maanantai 17. lokakuuta 2011

Kääntyilevät kaaret

Tämän viikon listauutuuksista tuskin on vakavaa uhkaa Chisun ykkössijalle, mutta kiinnostavaa seurattavaa niissä riittää. Esimerkiksi Björkin kaikki tähänastiset studioalbumit ovat käyneet Top 10:ssä, kun taas Tommi Läntistä ei koko 2000-luvulla ole näkynyt Top 20:ssä. Nuo käyrät saattavat ottaa torstaina uuden suunnan.

Erikoisesta tilanteesta lähti ostajia maanittelemaan myös Jari Sillanpään Millainen laulu jää, sillä sen edeltäjä Kuin elokuvissa oli ainakin tuotantokustannuksiinsa nähden selvä floppi (#13, viisi listaviikkoa). Tuo ei sinänsä yllättänyt, koska laulajan levymyynti on ollut jatkuvassa ja ajoin jyrkässäkin laskussa – jyrkkyyttä oli vain alkuun vaikea havainnoida, koska se lähti esikoislevyn suomenennätyslukemista.

Tuo jatkuva lasku on tehnyt Sillanpäästä tavallaan mielenkiintoisen, sillä häntähän voi jo pitää kestotähtenä, ja kaikkien kestotähtien uralla on ylä- ja alamäkensä. Koska alkaa Jari Sillanpään vääjäämätön nousu? Ja sivujuonteinen kysymys, johon saa esittää ehdotuksia: kenellä vähintään 15 vuotta suosiota nauttineella iskelmälaulajalla on ollut tasaisin ura? Saa vertailla sekä tukkumyyntejä että listasijoja, jotka tässä genressä menevät usein ristiin.

7 kommenttia:

  1. Jari Sillanpäälle on sitten löydetty sama fontti kuin Kaija Koon uuden kokoelman kanteen. Minua tuo kirjasinlaji muistuttaa Travis-yhtyeestä. Jari & Kaija goes britpop?

    Missä Suomen suvi, siellä lavatanssit, Reijo Taipale, Eino Grön. Oletan, että ikihongat ovat humisseet tasaisen turvallisesti.

    VastaaPoista
  2. Eikös Kaija Koolla ole ainoastaan top ten -albumeita, sikäli kun hänen levynsä ovat listalle nousseet? Toki myynnillisesti meni viime vuosikymmenellä vähän kehnommin.

    VastaaPoista
  3. Vai onko Kaija Koo iskelmälaulaja ollenkaan.. Jos ei hän, niin ehdotan Kari Tapiota.

    VastaaPoista
  4. Toki Kaija Koosta saa tässä puhua, laitoin vain pienen rajoituksen ettei kukaan ala ehdotella eppunormaali-osastoa. Mutta Koon joululevy vuodelta 2005 kyllä floppasi pahanpäiväisesti.

    VastaaPoista
  5. Jos ei tuota joululevyä lasketa mukaan niin kyllä Kaija Koon listahistoria ja myyntitilasto näyttää aika vaikuttavalta: neljä ensimmäistä levyä nousi kaikki ykkössijalle, sen jälkeen kaikki muut studioalbumit sekä kaksi kokoelmalevyä ovat olleet Top Ten-albumeita, ainoastaan Warnerin Tähtisarja-julkaisu "30 Suosikkia" jäi sijalle 46, tosin ei tuota lasketa ns. virallisiin Kaija Koo-albumijulkaisuihin. Kaikki studiolevyt kahta lukuunottamatta ("Viiden minuutin hiljaisuus" 2004 ja "H-Hetki" 2007) ovat myyneet vähintään kultaa - tosin kuten Sillanpään tavoin aika kauas niiden ensimmäisten levyjen myyntimäärästä ollaan myöhemmin jääty (tosin niin siinä aina käy, ei kai kukaan usko että esim. Jenni Vartiaisen suraava levy tulee myymään "Seilin" tavoin).
    Vuoden 2005 "Joulukirkossa"-levy ei tosin ehkä ollut mikään erittäin kaupallinen julkaisu, joten ehkä se selittää levyn floppaamisen.

    VastaaPoista
  6. Anna Eriksson on aika hyvä ehdotus, vaikka ensin olin vähän skeptinen. Luulin myynnin ja listasijotusten olleen jyrkempiä debyytin hyvistä myyntiluvuista eteenpäin, mutta kun vertailee listasijoituksia (http://finnishcharts.com/showinterpret.asp?interpret=Anna+Eriksson ) ja myyntiä (http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/anna+eriksson ) niin ei siinä suurempaa laskua ole ollut, aina välillä myynti on parantunut ja listalla viimeisin englanninkielinen levy nousi kahden ensimmäisen viikon ajaksi kolmannelle sijalle, samaan oli yltänyt vain kerran aiemmin "Kun katsoit minuun" viikolla 44/2001. Tosin ainakaan IFPI:n tietojen mukaan kyseinen "Garden of Love" levy ei ainakaan vielä ole yltänyt kultalevylukuihin. Sen sijaan vuoden 1998 joululevy ylsi kultalevymyyntiin vuonna 2002 käymättä kertakaan listalla - ei edes mid-price listalla joulun aikaan.

    Pitkän linjan artisteista tulee mieleen jo edesmenneet Kirka ja Kari Tapio joiden uralla oli suuren suosion jälkeen hiljaisempia aikoja, mutta sitten on noustu takaisin suuremmalla menestyksellä kuin koskaan aikaisemmin. Vielä levyttävistä pitkän uran tehneistä artisteista on pakko mainita ainakin Hector ja Katri Helena, joilla ura on pysynyt melko tasaisena, pienistä horjahduksista huolimatta.

    Ja jos iskelmällä lasketaan tässä kaikki suomipop joka ei mene edellä mainittuun eppunormaali/suomirock-kategoriaan niin aika vahvoilla voi olla myös Samuli Edelmann joka on 20 vuoden aikana julkaissut 13 studiolevyä (suomipoppia, duettoja, Shakespearea ja Goethea, virsiä); kahta lukuunottamatta kaikki ovat olleet Top Ten-levyjä, kolme kertaa ykkösenä ja kolmesti myös jäänyt toiseksi. Kaksi kokoelmalevyä on myös noussut listoille ja kaikkiaan 11 levyä on noussut joko kulta- tai platinakantaan ennen äskettäin julkaistua "Pienellä Kivellä" levyä. Lähes sadan tuhannen kappaleen myyntiin yltäneitä "Samuli Edelmann - Peggy Pienestä Kii" (1991) ja ekaa "Virsiä" levyä (2007) lukuunottamatta levyt ovat myyneet tasaisesti siinä kultalevy- ja platinalevyrajan välillä.

    VastaaPoista