sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ykkösten oktetti

Latauslistan kärkinelikkoon rynni kolme uutuusbiisiä, mutta vain yksi niistä selvitti tiensä myös ns. singlelistalle – sielläkin ykköseksi. Kyseessä on Cheekin kahdeksas paalupaikka single/latausmyynnissä, ja luettelen ne tässä kaikki: Sun täytyy, Liekeissä, Jos mä oisin sä, Jippikayjei, Syypää sun hymyyn, Anna mä meen, Jossu ja Timantit on ikuisia. Ns. singlelistalla Syypää sun hymyyn jäi kakkoseksi, mutta vastaavasti Puhelinlangat laulaa noteerattiin kärkeen.

Latausten neljänneksi ilmestyi Lady Gagan Applause ilmeisesti vain yhden päivän myyntiajalla. Gagaa odottaa marraskuussa julkaistavine albumeineen täällä näytön paikka, sillä kahden vuoden takainen Born This Way ei yltänyt Suomen ykköseksi eikä poikinut isoja hittejäkään – nimikappale jäi hittivuosilistan sijalle 35.

Top 50 -albumilistan ainoa ”uutuus” on todellisuudessa yksi lukuisista re-entryistä. Hieman ennen virallisten viikkolistojen aikakautta syyskuussa 1993 Stone Temple Pilotsin esikoislevy Core nimittäin kävi 38:ntena. Uusintajulkaisu toi kohennuksen sijalle 21. Bändin ainoa Top 10 -merkintä on kakkosalbumi Purplen yhdeksäs sija kesällä 1994.

Lisäys: Koska albumilistan juoksevassa numeroinnissa on virhe, sijasta 19 eteenpäin kaikilla on liian suuri numero. Esimerkiksi Alicia Keysin re-entry ja Girl on Firen listauran paras sija on 18.

4 kommenttia:

  1. Sija 18. puuttuu uusimmalta albumilistalta kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Arvelisin, että sijalla 18 on Musen "The 2nd Law". Levy oli viime viikolla kymmenentenä, eikä löydy tällä viikolla edes mid-price-listalta.

    VastaaPoista
  3. Ehkä se on vain häiriö juoksevassa numeroinnissa. On täysin mahdollista, että Musen keikka-avusteista äkkipaluuta seurasi äkkipoistuminen, niitä on tänäkin kesänä nähty.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on vain häiriö juoksevassa numeroinnissa niin kuin Timo sanoi.

    VastaaPoista