Ei kuitenkaan Michael Jacksonia. Biisit.infon tietoihin perustuva oheinen graafi kertoo, että hänen kappaleittensa soittaminen loppui kokonaan viime huhtikuussa. Klikkaa suuremmaksi.
Ilmiö on ajallisesti yhteydessä Yleisradion ratkaisuun esittää Leaving Neverland -niminen elokuva ja väittää sitä dokumentiksi. Erittäin vastuuttomaan ratkaisuun. Varsin pienellä journalistisella työllä olisi voinut varmistua sen epäluotettavuudesta jo ennen kuin sitä oli edes esitetty missään, ja ensiesityksen jälkeenhän lisätodisteita ryöppysi somessa niin, että tuskinpa mihinkään on saatu kootuksi niitä ihan kaikkia täydessä hirveydessään/hilpeydessään.
Olisi voinut ottaa selville vaikka sen, kuinka vuonna 2013 nostamansa siviilikanteen setvinnöissä Wade Robson sotkeentui alati muuttuviin tarinoihinsa niin, että kanne oli pakko hylätä. Myöhemmin vuodettu video valaehtoisista todistuksista paljasti myös Robsonin äidin valehdelleen niin selvästi (kohdasta 10:30), että patenttiveruke valheisiin, ”traumatisoitunut uhri voi puhua sekavia”, ei enää toiminut – eihän äiti ollut uhri. Itse filmin päällimmäisiä pöljyyksiä on kerätty ja kumottu muun muassa täällä, ja tässä dokumentoidaan medialle suunnattua markkinointia.
Valtamediassakin toimittajat tykkäävät bongata, laskea, luetella ja kauhistella Donald Trumpin valheita, hyvä. Leaving Neverland olisi vähintään yhtä palkitseva kohde, miksei se kiinnosta?
Novan linja kiinnostaa monesta kulmasta. Onko kaupallinen radio sillä tavalla ”journalistinen” yksikkö, että päätöksen takana on jokin oma periaate? Perustuuko se muun median levittämään säkkipimeyteen? Perustuuko se höynäytettyjen kuuntelijoiden reaktioihin? Kenellä on vastuu omasta tietämättömyydestään, kenellä ei? Kenellä on vastuu korjata väärä tieto, kenellä ei? Tässä tapauksessa ei näköjään kenelläkään.
Tv-esityksen jälkeen Nova soitti vielä muutaman kerran Smooth Criminalia, kunnes sekin vaikeni. Biisivalinta pistää aprikoimaan, että kukaties suorastaan haluttiin lypsää närkästynyttä palautetta, jolla boikotti voitaisiin perustella. Julkista perustelua ei tosin ole nähdäkseni annettu.
Jos on niin pihalla kaikesta, että nielee purematta Leaving Neverlandin, soittoboikotti on tavallaan ryhdikäs liike – ryhdikkäämpi toki olisi perusteluiden kera. Mutta verratkaamme käytäntöä toisiin mediataloihin, jotka sitkeästi ainakin teeskentelevät myös nielleensä sen.
Yleisradio näytti sitouttavan kaikki instanssinsa ”dokumentin” ”todenperäisyyden” taakse – jopa niin, että kun ne varsinaiset valtionyhtiön uskottavuuden murskajaiset olivat meneillään TV2:ssa, Matti Rönkä tuputti samaan aikaan samaa teemaa TV1:n pääuutislähetyksessä. En ole myöhemminkään huomannut yhdenkään yleläisen uskaltavan kyseenalaistaa tätä onnetonta linjanvetoa. Silti ainakin Radio Suomessa on yhä soitettu Jacksonia ainakin vähän.
Helsingin Sanomat julkaisi Leaving Neverlandiin liittyen useita barbaarisia naputelmia, joista kaikki journalismiin vivahtavakin oli tislattu pois niin tehokkaasti, että lehti ansaitsisi kemian Nobel-palkinnon. Silti jokunen saman konsernin radio on koko ajan soittanut Jacksonia, Helmiradio hyvinkin tiiviisti.
