lauantai 13. elokuuta 2022

Vesku Suomesta 3

Tätä kirjoitettaessa ei vielä tiedä, miten reaktio Vesa-Matti Loirin kuolemaan kanavoituu albumilistalla. Se on kiinnostavaa nähdä, koska mitään erityisen tehokasta tai ilmiselvää väylää ei tule mieleen. Huomioitakoon, että sunnuntaisella listalla ei vielä ehdi tapahtua paljon, laskentahan katkesi torstaista.

Joka tapauksessa reaktio vaikuttaa myös työn alla olevaan albumiartistien Top 1000 -listaan, jonka deadline on vuoden lopussa ja jossa Loirin voi arvata olevan hyvissä asemissa. Niin hyvissä, että olen kirjoittanut hänestä ykköskategorian mukaisen tekstin kirjaa varten. Ohessa tekstin välivaiheversio. Otsikko muuten viittaa siihen, että Vesku Suomesta -nimellä on julkaistu sekä albumi että kokoelma.

- - - - - -

Helsingissä syntynyt Vesa-Matti Loiri (1945–2022) sai ensimmäisen singlehitin Saiskos pluvan alkuvuonna 1969, mutta esikoisalbumi 4+20 julkaistiin vasta kesäkuussa 1971. Se nousi 15:nneksi ja paransi siitä kolmoseksi vuoden 2011 uusintajulkaisuna. Kansanlaululevy Vesku Suomesta (1972) ylsi 12:nneksi, mutta seuraava listamerkintä oli vasta loppuvuoden 1978 Eino Leino, joka pysyi kaksi vuotta Top 30:ssä ja kävi kärjessä puolenmatkan vaiheilla.

Leino-levyjä tuli lisää vuosina 1980 (#5), 1985 (#11) ja 2001 (#6). Yhteen säveltäjään tai sanoittajaan keskittyviä olivat myös Ennen viimeistä maljaa (#10, 1980), Oskar Merikannon lauluja (#14, 1981) ja Lasihelmipeli (#19, 1985). Sitten astui esiin Kusela, jonka Naurava kulkuri meni sekä single- että albumiykköseksi keväällä 1986. Seuraaja Voi hyvä tavaton (1987) pistäytyi sijalla 22.

Sydämeeni joulun teen -albumi pääsi vain 17:nneksi vuonna 1988, mutta vuoden 1998 täydennetty versio ostettiin kuudenneksi. 1990-luku sujui vaisusti, mutta 2000-luku sitäkin paremmin. Juha Vainiota coveroineet Ystävän laulut -albumit (2003–2004) ottivat ykkös- ja kakkossijan. Suomirock-trilogia Ivalo–Inari–Kasari (2006–2008) tuotti kolme kärkisijaa. Suosiota pönkittivät alkuperäisbiiseineen Hyvää puuta (#2, 2009), Skarabee (#3, 2010), Tuomittuna kulkemaan (#1, 2013) ja vanhoine löytöineen Pyhät tekstit (#4, 2016).

Vaikka Loiri on yltänyt ykköseksi erityyppisillä levyillä, niin ei kokoelmilla. Monenlaista on kokeiltu kuten Legenda – Lauluni aiheet -kolmikko ja huumorilaululajitelma, mutta paras tulos on Kaikkien aikojen Loirin kuutossija vuodelta 2014.

Lista-albumit: 32
Top 10 -albumit: 18
Listaykköset: 7
Ykkösviikot: 20
Listaviikot: 469
Aikajänne, kk: 544

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti