tiistai 29. marraskuuta 2022

Catch 22

Googlailin eilen kovasti taustaa tiedolle, joka toistui sekä suomalaisissa että ulkomaisissa uutisissa koskien Pet Shop Boysin ensivuotista, Helsinkiinkin saapuvaa hittikiertuetta. Sille, että konsertissa kuultaisiin duon ”kaikki 22 Euroopan Top 10 -hittiä”. Mitä tuo tarkoittaa? Jäi vähintäänkin epäselväksi.

Ensinnäkin pelkästään Suomen singlelistalta on lohjennut 25 Top 10 -sijoitusta plus parille muulle vastaava radiosija. Eli tuohon summaan ei ole päädytty haarukoimalla koko maanosa. Toisaalta jos katsoo duon huippuaikoina toiminutta Eurochart Hot 100 -listaa, niin sieltä on saatu vain kymmenen Top 10 -merkintää. Ruotsista 14, samoin Saksasta.

Ahaa, Britanniasta 22! Näinkö yksinkertaista se oli? Ei toki, sillä noista 22:sta peräti kuusi puuttuu kiertuesetistä. Niiden tilalla ovat muun muassa Opportunities, jonka ainoat Top 10 -sijat tulivat USA:sta ja Uudesta-Seelannista, ja Jealousy, joka ylsi Irlannin kärkikymppiin. Toisaalta niin ylsi myös poisjätetty DJ Culture, joten tuokaan ei ole kriteeri.

Ehkä tietoni esitettävistä biiseistä eivät pidä paikkaansa. Kiertueesta löytyy vain yksi Wikipedia-sivu, espanjaksi. Sen konekäännöksen mukaan settiin kuuluu muun muassa hitti "Jätetty omille laitteilleni”.

1 kommentti:

  1. Suosittelen setlist fm sivustoa

    https://www.setlist.fm/setlists/pet-shop-boys-7bd6ae70.html

    VastaaPoista