Koska emme tiedä Radio Novan päätöksen ulkoisista tekijöistä, emme liioin tiedä, millaiset tekijät saisivat sen raukeamaan. Suomen media kyykkii yhä tukalassa siilipuolustuksessa vaieten kaikesta, jopa Dave Chappellen aihetta kevyesti raapaisevasta oivallisesta Netflix-spesiaalista Sticks & Stones, johon amerikkalaismedian oli pikku pakko reagoida mukakauhistuneesti.
Tilanne on hankala, eläydyn häpeäänne, mutta ihan itse maalasitte itsenne siihen nurkkaan. Muutamat yritykset samanaikaisesti sekä katua että puolustella omaa noitavainoansa ovat olleet kömpelöitä, esimerkkinä brittidokumentaristi Louis Theroux. Parhaiten valo näyttää pilkottavan juuri Britanniassa ja mustassa Amerikassa, jossa hallittiin terve kriittisyys alkujaankin. Jälkijunan perävaunussa köröttelevät valkoinen Amerikka ja ”liberaali” Suomi. Elokuvan esittämättä jättäneistä sivistysvaltioista mainittakoon Venäjä.
Jos päätät avautua katumuksestasi, hienoa, mutta älä sorru seuraaviin lievennysyrityksiin tai kuoppasi vain syvenee.
Älä vetoa syytöksen vakavuuteen, sellainenkin voidaan heittää kevyin perustein. Minä voin esimerkiksi ohimennen syyttää Sinua, Lukija, mummoni murhaamisesta ja syömisestä. Me molemmat tiedämme syytöksen valheeksi, mutta vallitsevan logiikan mukaan Lukijan kuuluisi nyt loppuikänsä ja sen jälkeenkin kärsiä mummonsyöjän maineesta, koska syytös oli niin vakava, että sitä ”ei voi sivuuttaa”.
Älä liioin vetoa siihen, että falskikin pedofiilielokuva auttaa oikeita uhreja puhumaan kokemuksistaan. Olen samaa mieltä, mutta miksi sinne rekan alle piti tuupata Michael Jacksonin ruumis? Miksei Yle esittänyt vaikkapa Riku Rantalaa tai Jouko Jokista lastenraiskaajana, tai miksei tehty ”dokumenttia” koko Ylen henkilökunnan muodostamasta pedofiiliringistä? Kaikki olisivat olleet paljon dynaamisempia vaihtoehtoja.
Sitä paitsi Leaving Neverlandin olemus ei ole millään muotoa sivistymiseen tai valaistumiseen pyrkivä. Asiantuntijat, todisteet, loogiset asiayhteydet, mitä ne ovat? Kuten David Walsh kirjoitti jo maaliskuussa: ”Leaving Neverland is not designed to educate, but to numb, intimidate and pollute.”
”Me uskomme aina uhria.” Ihan jees, mutta ottakaa ensin selvää, kuka on uhri.
Huonoin peruste epäilyksen ylläpitämiselle on kuitenkin ”emme voi varmasti tietää”. Samainen lausehan pätee joka ikiseen pallollamme koskaan eläneeseen ihmiseen. Kenenkään syyttömyyttä pedofiliaan ei voi aukottomasti todistaa, mutta epäilyksestä jätetään kärsimään vain se, jolle on tehty perusteellisimmat (ja täysin tuloksettomat) tutkimukset, se jonka lasten lelutkin rikottiin todistejahdissa, se johon ei jostain syystä päde periaate ”syytön kunnes toisin todistetaan”.
Vaan ehkä edes tuolle tasolle ei päästä aikoihin. Ehkä Novasta jättää aika ennen kuin Jackson ehtii palata ääneen. Monet ”journalistit” näyttävät yhä uskovan, että kun media yhteistuumin suojelee investointikohdettaan miljoonien wattien voimakentällä, johon edes musta aukko ei pure, he ovat itsekin suojassa. Journalismi kuolkoon kuinka tuskallisesti tahansa, kunhan MINUN ei tarvitse myöntää virhettäni eikä MINUA päästä epäilemään victim shamingista.
(Pahoittelen postauksen ja linkkien vuolassanaisuutta. Mutta niin se menee. Jos kuulet kolmen sanan väitteen, ”Maapallo on litteä”, niin varmaankin pystyt perustellusti kumoamaan sen, mutta tuskin kolmella sanalla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti