973–1985. Erityisesti kaipailin niitä täydentämään 1980-luvun alun hittidokumentointia, jolloin singlelista alkoi menettää uskottavuuttaan. Nyt taidan julistaa etsinnän päättyneeksi.

Yksi osviitta johdatti minut tutkimaan tuon ajanjakson Katso-lehtiä, ja löytyihän noita oheisennäköisiä nurkantäytteitä sieltä täältä, mutta ei likimainkaan kattavasti. Jotain kuitenkin opin: joku Yleisradiossa on koostanut listoja varsin tunnollisesti merkiten ylös kappaleiden aiemmat sijaluvut, pistemäärät ja listallaolokuukaudet, vaikka tietojen säilyttäminen ei olekaan ketään kiinnostanut.

Pistemäärä kertonee biisin saamat maininnat Jokamiehen sävelradioon lähetetyissä toivelistoissa. Veikkaan niiden olleen 1970-luvulla olennaisesti suurempia, mutta esimerkiksi marraskuun 1981 kotimaisessa listassa ykkössijaan riitti 37 pistettä ja kärkikymppiin 24. Ykköseksi nousi yllättävästi Beatin Tulevaisuuden lapset – muu tarjonta oli paljolti tuttua myös myyntitilastojen yläpäästä.

Luovuttamisen jälkeenkin muutama asia kyllä nakertaa. Kirjassani taisin todeta, että Paula Koivuniemen Aikuinen nainen on suurhitti, jota ei koskaan nähty (single/jukebox)listoilla. Katson irtotiedoista kuitenkin ilmeni, että se johti käännösbiisien Jokamiehen listaa loppuvuonna 1982. Listahitti vai ei?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti