keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Myönteisyys on pop

Samuli Putro on ahtaasti katsoen ensimmäinen artisti, joka on 2000-luvulla nousut Suomen albumilistan ykköseksi sekä soolona että yhtyeen jäsenenä. Tämä ahdas katsanto edellyttää sitä, että Herra Ylppö & Ihmiset mielletään yhtyeeksi, Ismo Alangon Säätiö ja Teholla yhtyeiksi (tai sooloiksi) ja Idols-kimppalevyt joksikin muuksi kuin yhtyeiksi. Putron bändi Zen Café on viihtynyt kärjessä neljällä albumilla yhteensä kymmenen viikkoa.

Aika kauan on siitäkin, kun amerikkalainen nainen nähtiin viimeksi Top 4:ssä – Madonnan Hard Candy tipahti ykkösestä kuutoseksi viikolla 20/08. Tällä viikolla latauskuningatar Lady Gagan The Fame kiipesi kympistä neljänneksi. Hard Candyäkin olisi voinut odotella listapalaajaksi keikkakohun takia, mutta ihan näin ei päässyt käymään.

Elämä on juhla ja ilmassa jo kevättä, joten toki tilastoissa on tilaa yhdelle Puutarhatrilogialle. Regina kohensi edellisen albuminsa 13. sijasta kuutoseksi. Oikeesti hei, jos kärkikymmenikön muut nimet ovat niin elämänmyönteisiä (mainittujen lisäksi Working on a Dream, Kaunis minä, Reaches Out for You, Gold, Mamma mia, Funhouse), niin mitä siellä enää tekee Death Magnetic?

Lily Allen laittoi kauhallisen jauhoja suuhuni debytoiden peräti sijalla 14. Tarkemmin ajatellen Nyt-liitteen kanteen pääsyllä on aiemminkin ollut samansuuntaisia vaikutuksia. Allenin kohtalotoveri Samae Koskinen tippui toisella listaviikolla 11–39.

1 kommentti:

  1. Odottelin myös Hard Candya listalle, mutta eipä taida paljon ennen keikkaa Madonnaa näkyä.

    Allenin ja Gagan sijoitukset ovat iloisia yllätyksiä.

    VastaaPoista