sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Lähes 70 vuotta sitä kesti

Billboard karsi alkuviikolla listatarjontaansa aika karusti: paitsi että joitakin tilastoja lakattiin julkaisemasta, niiden arkistotkin katosivat. Kyytiä saivat muutamat Amerikan erikoistilastot ja kansalliset Digital Song Sales -listat. Koska karsinta tehtiin pienimmästä päästä, joukossa oli arvatenkin Suomi.

Niinpä meillä ei enää ole sinkkujen/biisien myyntiä mittaavaa tilastoa, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1951. Ensimmäinen aikakirjoihin jäänyt myyntilista ilmestyi Rytmi-lehdessä 4/51. Ykkössijan siinä jakoi neljä singleä, ja näillä näkymin viimeiseksi ykköseksi jäi The Weekndin Blinding Lights.

Musiikkituottajien sivuilla lakkautetut viralliset listat (latauslista, midprice, dvd) ovat yhä olemassa, mutta niiden löytymistä on hankaloitettu. Ensin ne katosivat pääsivulta ulkoasu-uudistuksessa ja sitten ylänurkan kalenterikin lakkasi näyttämästä niitä. Nyt niihin tietääkseni pääsee käsiksi vain hakemalla halutulla listalla olleen artistin, klikkaamalla hänen ansioluetteloaan ja selaamalla sitten nuolilla eteen tai taakse.

Sinänsä huojentavaa päästä lopettamaan Billboardin tilaus, sehän mediaenemmistön tavoin syyllistyi viime keväänä vakaviin eettisiin ja journalistisiin virheisiin menettäen 99 prosenttia uskottavuudestaan. Aiheeseen liittyen jotain edistystäkin: vuoden alussa Radio Nova alkoi yhdeksän kuukauden tauon jälkeen soittaa Michael Jacksonia.

1 kommentti:

  1. Surullinen uutinen, etenkin ottaen huomioon singlemyyntilistojen pitkän historian.

    Pienenä korjauksena: Neljä ykköstä ensimmäisellä Rytmin listalla on yksi Suomi soi 4 -kirjan virheistä. Samasta kirjasta löytyy myös skannaus alkuperäisestä listasta, jonka mukaan pisteet menivät seuraavasti:

    Rovaniemen markkinoilla 6
    Vain merimies voi tietää 5
    Imatran Inkeri 4
    Tennessee Waltz (ulkomaisten levyjen ykkönen) 4

    VastaaPoista