torstai 24. marraskuuta 2022

Paraatista paraatiin

Useissa historiikeissa, myös Wikipediassa, mainitaan Marionin saavuttaneen listamenestystä 1970-luvulla Länsi-Saksassa. Ainakaan myyntilistalla sellaista ei tullut, arkistot ovat tarkat, eikä muista tilastoista ole tietoa. Mutta Youtubesta löytyy ainakin kuusi näytettä esiintymisistä hyvin suositun näköisissä sikäläisissä tv-ohjelmissa.

ZDF-kanavalla pyöri kauan Starparade- ja Hitparade-ohjelmat. Starparade oli pitempi ja kansainvälisempi ja lähetettiin muutaman kuukauden välein. Hitparade tuli kerran kuussa ja esitti vain saksankielistä musiikkia. 5.12.1974 Marion esitti Starparadessa sekä El Bimbon että sen b-puolen Rikke ding, rikke dong. Ehtipä vaihtaa leninkiäkin välissä ja antaa haastattelun saksaksi.

Hitparade-tallenteissa ruutu näyttää suurikokoista numeroa, jota voisi ohjelman nimikin huomioiden luulla listasijaksi. Katsottuani kokonaisen jakson tajusin, että numerot olivat postikorttiäänestystä varten! Suosituimmat pääsivät ohjelmaan uudelleen, ja näin kävi myös El Bimbolle. Kaikki artistit istuivat siellä täällä studioyleisön seassa ja nousivat vuorollaan esiintymään.

Tubevideo on olemassa myös El Bimbosta ohjelmassa Die Nacht mit Musik (1975). Vuonna 1976 Marion palasi Hitparadeen biisillä Der Bauer und sein Weibchen, alkujaan Ballerino, suomeksi Kylähäät. Melko pian tämän jälkeen Saksa-projekti artistin itsensä mukaan ”vain hiipui”.

4 kommenttia:

  1. "El Bimbo" kävi ilmeisesti Musikmarkt-lehden Wartelistellä, jossa lueteltiin top 50:n ulkopuolisia, nousussa olleita levyjä.

    https://www.ukmix.org/forum/chart-discussion/chart-analysis/118652-german-chart-archive-mm-die-warteliste-1975-1979#post9191563

    Pirkko Mannola (eli saksalaisittain Pirko Manola) sen sijaan kävi Saksan singlelistalla jo vuonna 1962, minkä näkee viralliseltakin listasivulta. Ehkä ensimmäinen suomalaisartisti ulkomaisilla listoilla?

    https://www.offiziellecharts.de/titel-details-99345

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta. Erikoista että tuo tapahtui vasta huhtikuussa 1975, kun Starparade-esiintyminen oli jo joulukuussa 1974.

    VastaaPoista
  3. "Senorita Por Favor" pääsi Musikmarkt-lehden radiolistalle (TOP 50) neljäksi viikoksi ollen parhaimmillaan sijalla 30 marraskuussa 1978.
    Lähde: https://germancharts.de/forum.asp?todo=viewthread&id=46338&pages=2
    Sami

    VastaaPoista
  4. Aikamoinen infopläjäys tuokin, mitähän kaikkea sanahaku löytää.

    VastaaPoista