En ole ihan tajunnut kaikkia Mikko-vihan aspekteja, esimerkiksi sinisten silmälasien säädyttömyyttä – voisin itsekin hankkia sellaiset. Mutta noiden discografiasivujen selailu on yksi pitkä facepalm-sessio älyttömine väitteineen ja argumentteineen. Alatalo (tai kuka nimetön lie) ylvästelee mm. Suomen ensimmäisellä reggaebiisillä, texmex-biisillä ja jopa ”räp-kappaleella” (joka kuulemma on Maailmanlopun meininki, 1984). Hän ja Harri Rinne ovat toisaalta ”viimeisiä oikeita lastenlaulun tekijöitä”. Kupletti-sanan käyttö karkaa niin ikään iloisesti käsistä.
Kaikilla mausteilla (1987) -albumin kohdalla otetaan kantaa myös Suomen listoihin. Vaikka vuodatus alkaa valheella (levy ei käynyt myyntilistoilla), siinä on totuudenkin siemen, tosin arveluttavilla lannoitteilla kasvatettu. En millään jaksaisi ruotia sitä kohta kohdalta, lukekaa itse. Tähän ei edes Danny pysty.
Kiitos viihdyttävästä linkistä! En kyllä keksi mitään hupaisampaa kuin omia saavutuksiaan perusteettomasti glorifioiva has-been.
VastaaPoistaTästä innostuneena googlasin legendaarisen Francis Goyan, jonka kotisivut kertovat Nostalgian myyneen vaatimattomasti 600 000 kpl tässä silloin noin 4 miljoonan asukkaan maassa.
Mikko Alatalo voi käyttäytyä epäsuomalaisesti kun ei todellakaan piilota kyntiiläänsä vakan alle, mutta toisaalta itseäni on alkanut nyppiä maneerinen mollauskin: kumpikohan itseasiassa on hönömpää Alatalon positivismi vai vakioitu naurunalaistaminen, vakipaikka paskalistalla jne. Jälkimmäinen noloksi typistminen kun peittää alleen varsin vaikuttavan sarjan hienoja erilaisia biisejä, niinkuin esimerkiksi telkkarista juhlakonserttia seuratessa sai itsekin yllättyneenä huomata. Kun biisiä ei peittänyt Alatalo-virne (eivätkä *ne* lasit) niin terät paljastuivat. Ei se niin kaukaiselta tunnu Heikki Saloa kuunnellessa sanoa Leuhkoja eväitä tannerilaiseksi kupletiksi tai Jarkko Aholan laulun perusteella Hengitä Siskoa varhaiseksi suomirokin helmeksi.
VastaaPoistaNeljä syksyn sävel-voittoa voivat kyllä luoda ajatuksen liiallisesta ja halvasta kansaan menevyydestä. Kaupallisuudesta siis? Varsinkin kun ne tulivat huumoria mukana pitämällä. Kriitikko- ja kulttuuriväki yleensäkään eivät oikein koskaan ole sellaista rillumareitä hyvällä katsoneet. Ainakaan heti ja etenkään 1970-lukulaisessa ilmapiirissä.
VastaaPoistaKaupallisuus ja kaupallinen menestys eivät ole sama asia. Minusta jälkimmäinen on sitä mitä jää viivan alle, taiteellisista motiiveista riippumatta. Vicky Leelle lähetetyt 78.000 postikorttia eivät tuoneet suoraa kaupallista menestystä Mikko Alatalolle, vaan postilaitokselle ja korttiteollisuudelle.
VastaaPoistaMikkohan on paljolti oikeassakin verratessaan Suomi-iskelmää ja jenkkikantria sekä niiden listapimennystä toisiinsa.
VastaaPoistaMeidän mediassa menee hienosti läpi kaikenlaiset keksityt myyntiluvut ja vielä paremmin kun mediana on oma blogi tms. Jossain viihdeohjelmassa haastateltiin Frediä ja toimittaja väitti pokerina miehen myyneen miljoona levyä. Eipä Fredikään tuota korjannut.