maanantai 7. toukokuuta 2012

Snglelista vai singlelsta?

Latauslistan uuden ykkösen Jesse Kaikurannan poissaolo singlelistalta on herättänyt hämmennystä muun muassa viimeviikkoisen postaukseni kommenteissa. Arveltiin, että johtava latauskauppa Itunes olisi Ruotsin tapaan jäänyt pois laadinnasta protestina Spotify-soittojen mukaanotolle. Putiikin nimi tosiaan on kadonnut virallisen listasivun kauppaluettelosta. Siitä, jossa käytetään outoa sanamuotoa ”Suomen Virallinen Lista kerätään seuraavien liikkeiden ilmoittamiin äänitemyyntitietoihin”.

Mutta miksi Itunes puuttuu myös albumitilaston otannasta? Ainakin tiedotteen mukaan Spotify huomioidaan ainoastaan singlelistalla. En tiedä, suurenko kolon tuo albumipuolelle jättää, mutta jaettujen sijalukujen määrästä päätellen pienikin osuus voi joskus ratkaista paljon. Jotenkin tämä kuvio tuntuu antavan uusia merkityksiä sanonnalle ”pukki kaalimaan vartijana”.

Kaikuranta teki siinäkin harvinaisen tempun, että aloitti listauransa yhtä aikaa kahdella äänitteellä – latauslistan 27:ntenä näet näyttäytyy The Voice of Finlandissa veisattu Hetken tie on kevyt. Kaksi pykälää alempana roikkuu Laura Närhen versio samasta Tehosekoitin-biisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti