maanantai 10. lokakuuta 2011

Tuote mahtuu postilaatikkoon

Netanttilan maanantaisin päivittyvä albumilista on hämärien kausien jälkeen muodostunut taas ihan kelpo indikaattoriksi siitä, mitä torstaina virallisesti tapahtuu. Tämä viikko tosin lienee poikkeus, koska Stockmannin Hullut päivät kykenee yleensä ohjailemaan aika vahvasti hintatietoisten musiikinystävien liikehdintää. En ole tutkinut heidän tämänkertaisia tarjouksiaan, joten tulee mitä tulee.

Anttila-raportissa pisti kuitenkin silmään Reckless Loven alhaisehko sijoitus. Mutta miksi odottaakaan parempaa? Bändin esikoislevy ei juuri listoilla juhlinut, vaikka siitä julkaistiin uusi painos Olli Hermanin Kuorosota-julkisuutta hyödyntämään. Ja vaikka Hot-single oli viime kesän veivatuimpia radiohittejä, se ylsi sinkkutilastossa vain 18:nneksi. Olisi kiva kuulla, millaiseksi muut ovat Animal Attractionin menekin ennustaneet.

Maanantaisin päivittyvät myös Spotifyn soitetuimpien Top 100 -listat, joista on turha hakea Reckless Loven nimeä (vaikka albumi on siellä). Albumipuolen kuunnelluin on David Guetta, ja biiseissä johtaa singlelistan kolmonen, Pitbull featuring Marc Anthonyn Rain Over Me. Anthonyn ainoa aiempi listasingle on viime vuosituhannelta, I Need to Know (#13, 1999).

8 kommenttia:

  1. No kyllä tuo Reckless Loven mahdollinen jääminen jopa top kympistä vähän yllättää. Debyytin myyntikaari taisi kuitenkin olla aika pitkä, epäilen että se on käynyt listauraansa nähden hyvin kaupaksi. Todellisen läpimurron paikka olisi ollut tässä, julkisuutta riittää ja Suomessa on aina tykätty puleeratusta kasarirokista.

    Musta tuntuu, että bändillä on pieni uskottavuusongelma. He tuntuvat itsekin mieltävän itsensä nuorille tytöille suunnatuksi tuotteeksi, vaikka musiikillinen ilmaisu viittaisi enemmän kaikenikäisen miespuolisen kuulijakuunnan suuntaan.

    VastaaPoista
  2. Voi olla, että pärjäisivät paremmin Olli Hermanin nimellä. Suomalaisethan tykkäävät kahdella etunimellä varustetuista laulajista kuten Jonne Aaron ja Kari/Juha Tapio.

    VastaaPoista
  3. Niin tai Matti ja Teppo! (Sori Timo, tuli niin pakottava tarve jakaa tämä ajatus muittenkin kanssa...)

    VastaaPoista
  4. Jos mennään Suomen Virallisen Listan tilastojen mukaan niin Marc Anthonylla on itseasiassa kaksi aiempaa tilastomerkintää: "I Need To Know" (43/1999, #8, 3vk) sekä "You Sang To Me" (15/2000, #15, 3vk), tosin nuo sijoitukset ovat ajalta jolloin radiosoitto laskettiin mukaan singlelistalle. "I Need to Know" (#13, 1999) lienee pelkästään myynnillä saavutettu merkintä.

    VastaaPoista
  5. Ei liene, vaan on. Muille tarkennukseksi, että runsaat 10 vuotta sitten Yle yhdisti vajaan vuoden ajan singlelistaansa neljän aseman radiosoitot, mutta minun arkistoissani on tuoltakin ajalta pelkkään singlemyyntiin pohjautuvat listatiedot. (Ne asemat olivat Radio Suomi, Radiomafia, Extrem ja Nova.)

    VastaaPoista
  6. Radiosoiton yhdistäminen singlelistaan oli kyllä omituinen (ja epäonnistunut) tempaus. Tuo oli Ylellä muutenkin kokeilunhaluista aikaa singlerintamalla. Muistaakseni varsinaisen listan rinnalla julkaistiin jonkun tovin suomiräpin nousun innoittamana erillistä hiphop-singlejen listaa.

    VastaaPoista
  7. Tyhmät jenkithän yhdistää sinkut ja radiosoiton ja olikohan siinä vielä kolmaskin samassa läjässä. Radiolistan ja sinkkulistan erottamisessa on sekin hyvä, että näkee mitkä biisit toimii ja mitkä on vaan radioasemien musiikkipäälliköiden mielestä hyviä biisejä. Tosin sinkkulistalla myyntimäärät on niin vähäisiä, että paska haaleassa vedessä. Itseä vaan harmittaa cd-sinkkujen katoaminen, mä en tule koskaan ostamaan yhtään biisiä digitaalisessa muodossa.

    VastaaPoista
  8. Jenkeillä on erikseen kyllä myyntitilastokin, mutta Hot 100 -lista, eli hittilista, on julkisuusarvoltaan kaikkein korkein.

    Sinänsä Hot 100 -lista toimii erittäin hyvin, koska siitä on alusta lähtien pitkäjänteisesti tehty suurimpia hittejä mittaava ranking ja sitä kehitetään jatkuvasti. Sitä ei pidä ottaa sinkkulistana, vaikka pelkällä myynnillä onkin mahdollista yltää myös Hot 100 -listan ykköseksi.

    Tällä viikolla sekä Hot 100- että singlelistan (Hot Digital Songs) kärjessä on Adelen Someone Like You ja kakkosena Moves Like Jagger, mutta jo kolmonen on eri: sinkkulistalla B.o.B:n Strange Clouds ja hittilistalla Pumped Up Kicks.

    VastaaPoista