tiistai 27. elokuuta 2013

Mistä tytölle seuraa?

Isosti debytoineiden isojen kotimaantähtien hiteistä huolimatta Aviciin Wake Me Up onnistui nappaamaan radiolistan kärkipaikan. Vaikka sillä ei ole jakoa Suomipopin hyperrotaatiossa, muualta haaliutui isoja numeroita: The Voice 44, NRJ 40, Aalto 38, Nova 35... Metro FM:n 55 soitosta ei pisteitä paljon kerry eikä X3M:n 27:stäkään, mutta aika tiheää pyöritystä Ylen kanavaksi.

Jenni Vartiaisen Junat ja naiset eteni seiskasta kakkoseksi ja Spotify-soitoissa viime viikosta melkoisesti rauhoittunut Cheekin Timantit on ikuisia ysistä neloseksi. Cheekiä kohti on heitelty iskelmärap-termiä, ja kyllä, Iskelmä-kanava soitti uutuutta viikon mittaan 17 kertaa. Mielenkiintoista siihenkin nähden, että Top 20:stä vain viisi biisiä on Iskelmän soittolistalla.

Viikon romahtajiksi nimetään Erinin Ei taida tietää tyttö (13–41) ja Daft Punkin Get Lucky (23–56). Yleensä uusi lohkaisu sysää vanhan alamäkeen, mutta noiden mahdollisista seuraajista ei ole vielä hajuakaan – sadan joukkoon mahtuu kyllä kaksi Erinin vanhempaa esitystä. Ei taida tietää tyttö on yhteispisteineen vuoden tähän asti kolmanneksi suurin radiohitti, joten jatkoa kaivattaneen.

3 kommenttia:

  1. Erinin Toiset mimmit kiikutettiin radioille viime viikolla, mutta tässä julkaisutulvassa kukaan ei lie vielä ehtinyt reagoida.

    VastaaPoista
  2. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, lasketaanko noihin Spotifyn kuuntelumääriin kaikki kuuntelut samaltakin käyttäjältä. Cheekin 444 063 kuuntelijaa rekisteröitymisen vaativassa sovelluksessa tuntuu uskomattomalta; ihmettelen, jos Spotifylla on ylipäätään tuollainen määrä käyttäjiä Suomessa. Veikkaisin, että kaikki top 50:n kappaleet ovat hyötyneet merkittävästi toistuvista kuunteluista. Käsittääkseni laskutapaa muutettiin Juna kulkee -operaation aikoihin, mutta on silti vaikeaa uskoa noin suuria kuuntelumääriä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kaikki kuuntelut lasketaan, ne näkyvät laskureissa ja niistä kertyvät tulot tilitetään oikeuksien omistajille. Ei siinä ole mikään muuttunut. Listasijaan ei kuitenkaan ylisuuret määrät samalta käyttäjältä rekisteröidy.

    VastaaPoista